|
Lukumääräisesti eniten positiivisia luokkkamuutoksia tapahtui metsissä (ME), joissa esimerkiksi hakkuualoille jätetyt säästöpuut ovat parantaneet useiden uhanlaisten kovakuoriaisten tilannetta. Seuraavaksi eniten posiitivisia muutoksia tapahtui maatatalousympäristöissä (MA). Molemmissa elinympäristöissä negatiivisia muutoksia oli kuitenkin selvästi positiivisia enemmän. Metsälajien osuus kaikista Suomen uhanalaisista lajeista on suurin, 36 %, ja maatalousympäristöjen toiseksi suurin, 15 %.
Kokonaisuudessaan uhanalaisia lajeja on Suomessa nyt 2 247, kun niitä edellisessä vuoden 2000 arvioissa oli 1 505. Suurin osa lajimäärän kasvusta selittyy kuitenkin sillä, että vuonna 2010 voitiin arvioida 5 951 lajia enemmän kuin vuonna 2000. Uhanalaisuusaste kipusi arvioiden välillä kuitenkin hieman ollen 10,1 % vuonna 2000 ja 10,5 % kymmenen vuotta myöhemmin.
Elinympäristökohtaiset uhanalaisten lajien indikaattorit löydät joko vasemman puoleisesta valikosta tai suoraan näistä linkeistä:
ME13, SU10, IT11, SV11, MA11, TU8, RK4, RN5 ja KH6.
Seuraava lajien uhanalaisuusarvio julkaistaneen vuonna 2020, joten seuraava suurempi päivitys yllä mainitttuihin indikaattoreihin tehdään vasta sitten.
|
|