>> Indikaattorin taustatiedot

Kokonaiskehitys

Linjalaskentoihin perustuvaa maatalousympäristön päiväperhosseurantaa on tehty Suomessa vuodesta 1999 alkaen. Tänä aikana päiväperhosten ja muiden päiväaktiivisten suurperhosten kannat ovat vaihtelevien sääolosuhteiden vuoksi vaihdelleet vuosittain suuresti. Seurantajakso on lisäksi niin lyhyt, ettei selkeitä päätelmiä perhoslajiston tilan kehityksestä voida toistaiseksi tehdä. Yleisesti ottaen lajien taantuminen näyttää kuitenkin olleen seurantajakson aikana yleisempää kuin niiden kantojen kasvu.

Yhteensä 31 päiväperhoslajista on kertynyt seurannassa riittävän laajasti tietoaineistoa kannankehityksen trendin tilastollista analysoimista varten. Seurantajakson aikana yhteensä 16 päiväperhoslajin kannat ovat keskimäärin heikentyneet, 7 lajia on pysytellyt vakaana ja 8 lajin kannat ovat vahvistuneet. Muiden lajien kannankehityksessä ei ollut havaittavissa merkitsevää trendiä. Eniten taantuneita lajeja on ollut metsänreunojen ja -aukioiden lajien joukossa.

Niittyjen päiväperhoset

Niittyjen päiväperhoslajisto on taantui voimakkaasti 1900-luvun aikana. On arvioitu, että niittylajeista jopa 70 %:lla kannat ovat heikentyneet ja levinneisyysalue supistunut. Merkittävä osa Suomen uhanalaisista päiväperhosista on niittylajeja, kuten tummaverkkoperhonen ja pikkuapollo.

Niittylajit hyötyvät perinteisen maatalouden käytännöistä kuten luonnonniittyjen laiduntamisesta ja niittämisestä. Niiden vähentymisen taustalla onkin ollut maataloustuotannon tehostuminen ja siitä seurannut niittyjen sekä hakamaiden vähentyminen viimeisten 50 vuoden aikana.

2000-luvulla indikaattorissa mukana olevien 18 niittylajin kantojen kehitys on ollut keskimäärin vakaata, mutta vuosien välinen vaihtelu on suurta. Lajien välillä on myös ollut eroja, sillä esimerkiksi niittyhopeatäplä on runsastunut selvästi, kun taas keltaniittyperhonen on vähentynyt.

Peltojen päiväperhoset

Vain harvat päiväperhoslajit pystyvät lisääntymään ja esiintymään runsaslukuisina viljellyillä pelloilla ja niitä halkovilla pientareilla. Tällaisia lajeja on mukana indikaattorissa seitsemän. Näistä Pieris-suvun lajit käyttävät toukkana ravinnokseen ristikukkaisia, joihin kuuluu monia yleisiä peltojen rikkaruohoja. Niille sopivat myös kaali ja rypsi. Vastaavasti Nymphalis- ja Vanessa -sukujen lajien toukat syövät pellonpiennarten rehevöitymisestä hyötyvää nokkosta.

Pellonreunojen päiväperhoset

Monet päiväperhoslajeistamme vaativat puuston tarjoamaa suojaa ja metsänreunojen lämmintä pienilmastoa. Nämä lajit välttelevät laajoja avoimia alueita, kuten peltoja sekä niittyjä. Täystiheissä metsissä ne eivät silti menesty.

Pellonreunojen lajeja on mukana indikaattorissa yhteensä 25. Toisin kuin niittyjen päiväperhosilla, metsänreunojen lajeilla kannat ovat säilyneet enimmäkseen vakaina viime vuosikymmeninä. Tämä selittynee sillä, että laajamittainen metsätalous luo jatkuvasti tarjolle niiden suosimia elinympäristöjä, kuten avohakkuiden reunoja.

Muut suurperhoset

Ryhmän lajirikkaimpia ja yksilömääriltään suurimpia heimoja ovat mittarit (Geometridae), yökköset (Noctuidae) ja siilikkäät (Arctiidae). Muutamien muiden perhosheimojen lisäksi ryhmään luetaan punatäpläperhoset (Zygaenidae), jotka kuuluvat varsinaisesti ns. pikkuperhosiin. Muiden suurperhosten yhteislajimäärä on huomattavasti suurempi kuin päiväperhosten. Valtaosa lajeista on kuitenkin yöaktiivisia, minkä vuoksi niitä ei juurikaan havaita päivällä tehtävissä linjalaskennoissa. Lajeista noin 130 on arvioitu osin tai kokonaan päiväaktiivisiksi, mutta näistä vain 50 lajin joukko on muodostanut yli 97 % linjalaskennoissa havaituista yksilöistä.