>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Peltolintuindikaattori on koostettu 11 lajin kannankehitysindekseistä vuodesta 1979 lähtien. Indikaattori heijastelee Euroopan laajuista peltolintujen ahdinkoa, joka alkoi tehomaatalouden kehittyessä 1950-luvulla. Viimeksi kuluneen runsaan 30 vuoden aikana peltolintujen kannat ovat pienentyneet Suomessa noin 40 %. Viime vuosina lasku näyttäisi taittuneen ja 2000-luvulla peltolintujen kannat ovat jopa hieman elpyneet.

Tehomaatalous on muokannut ja vähentänyt peltolintujen pesimä- ja ruokailuympäristöjä sekä vähentänyt suojapaikkoja avoimessa peltoympäristössä. Keskeisimmät linnustoon vaikuttavat muutokset ovat olleet lypsykarjavaltaisen sekaviljelyn korvautuminen erikoistuneella viljojen ja juurikkaiden viljelyllä, syyskylvöisten viljojen korvautuminen kevätkylvöisillä viljoilla, salaojitus, karjanlannan korvautuminen väkilannoitteilla sekä lisääntynyt kemiallisten torjunta-aineiden ja maatalouskoneiden käyttö. Näiden maatalouskäytäntöjen vakiintuminen 1960- ja 1970-lukujen aikana on muokannut perustavalla tavalla maatalousympäristöä ja vaikuttanut yleisesti ottaen kielteisesti pesimä- ja ruokailuympäristöjen määrään ja laatuun.

Avomaiden yhdistetyn aineiston mukaan avomaiden paikkalinnut ja lähimuuttajat ovat vähentyneet lähes yhtä paljon kuin kaukomuuttajat. Peltolintuindikaattorin lajeista viisi kuuluu ensimmäiseen ja kuusi jälkimmäiseen ryhmään. Vaikka osa peltolintujen taantumaan liittyvistä syistä saattaakin löytyä lintujen talvehtimisaluilta ja muuttomatkan varrelta, tämän tarkastelun perusteella myös Suomen pelloilla tapahtuneet muutokset ovat merkittäviä. Avomaiden yhdistetyssä aineistossa ovat peltolintujen lisäksi mukana myös suolinnut.

Peltojen linnut

Peltojen reunalajit eli pääasiassa reunapensaikoissa, pientareilla ja ojanvarsilla pesivät ja ruokailevat lajit ovat suojassa peltotöiden välittömiltä vaikutuksilta. Epäsuorasti peltotöiden vaikutukset välittyvät kuitenkin muun muassa ravinnonsaannin kautta (esim. torjunta-aineet). Lisäksi lajit ruokailevat myös pellolla. Reunalajit ovat indikaattorissa edustettuina neljän lajin voimin. Lajeista pensastasku on merkitsevästi vähentynyt seurannan aikana ja pensaskerttu taasen runsastunut. Pikkulepinkäisen ja punavarpusen kannat ovat pysyneet vakaina.

Maaseudun pihapiirien lajeista mukana ovat haarapääsky ja kottarainen, jotka molemmat ovat taantuneet seurantajakson aikana. Karjamäärien merkittävä väheneminen maatalouden rakennemuutoksen myötä on vähentänyt dramaattisesti laidunten, nurmien ja kesantojen määrää. Seurauksena tästä hyönteisravinnon määrä peltoympäristössä on vähentynyt. Kottaraisen ja haarapääskyn kannan taantumien on osoitettu liittyvän juuri ravinnon vähenemiseen karjan ja laitumien vähenemisen myötä. Kottaraisen vähenemisvauhti on ollut huimat 6,5 % vuodessa 1979–2007. Taantunut keltasirkku edustaa peltoja ympäröivissä metsissä, metsäsaarekkeissa tai niiden reunoissa pesivää, mutta pelloilla ruokailevaa lajistoa.

Peltolintuindikaattorin lajeista kaukomuuttajia eli Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan tai Aasiaan muuttavia lajeja ovat haarapääsky, pensastasku, pensaskerttu, pikkulepinkäinen, punavarpunen ja peltosirkku. Ne ovat lähimuuttajia tai paikkalintuja enemmän alttiina muuttomatkan ja talvehtimisalueiden vaaroille kuten esimerkiksi metsästykselle tai Afrikan kuivuudelle. Tämä voi heijastua näiden lajien kannankehityksiin pesimäalueillamme. 1990-luvun alussa pikkulepinkäisen runsaus putosi pohjalukemiin, mutta punavarpusia oli erityisen paljon, joten näiden kahden kaukomuuttajan kannanvaihtelu oli täysin vastakkaista.