|
Kansainvälinen DPSIR-viitekehys |
|
|
|
Luonnontilan indikaattorit on luokiteltu kansainvälisen DPSIR-viitekehyksen mukaisesti. Viitekehyksen avulla pyritään muun muassa kiinnittämään huomiota indikaattoreiden välisiin mahdollisiin syy-yhteyksiin, sekä monipuolistaa koko indikaattoritarkastelua. Luonnontilassa DPSIR-viitekehystä on sovellettu paine-, tila-, vaikutus- ja toimenpideindikaattorien osalta. DPSIR-tunnus näkyy oikeassa yläkulmassa jokaisen indikaattorin yhteydessä. Luonnonvarojen käytön yhteiskunnallisia taustavoimia tai syitä (D=drivers) ei ole tässä yhteydessä käsitelty. | | Paineindikaattorit (P=pressures=paine) Nämä indikaattorit kuvaavat luonnonvarojen käyttöön kohdistuvia paineita tai käytöstä aiheutuvaa kuormitusta. Paineindikaattoreita ovat esimerkiksi metsien hakkuukertymä ja sisävesien fosforikuormitus. |  | Tilaindikaattorit (S=state=tila) Paineet aiheuttavat muutoksia lajien ja niiden elinympäristöjen tilassa. Tilaindikaattorit perustuvat usein yksilömääriin ja pinta-aloihin, jotka kuvaavat lajiston tai elinympäristön muutosta. Tilaindikaattoreita ovat esimerkiksi soiden pesimälinnut ja maatalousympäristöjen pientareiden ja suojakaistojen määrä. |  | Vaikutusindikaattorit (I=impact=vaikutus) Nämä indikaattorit kertovat puolestaan tilan muutosten seurauksista eli muutosten vaikutuksesta luonnon monimuotoisuuteen. Tyypillinen vaikutus on lajien tai luontotyyppien uhanalaistumiskehitys. | 
| Toimenpideindikaattorit (R=responses=toimenpiteet) Havaittuja kielteisiä vaikutuksia pyritään korjaamaan erilaisin menetelmin, joita kuvataan toimenpideindikaattoreiden avulla. Toimenpiteet kohdistuvat usein paineiden vähentämiseen tai tilan parantamiseen, jonka seurauksena myös kielteiset vaikutukset yleensä heikkenevät. |
| | | | | | |
|
|
Päivitetty ( 13.11.2009 ) |