>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Taajamien kasvu ja kaupungistuminen on noudattanut Suomessa maailmalla yleistä kehityssuuntaa. Taajamien pinta-ala ja niissä asuvan väestön määrä on kasvanut tasaisesti. Taajamiksi luokiteltujen alueiden yhteenlaskettu pinta-ala oli vuonna 2009 lähes 6 400 neliökilometriä. Vuoteen 1980 verrattuna taajamien yhteenlaskettu pinta-ala on kasvanut yli 70 %.

Vuonna 2009 taajamissa asui yli 4,4 miljoonaa suomalaista, 83 % koko väestöstä. Vuodesta 1980 taajamissa asuvan väestön osuus on kasvanut kymmenellä prosenttiyksiköllä ja yli 950 000 asukkaalla.

Taajamien asukastiheys on laskeut viimeisen 30 vuoden aikana keskimäärin 940 asukkaasta per neliökilometri vajaaseen 700 asukkaaseen per neliökilometri. Asukastiheyden lasku on seurausta muun muassa taajamien alueellisesta laajenemisesta ja pientaloasumisen osuuden kasvusta. Nopeinta asukastiheyden lasku oli 1980-luvulla, minkä jälkeen se on selvästi hidastunut.

Kaupunkiseutujen väliset erot väestökehityksessä ovat 1980-luvulta 2000-luvulle tultaessa olleet voimakkaita. Kaupunkiseudut ovat jakaantuneet väestömäärältään kasvaviin ja väheneviin kaupunkiseutuihin. Pienemmissä taajamissa kasvu suuntautuu pääasiassa keskustaajaman ulkopuolelle kun suuremmilla kaupunkiseuduilla, erityisesti Uudellamaalla, väestönkasvu on pääsääntöisesti taajaman sisäistä kasvua.

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Yhdyskuntien rakentaminen muuttaa aina luonnontilaista ympäristöä. Kasvavat taajamat levittäytyvät ja laajenevat ympäröiville alueille, joiden luonto ja lajisto pyrkii muutoksen edessä joko sopeutumaan tai muuttamaan muille alueille. Käytännössä kuitenkin esimerkiksi monien kasvien esiintymät katoavat raivatuilta alueilta joko heti ympäristön muututtua tai pikkuhiljaa sen jälkeen. Toisaalta rakennetut ympäristöt ovat ensisijainen elinympäristö monille lajeille, joita tavataan muissa ympäristöissä vain vähän tai ei lainkaan (ks. myös RK4). Nämä lajit hyödyntävät taajamien reuna-alueita ja jättömaita, joiden erityiset olosuhteet suosivat niitä. Esimerkiksi petojen määrä on taajamissa suhteellisen pieni.

Taajamien alueellinen sijoittuminen ei ole maassamme tasainen, vaan ne keskittyvät Etelä-Suomeen ja toisaalta usein vesialueiden rannoille (ks. esim. RN1)