ME17 Talousmetsien luonnonhoito
PEFC (Programme for the Endorsement of Forest Certification Schemes) on kansainvälinen metsäteollisuussektorin kehittämä metsien käytön sertifiointijärjestelmä. Sillä pyritään varmistamaan,että talousmetsiä hoidetaan kestävän metsätalouden periaatteiden mukaisesti. PEFC:een kuuluu yli 25 kansallista metsäsertifioinnin järjestelmää eri puolilta maailmaa. Suomen metsistä 95 % on sertifioitu kansainvälisen PEFC-järjestelmän mukaan.
FSC (Forest Stewardship Council eli Hyvän metsänhoidon neuvosto) on kansainvälinen, voittoa tavoittelematon ja avoin jäsenjärjestö, johon voivat liittyä jäseneksi organisaatiot ja yksityiset henkilöt. Sen perusti vuonna 1993 maapallon metsien häviämisestä huolestunut ympäristöalan, metsäalan ja yhteiskunnallisen alan edustajien ryhmä tavoitteenaan edistää ympäristön kannalta vastuullista, yhteiskunnallisesti hyödyllistä ja taloudellisesti kannattavaa metsien hoitoa. Suomessa oli vuonna 2010 yhteensä xxxxx hehstaaria FSC-sertifioitua talousmetsää.
Talousmetsien luonnonhoidon seuranta on Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion kehittämä otantaan perustuva seurantatutkimus. Sen tavoitteena on selvittää, kuinka hyvin metsäluonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi laadittuja säädöksiä, kriteerejä ja suosituksia noudatetaan käytännön metsätaloudessa. Yksityismetsien luontolaatuarvioinnit tekevät metsäkeskusten toimihenkilöt. Yhtiöiden metsissä arviointeja tekevät yhtiöiden sisäiset tarkastajat ja Tapion arvioijat. Koulutusta laadunarvioinnista järjestää Tapio.
A) Luontokohteiden osuus arviointialasta
Luonnonsuojelulaki |
Metsälaki 10 § |
Metsäsertifiointi |
Muut luontokohteet |
Yhteensä |
|
1998 |
0,0 % |
0,5 % |
0,5 % |
1,5 % |
2,5 % |
1999 |
0,0 % |
0,4 % |
1,0 % |
1,5 % |
2,9 % |
2000 |
0,0 % |
0,6 % |
0,8 % |
1,2 % |
2,6 % |
2001 |
0,0 % |
0,6 % |
0,4 % |
1,6 % |
2,6 % |
2002 |
0,0 % |
0,6 % |
0,6 % |
1,1 % |
2,3 % |
2003 |
0,0 % |
0,4 % |
0,4 % |
1,1 % |
1,9 % |
2004 |
0,0 % |
0,6 % |
0,3 % |
1,1 % |
2,0 % |
2005 |
0,0 % |
1,1 % |
0,0 % |
2,0 % |
3,1 % |
2006 |
0,1 % |
0,5 % |
0,0 % |
2,0 % |
2,6 % |
2007 |
0,0 % |
0,9 % |
0,1 % |
1,8 % |
2,8 % |
| 2008 | 0,0 % |
0,7 % |
0,0 % |
1,7 % |
2,4 % |
| 2009 | 0,0 % |
0,7 % |
0,0 % |
1,3 % |
2,0 % |
| 2010 | 0,0 % |
1,2 % |
0,0 % |
1,1 % |
2,3 % |
B) Säästöpuusto uudistushakkuualoilla
Elävää säästöpuustoa |
Kuollutta säästöpuustoa |
Luontokohteiden elävää puustoa |
Luontokohteiden kuollutta puustoa |
Yhteensä |
|
1998 |
2,8 |
0,7 |
1,9 |
0,1 |
5,5 |
1999 |
2,8 |
0,9 |
2,1 |
0,1 |
5,9 |
2000 |
3 |
1,1 |
1,6 |
0,1 |
5,8 |
2001 |
3,5 |
0,9 |
1,9 |
0,1 |
6,4 |
2002 |
3,3 |
1,4 |
2,1 |
0,1 |
6,9 |
2003 |
3,4 |
1 |
1,6 |
0,1 |
6,1 |
2004 |
3,1 |
1,1 |
2 |
0,1 |
6,3 |
2005 |
2,9 |
1,1 |
2,1 |
0,1 |
6,2 |
2006 |
3,1 |
1,2 |
2,4 |
0,1 |
6,8 |
2007 |
2,7 |
1,7 |
2,2 |
0,1 |
6,7 |
| 2008 | 2,8 |
1,1 |
2,2 |
0,1 |
6,2 |
| 2009 | 2,6 |
1,2 |
2,1 |
0,1 |
6,0 |
| 2010 | 2,8 |
1 |
2,4 |
0,2 |
6,4 |
Linkit:
PEFC-sertifiointi Suomessa (Suomen metsäsertifiointi ry)
FSC-sertifiointi Suomessa (FSC Finland)
Talousmetsien luonnonhoito - Metsä vastaa (Tapio)
MetINFO, Metsäsertifikaatit (Metsäntutkimuslaitos)
Kirjallisuus:
Tapion vuositilastot 2008, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.
Peltola, A. 2008. Metsätilastollinen vuosikirja. SVT Maa-, metsä- ja kalatalous 2008. Metsäntutkimuslaitos. 456 s.
