 | >> Indikaattorin taustatiedot |
Kehitys
| | Kiviaineksen kokonaiskäyttö riippuu pitkälti rakentamisen määrästä ja heijastelee siten ylestsä taloustilannetta. Laman aikana 1990-luvun alussa kokonaiskäyttö laski, mutta on sittemmin noussut uudelleen ja ylittänyt viime vuosina vuoden 1990 tason. Soran ja hiekan käyttömäärä ei ole noussut 1990-luvun puolivälin lukemista. Sen sijaan kalliomurskeen käyttö on kasvanut koko tarkastelujakson ajan. Kiviaineisten kokonaiskäyttö jakaantuu maantieteellisesti hyvin epätaisesti. Voimakkainta käyttö on Uudellamaalla, Hämeessä ja Lounais-Suomessa, pienintä Itä- ja Pohjois-Suomessa. | | Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen
|
| | |
|
|
Päivitetty ( 01.12.2009 ) |