>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Typpikuormituksen lasku kaikista kuormituslähteistä on ollut paljon vähäisempää kuin fosforikuormituksen. Määrällisesti typpeä päätyy vesistöihin eri lähteistä moninkertaisesti fosforiin verrattuna. Pistelähteistä, eli teollisuudesta, yhdyskunnista ja kalankasvatuksesta, peräisin oleva typpikuormitus on fosforikuormituksen tavoin vähentynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Typen puhdistusteho yhdyskuntien jätevesistä on kuitenkin huomattavasti alhaisempi kuin fosforin. Yhdyskuntien typpikuormitus on alentunut 1980- ja 1990-lukujen vaihteen lukemista, mutta se on silti pysynyt melko korkeana. Kuormitus yhdyskunnista onkin maatalouden ja typpilaskeuman aiheuttaman kuormituksen jälkeen suurin ihmistoiminnasta johtuva typpikuormituksen lähde. Teollisuuden typpipäästöt ovat lähes puolittuneet 1980-luvun alun lukemista.

Hajakuormitusarviot eivät ole typen osalta pienentyneet. Maataloudesta peräisin oleva typpikuormitus on viime vuosikymmenellä saattanut jopa hieman lisääntyä, kuormituksen vähentämiseen pyrkivistä toimenpiteistä huolimatta. Siten maatalousvaltaisten valuma-alueiden pienissä järvissä ja joissa typpipitoisuus on keskimäärin kasvanut, vastoin sisävesien yleistä kehitystä. Metsätalouden typpipäästöjä pyritään rajoittamaan metsien uudisojitusta vähentämällä. Kunnostusojitusten suuri määrä aiheuttaa kuitenkin vielä runsaasti ravinnekuormitusta vesistöihin.

Vaikutus sisävesien monimuotoisuuteen

Typpi on yksi kasvien pääravinteista, ja se rajoittaa sisävesien perustuotantoa eniten heti fosforin jälkeen. Typpi edesauttaa vesitöjen rehevöitymistä, joten sen vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen ovat melko samanlaiset kuin fosforinkin. Typen rehevöittäviä vaikutuksia vesistöissä ei kuitenkaan pidetä yhtä voimakkaina ja uhkaavina kuin fosforin.

Rehevöityvissä vesitöissä perustuotanto runsastuu. Tällöin vesikasvillisuus lisääntyy ja lajimäärä kasvaa. Samalla kuitenkin myös lajikoostumus muuttuu, kun karuissa ja kirkkaissa vesissä viihtyvät lajit väistyvät ravinteikkaampien vesien lajien tieltä. Kalastossa särkikalat valtaavat alaa lohikalojen kustannuksella. Kalat runsastuvat, jolloin niiden saalistaman suurikokoisen eläinplanktonin määrä vähenee. Tämä puolestaan vaikuttaa kasviplanktoniin, joka laiduntajien rajoittavan vaikutuksen vähetessä runsastuu. Paljon planktonlevää sisältävä vesi on sameaa, mutta sopivissa sääolosuhteissa sen runsastuminen edelleen saattaa johtaa myös kelluvien levälauttojen muodostumiseen. Pohjakasvillisuus väheneekin rehevissä järvissä kelluslehtisten kasvien ja pintalevien varjostavan vaikutuksen vuoksi.

Järvessä, jossa perustuotanto on suurta, myös happea kuluttava hajotustoiminta kiihtyy. Happipitoisuuden alentuessa pohjaeläimistö yksipuolistuu ja kalastokin köyhtyy. Lisäksi ravinteisuuden kasvaessa liian suureksi lajimäärä alkaa jälleen vähetä. Esimerkiksi ahven ja kivien päällä kasvavat päällyslevät ovat lajeja, jotka hyötyvät lievästä ravinteisuuden kasvusta, mutta alkavat taantua rehevöitymisen edetessä.