|
 |
 |
 |
|
|
Kehitys
|
|
|
Arvioiden mukaan Itämeressä eli 1900-luvun alussa noin 100 000 harmaahyljettä eli hallia ja jopa 200 000 Itämeren norppaa. Hylkeiden määrä väheni tämän jälkeen voimakkaasti, kun metsästystä tehostettiin tarjoamalla niin sanottuja tapporahoja. Negatiivista kehitystä voimistivat ympäristömyrkyt ja taudit, jotka alensivat hylkeiden lisääntymismenestystä 1960-luvulta alkaen. 1970-luvulla hylkeiden kannat olivat pienimmillään: harmaahylkeitä ja Itämeren norppia oli molempia tuolloin noin 2 000 yksilöä koko Itämeressä.
Viime vuosikymmeninä hylkeiden määrät ovat alkaneet jälleen kasvaa vähentyneen metsästyksen ja haitallisten aineiden pitoisuuksien pienenemisen seurauksena. Kasvu on ollut voimakasta ja vakaata Itämeressä yleisesti koko 2000-luvun ajan. Kehitys on ollut samansuuntaista Suomen merialueilla. Viime vuosina vesillämme on laskennoissa arvioitu elävän keskimäärin 9 000 harmaahyljettä, suurin osa Lounaissaaristossa. Paikallinen runsaus voi kuitenkin vaihdella paljon vuosittain, sillä hylkeet liikkuvat suhteellisen laajoilla alueilla.
|

|
Itämeren hylkeet
|
|
Kalaa syövät hylkeet ovat Itämeressä ravintoketjun huipulla. Siksi raskasmetallit ja muut kudoksiin kertyvät ja ravintoketjuissa rikastuvat aineet vaikuttavat niihin voimakkaasti. Hylkeet ovat riipuvaisia terveistä kalapopulaatioista, jotka puolestaan tarvitsevat kasvaakseen muun muassa pohjaeläimiä ja perustuottajia. Siten hyljepopulaatioiden tilan kehitystä voidaan hyödyntää koko Itämeren ekosysteemin tilan arvioinnissa.
Hylkeiden tulevaisuutta uhkaa tällä hetkellä eniten sopivien elinympäristöjen katoaminen muun muassa rannikkoalueiden rakentamisen ja kehittämisen seurauksena. Lisäksi etenkin kuutteja uhkaa takertuminen kalastajien verkkoihin. Harmaahylje on Suomessa myös riistaeläin. Yhtään metsästyslupaa ei myönnetty, kun kanta oli pienimmillään, mutta viime vuosina saalis on ollut muutama sata yksilöä vuosittain. Hylkeiden määrän alettua kasvaa myös paineet suurempien saaliiden sallimiseen ovat nousseet. Tämä johtuu pääasiassa kalastajille aiheutuvien saaliin menetysten ja verkkovahinkojen lisääntymisestä.
|
|
Tämä indikaattori päivitetään vuosittain tammi-helmikuussa.
|
|
|
|
Päivitetty ( 26.01.2010 ) |