VL1 Itämeren vieraslajit
Vieraslajiksi kutsutaan sellaista Suomen luontoon ihmisen toiminnan seurauksena levinnyttä lajia, joka ei alun perin ole kuulunut ekosysteemiin eikä olisi pystynyt sinne omin neuvoin leviämään. Vieraslaji on ylittänyt ihmisen tahallisella tai tahattomalla avustuksella luontaiset leviämisesteet kuten mantereen, meren tai vuoriston. Vieraslajit on jaettu haitallisiin, potentiaalisesti haitallisiin ja muihin vieraslajeihin.
Tulokaslajeilla tarkoitetaan maahamme viimeisen vuosisadan tai kahden aikana luontaisesti levinneitä eliölajeja. Toisin kuin vieraslajit, tulokaslajit ovat siis saapuneet Suomeen ilman ihmisen suoraa avustusta. Osa tulokaslajeista on sellaisia, joiden levinneisyysalue on lähialueilta laajenemassa, osan leviämistä saattavat edesauttaa lämpöoloiltaan suotuisat ajanjaksot ja sopivat tuulet.
Haitalliset vieraslajit aiheuttavat uudella esiintymisalueellaan joko ekologista, taloudellista, terveydellistä tai sosiaalista haittaa. Luonnontilan indikaattoreiden kohdalla painotetaan ekologista haittaa eli lajien negatiivista vaikutusta Suomen luonnon alkuperäiselle monimuotoisuudelle. Haitalliset vieraslajit vaikeuttavat alkuperäisten lajien selviytymistä muun muassa kilpailemalla niiden kanssa ravinnosta tai saalistamalla niitä. Haitalliset vieraslajit voivat myös levittää tauteja, muuttaa elinympäristöjen rakenteita tai risteytyä alkuperäislajien kanssa.
Potentiaalisesti haitalliset vieraslajit ovat joko Suomen rajojen ulkopuolella haitalliseksi todettuja lajeja, joiden todennäköisyys saapua Suomeen on suuri, tai ne ovat jo Suomessa esiintyviä lajeja, jotka olosuhteiden muuttuessa voivat muuttua haitallisiksi. Olosuhteiden muutos voi olla esimerkiksi ilmaston lämpeneminen, lajien välisten vuorovaikutussuhteiden muuttuminen tai elinympäristömuutokset. Koska Luonnontilan indikaattoreissa rajaudutaan Suomen luonnonssa jo tapahtuneisiin muutoksiin, esitetään potentiaalisista vieraslajiesta vain Suomeen jo saapuneet lajit.
Muut vieraslajit ovat joko haitattomiksi todettuja vieraslajeja tai lajeja, joiden vaikutuksista tiedetään toistaiseksi vähän.
Haitalliset vierasljit
| Nimi | Tieteellinen nimi |
Saapuminen Suomen merialueelle |
Esiintymisalue |
| Merirokko | Balanus improvisus | 1840-luku |
Perämeri-Suomenlahti |
| Valekirjosimpukka | Mytilopsis leucophaeata | 2000-luku |
Selkämeri, Suomenlahti |
| Kaspianpolyyppi | Cordylophora caspia | 1800-luku |
Perämeri- Suomenlahti |
| Marenzellaria-monisukasmadot | Marenzelleria spp. | 1980-luku |
Perämeri- Suomenlahti |
| Petovesikirppu | Cercopagis pengoi | 1990-luku |
Selkä- ja Saaristomeri, Suomenlahti |
Potentiaalisesti haitalliset vieraslajit
| Nimi | Tieteellinen nimi |
Saapuminen Suomen merialueelle |
Esiintymisalue |
| Hopearuutana | Carassius gibelio | 2000-luku |
Saaristomeri, Suomenlahti |
| Vaeltajasimpukka | Dreissena polymorpha | 1990-luku |
Suomenlahti |
| Vesirutto | Elodea canadensis | 1870-luku |
Perämeri |
| Villasaksirapu | Eriocheir sinensis | 1930-luku |
Perämeri-Suomenlahti |
| Tiikerikatka | Gammarus tigrinus | 2000-luku |
Saaristomeri, Suomenlahti |
| Mustakitatokko | Apollonia melanostomus | 2000-luku |
Saaristomeri, Suomenlahti |
| Panssarisiimalevälaji | Prorocentrum minimum | 2000-luku |
Suomenlahti |
Muut vieraslajit
| Nimi | Tieteellinen nimi |
Saapuminen Suomen merialueelle |
Esiintymisalue |
| Hankojalkaisäyriäislaji | Acartia tonsa | 1930-luku |
Perämeri-Suomenlahti |
| Monisukasmatolaji | Boccardia redeki | 1960-luku |
Perämeri-Suomenlahti |
| Suppunäkinparta | Chara connivens | 2000-luku |
Saaristomeri |
| Karppi | Cyprinus carpio | 1950-luku |
Suomenlahti |
| Äyriäislaji | Evadne anonyx | 2000-luku |
Selkämeri, Suomenlahti |
| Kaspianmassiainen | Hemimysis anomala | 1990-luku |
Perämeri-Suomenlahti |
| Kirjolohi | Oncorhynchus mykiss | 1890-luku |
Perämeri, Suomenlahti |
| Äyriäislaji | Palaemon elegans | 2000-luku |
Suomenlahti |
| Kotilolaji | Potamopyrgus antipodarum | 1920-luku |
Perämeri-Suomenlahti |
| Surviaissääskilaji | Telmatogeton japonicus | 2000-luku |
Suomenlahti |
| Sammaleläin | Victorella pavida | 1920-luku |
Perämeri-Suomenlahti |
Lataa taulukot omalle koneellesi tästä
Linkit:
Itämeren vieraslajit (Itämeriportaali)
Kansallinen vieraslajistrategia (Maa- ja metsätalousministeriö)
Vieraslaji - tulokaslaji - määritelmiä (Suomen ympäristökeskus)
Kirjallisuus:
Lehtiniemi, M. 2010. Vieraslajit – rasite vai rikkaus? Julkaisussa: Bäck, S., Ollikainen, M., Bonsdorff, E., Eriksson, A., Hallanaro, E.-L., Kuikka, S., Viitasalo, M. and Walls, M. (toim.): Itämeren tulevaisuus. Gaudeamus. Helsinki. S. 152–163.
Leppäkoski, E. 2004. Tulokaslajit. Julkaisussa: Walls, M. ja Rönkä, M. (toim.), Veden varassa. Suomen vesiluonnon monimuotoisuus. Edita Publishing. Helsinki. S. 157–165.
Ryttäri, T. 2005. Haitalliset vieraslajit. Julkaisussa: Hildén, M., Auvinen, A-P ja Primmer, E. (toim.), Suomen biodiversiteettiohjelman arviointi. Suomen ympäristö 770. Suomen ympäristökeskus, Helsinki. S. 97–99.
