>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Saapuneiden alusten määrä Suomen satamissa lähes kaksinkertaistui 1980-luvun puolenvälin ja 2000-luvun alun välisenä aikana. Kolmen viime vuoden aikana ro-ro-alusten määrä on hieman vähentynyt, mikä on johtanut saapuneiden alusten kokonaismäärän pienenemiseen. Yli puolet Suomen satamiin saapuvista aluksista on ro-ro-aluksia, eli aluksia, jotka on suunniteltu pyörillä liikutettavan rahdin kuljettamiseen.

Suomenlahden öljykuljetukset ovat lisääntyneet merkittävästi viimeisten noin kymmenen vuoden aikana. Kasvu on ollut suurinta Venäjällä, ja uusia öljysatamia onkin avattu Suomenlahden itäosiin. Viron satamat olivat tärkeitä jo Neuvostoliiton aikana, mutta ovat sittemmin kasvaneet vielä lisää. Säiliöalusliikenteen kasvu on ollut hitaampaa Suomessa, vaikka esimerkiksi Porvoon Sköldvikin sataman vuotuiset öljykuljetukset ovatkin runsastuneet 13:sta 19 miljoonaan tonniin vuosina 1990–2007.

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Meriliikenteellä on sekä suoria että epäsuoria vaikutuksia Itämeren eliöyhteisöjen ekologiaan. Suorat vaikutukset johtuvat pääasiassa liikkuvien alusten aiheuttamista häiriöistä ja eroosiosta. Myös öljypäästöt sisältyvät suoriin vaikutuksiin. Epäsuorat vaikutukset puolestaan liittyvät rakentamiseen ja merikuljetukset mahdollistavan infrastrukstuurin ylläpitoon.

Vieraslajien saapuminen on yksi suurimmista lisääntyvän meriliikenteen aiheuttamista uhista. Vieraslajeja siirtyy Itämereen muilta merialueilta erityisesti alusten painolastivesissä tai kiinnittyneinä niiden runkoihin. Osalla saapuvista lajeista on todennäköisesti suuria vaikutuksia Itämeren ekosysteemiin ja monimuotoisuuteen. Esimerkiksi lajien välinen kilpailu voi lisääntyä ja niiden elinympäristöissä sekä vuorovaikutussuhteissa tapahtua muutoksia, jotka heijastuvat koko yhteisön rakenteeseen.

Laittomat öljypäästöt ovat olleet yleisiä Itämeren alueella. Esimerkiksi vuonna 2001 Suomen aluevesillä havaittiin 107 yksittäistä öljypäästöä. Koko Itämeren alueella sattuu vuosittain eri laajuisia öljypäästöjä arviolta 500–800. Tämän jatkuvan kuormituksen arvellaan usein olevan Itämeren ekosysteemille haitallisempaa kuin yksikään suuri öljyonnettomuus on tähän mennessä ollut.

Eliöt saavat raskaita öljyjä ravinnostaan tai suoraan pintakerroksensa läpi. Nämä yhdisteet ovat eliöille myrkyllisiä, ja aiheuttavat muutoksia soluissa ja kudoksissa. Kyky sietää öljyä elinympäristössä riippuu lajista. Esimerkiksi valkokatka on erittäin herkkä öljyn haitoille, mutta muun muassa itämerensimpukka selviytyy hieman paremmin. Öljypäästöt eivät yleensä vahingoita kaloja suoraan, sillä ne voivat aktiivisesti siirtyä muualle. Meren pohjalle laskeutuva öljy tuhoaa kuitenkin kalojen kutualueita. Tahraava öljy aiheuttaa vahinkoa myös linnuille ja nisäkkäille, sillä se voi pahimmillaan haitata niiden ravinnonhankintaa ja hengittämistä.