>> Indikaattorin taustatiedot

Luontodirektiivin lajien suojelutaso

Perinnebiotoopeilla maatalousympäristöissä esiintyy viisi EU:n lintudirektiivin ja viisi luontodirektiivin lajia. Tämä vastaa seitsemää prosenttia näiden direktiivien lajeista.

Luontodirektiivin maatalousympäristöjen neljästä boreaalisella alueella esiintyvästä lajista yhdenkään suojelutasoa ei ole voitu arvioida suotuisaksi. Lajeista kolme arvioitiin luokkaan epäsuotuisa-riittämätön. Hillerin suojelutason tila ei ole tiedossa. Ruijannokiperhosen pohjoinen alalaji on ainoan arktisella alueella esiintyvä maatalousympäristöjen direktiivilaji. Myös sen suojelutaso arvioitiin luokkaan epäsuotuisa-riittämätön.

Maatalousympäristöjen direktiivilajien pääasialliset elinympäristöt ovat perinteisen maatalouden luomia ympäristöjä, kuten erilaisia niittyjä ja ketoja, hakamaita sekä viljelymaita. Lajien suojelutasoon vaikuttaa voimakkaasti näiden perinnebiotooppien suojelu ja hoito (ks. MA15).

Luontodirektiivin perhosista pikkuapollon ja punakeltaverkkoperhosen populaation ovat pirstaloituneet. Niiden elinympäristöjä on hoidettu, mutta toimenpiteet eivät ole toistaiseksi olleet tarpeeksi kattavia. Esimerkiksi pikkuapollon elinympäristövaatimuksia ja populaation rakennetta on kuitenkin tutkittu melko paljon. Pikkuapolloja on myös kokeellisesti siirretty alueille, jotka on ennallistettu lajin vaatimuksia vastaaviksi.

Hillerin populaation kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät tunnetaan niin huonosti, ettei sen nykyistä suojelutasoa voida arvioida eikä tehokkaita suojelutoimia suunnitella. Idänverijuuren populaatiot tunnetaan sitä vastoin hyvin, ja niiden tilaa myös seurataan. Laji esiintyy kuitenkin vain suppealla alueella ja yksittäiset kasvustot ovat pieniä. Idänverijuuren tulevaisuus riippuukin täysin soveltuvien elinympäristöjen oikeanlaisesta hoidosta.

Lintudirektiivin lajien kantojen kehitys

Lintudirektiivin viidestä maatalousympäristöjen lajista neljän kanta pieneni 1900-luvulla ennen vuotta 1990. Heinäkurpan taantuminen alkoi jo 1900-luvun alkupuoliskolla, kun taas ruisrääkän, peltosirkun ja kirjokertun kannat alkoivat pienentyä vasta 1960–1970-luvuilla maatalouden tehostumisen seurauksena.

Vuoden 1990 jälkeen heinäkurpan alhainen yksilömäärä on pysytellyt vuosittain samalla tasolla. Lukuun ottamatta väliaikaista pienenemistä vuosituhannen vaihteessa, myös pikkulepinkäisen kanta näyttää säilyneen vakaana vuosina 1990–2008. Peltosirkun ja kirjokertun taantuminen puolestaan jatkuu yhä. Ainoa maatalousympäristöjen lintudirektiivin laji, jonka yksilömäärä on viime aikoina kasvanut, on ruisrääkkä. Sen kanta on toipunut huomattavasti vuoden 1990 tasosta.