>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Sisävesiin kohdistuva fosforikuormitus pistelähteistä, eli muun muassa teollisuudesta ja yhdyskunnista, on vähentynyt voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana. Pistekuormitusarvot kääntyivät selvään laskuun 1980-luvun lopulla, kun erityisesti metsäteollisuuden jätevesien puhdistusmenetelmät tehostuivat. Myös yhdyskuntien aiheuttama kuormitus on vähentynyt voimakkaasti 1970-luvulta lähtien, kun yhä suurempi osa niiden jätevesistä on johdettu asianmukaisen käsittelyyn. Yksittäisen viemäriverkostoon liittämättömän haja- tai loma-asutuksen kiinteistön aiheuttama fosforikuormitus voi olla moninkertainen verkostojen piirissä sijaitsevaan kiinteistöön verrattuna. Haja-asutuksen aiheuttama kuormitus on vähentynyt viime vuosien aikana hieman aiempaa tiukempien jätevesien käsittelysäännösten tultua voimaan vuonna 2000. Vesiin päätyvästä pistekuormituksesta yli puolet kulkeutuu sisävesiin ja loput mereen.

Hajakuormituksen osalta päästöjä ei ole saatu vähennettyä. Sisävesien hajakuormituslähteitä ovat haja-asutuksen lisäksi maa- ja metsätalous. Näistä merkittävin Suomessa on maatalous, jonka osuus kaikesta ihmistoiminnasta peräisin olevasta fosforikuormituksesta on noin 60 %. Vesiensuojeluun on maataloudessa panostettu paljon ympäristötuen kautta. Lannoitteiden käyttö onkin vähentynyt ja pysyvän kasvillisuuden peittämien suojakaistojen määrä lisääntynyt peltomailla. Tästä huolimatta fosforikuormitus vesistöihin ei ole tukikausilla merkittävästi vähentynyt, sillä vuosia viljellyillä ja lannoitetuilla pelloilla fosforia on kertynyt maahan runsaasti. Metsätalousmailla ravinnekuormitusta on vähennetty metsäojitusta rajoittamalla, mutta fosforikuormitus lisääntyy todennäköisesti tästä huolimatta, sillä vesistöjä kuormittavia kunnostusojituksia tehdään vielä paljon. Lisäksi turvemaiden fosforilannoitus on yleistynyt.

Vaikutus sisävesien monimuotoisuuteen

Fosfori on välttämätön ravinne perustuottajille eli leville ja muille kasveille. Suomen järvissä yleensä juuri fosfori onkin kasvua rajoittava tekijä. Fosforipitoisuuden kasvaessa järvet rehevöityvät ja niiden vesikasvillisuus runsastuu. Tällöin järven elinympäristöt monipuolistuvat ja lajimääräkin tavallisesti kasvaa.

Lajimäärän kasvu rehevöitymisen yhteydessä on paikallinen ilmiö. Jos suuri osa vesistöalueen järvistä rehevöityy, alueellinen lajimäärä todellisuudessa pienenee, kun karujen ja kirkasvetisten ympäristöjen lajit häviävät. Lisäksi ravinteisuuden kasvaessa liian suureksi lajimäärä vähenee myös paikallisesti. Esimerkiksi ahven ja kivien päällä kasvavat päällyslevät ovat lajeja, jotka hyötyvät lievästä ravinteisuuden kasvusta, mutta alkavat taantua rehevöitymisen edetessä.

Rehevöityminen aiheuttaa muutoksia lajistossa ja koko ekosysteemissä. Tällöin kalasto runsastuu, mutta muuttuu myös särkikalavaltaisemmaksi lohikalojen vähetessä. Eläinplanktonin pienikokoiset muodot alkavat yleistyä, sillä planktonia syövät kalat saalistavat lähinnä suuria yksilöitä. Pienet planktoneliöt ovat tehottomia laiduntajia, mikä puolestaan mahdollistaa rehevöitymisen näkyvimmän ilmiön, runsaiden leväkukintojen, syntymisen. Pintalevät ja kelluslehtiset kasvit varjostavat tehokkaasti pohjakasvillisuutta ja uposlehtisiä kasveja, jotka taantuvat rehevöityneissä vesissä. Lisäksi pohjaeläinyhteisöjen lajisto harvenee, kun pohjan happiolot huononevat.