>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Metsien yleislintujen elinpaikkavaatimukset ovat väljät. Yhteistä ryhmän lajeille on, että ne menestyvät hyvin talousmetsissä, jotka uudistushakataan yleensä 60–120 vuoden ikäisinä. Metsien yleislintujen pesimäkantoja kuvaavaan indikaattoriin luettiin mukaan tiedot 20 lajista. Niiden kannat ovat kasvaneet keskimäärin noin 10 % vuodesta 1979 alkaneen seurantajakson aikana. Erityisen runsaita metsien yleislinnut ovat olleet aivan viime vuosina. Ryhmän lintujen osuus kaikista Suomen pesimälintupareista on yli puolet.

Valtaosa havumetsien 18 indikaattorilinnusta suosii kuusikoita, joten lajiryhmää voitaisiin kutsua myös kuusikkolinnuiksi. Ryhmässä on mukana muutamia vanhojen metsien lajeja, mutta useimmat havumetsälinnut menestyvät myös nuoremmissa metsissä. Keskimäärin havumetsälintujen kannat vahvistuivat lähes 20 % vuosina 1979–2007. Havumetsälintuja oli tavallista enemmän hyvinä siemensatovuosina 1990–1992 ja 2001. Ryhmän linnut ovat runsastuneet samalla, kun Suomen metsien tilavuus on kasvanut.

Kaikista indikaattoreissa mukana olevista metsälinnuista paikkalinnut ja lähimuuttajat menestyivät selvästi kaukomuuttajia paremmin. Ensiksi mainittujen kannat kasvoivat vuosina 1979–2007 keskimäärin yli 40 %. Kaukomuuttajien kannat puolestaan vähenivät keskimäärin viidenneksellä samassa ajassa, joskin vuosi 2007 näyttäisi olleen kaukomuuttajille pitkästä aikaa hyvä vuosi. Metsien kaukomuutajien joukossa on muun muassa kaksi voimakkaasti taantunutta lajia, käenpiika ja metsäkirvinen. Niiden pesimäkantojen romahduksen syyt tunnetaan heikosti. Monet Pohjolassa talvehtivat metsälinnut ovat hyötyneet talviruokinnasta ja leudommista talvista. Tällaisia ovat muun muassa. käpytikka, mustarastas, punatulkku ja närhi.

Metsien yleislinnut

Monen metsien yleislajin pesimäympäristöksi riittävät pienet metsät tai jopa muutaman puun ryhmät. Jotkut ryhmän lajit jopa hyötyvät metsätalouden aiheuttamista metsien rakenteen muutoksista kuten yhtenäisen metsäpeitteen pirstoutumisesta vaihtelevan ikäisiksi metsiköiksi ja pensaikkoisten reunojen lisääntymisestä. Tällaisia ovat ainakin pajulintu ja metsäkirvinen, jotka ovat samalla maan yleisin ja viidenneksi yleisin lintulaji.

Ryhmän lajeista ovat runsastuneet selvästi ruokinnasta ja leudoista talvista hyötyneiden käpytikan ja mustarastaan lisäksi myös peukaloinen, satakieli ja kirjosieppo. Näistä ensiksi mainittu on löytänyt vanhojen metsien ohella runsaasti sopivia elinympäristöjä muun muassa hakkuualueiden reunamilta. Satakieli lienee puolestaan hyötynyt ilmaston lämpenemisestä. Kirjosiepon runsastumisen takana olevia tekijöitä ei tunneta. Metsien yleislintuihin kuuluu lisäksi seuranta-aineston kovin vaihtelija, urpiainen, jonka kantoja heiluttavat puiden siemensadon vaihtelut.

Metsien yleislajien menestyksen taustalta löytynee useita metsätalouden aiheuttamia muutoksia. Suomen metsät ovat nuorentuneet huomattavasti 1900-luvun puolivälin jälkeen. Muun muassa avohakkut ja soiden ojitus ovat luoneet suuret määrät nuoria, usein lehtipuuvaltaisia metsiä, joissa pajulinnun ja punakylkirastaan kaltaiset metsien yleislinnut viihtyvät hyvin.

Havumetsälinnut

Havumetsälintuihin kuuluu 15 Euroopassa talvehtivaa lajia ja vain kolme kaukomuuttajaa: leppälintu, sirittäjä ja tiltaltti. Kaukomuuttajien kantojen kehitykset ovat olleet hyvin erilaisia. Siinä missä leppälinnun kannat ovat kasvaneet Pohjois-Suomessa, ovat sirittäjän kannat laskeneet voimakkaastio koko maassa. Tiltatti puolestaan näyttää osittain toipuneen 2000-luvun alkuun jatkuneesta rajusta pudotuksesta.

Ryhmässä on kolme lintujen talviruokinnasta riippuvaista lajia – punatulkku, närhi ja hömötiainen – sekä kaksi erityisen kovaa vaihtelijaa, sillä vihervarpusen ja pikkukäpylinnun runsaus heilahtelee oikukkaasti kuusen siemensadon mukaan. Puiden siemensato ja talven ankaruus aiheuttavat voimakasta kannanvaihtelua myös useiden muiden havumetsälajien kannoissa. Tällaisia ovat hippiäinen, tiaiset, puukiipijä ja punatulkku.