>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Suomen merialueella esiintyy yhteensä 23 ihmisen toiminnan seurauksena sinne kotiutunutta vieraslajia. Näistä viittä voidaan pitää selvästi alkuperäisen lajiston ja elinympäristöjen kannalta haitallisena ja seitsemää potentiaalisesti haitallisena. Muita vieraslajeja tavataan 11.

Suomen merialueen vieraslajien määrä kasvoi melko tasaisesti 1900-luvun ajan 1980-luvulle saakka. Keskimäärin havaittiin yksi uusi vieraslaji vuosikymmenessä. 1990-luvulla uusia vieraslajeja havaittiin kolme ja 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä peräti yhdeksän.

Eniten vieraslajeja tavataan eteläisillä merialueilla, joiden vesi on lämpimintä ja suolaisinta eli olosuhteet uusien lajien leviämiselle useimmiten otollisimmat. Yli kymmenen vieraslajia tavataan kuitenkin myös aivan Itämeren pohjoisosissa.

Haitalliset vieraslajit

Kaikki viisi haitallista vieraslajia ovat saapuneet Suomen merialueelle laivaliikenteen mukana. Lajit ovat pienikokoisia ja kulkeutuvat helposti esimerkiksi laivojen painolastivesien mukana tai niiden runkoihin kiinnittyneinä.

Lajeista kolme aiheuttaa eniten haittaa laajojen, kovaan pohjaan kiinnittyvien yhdyskuntiensa seurauksena. Merirokko, valekirjosimpukka ja kaspianpolyyppi tukkivat vedenalaisia rakennelmia kuten vedenottoputkia ja lisäävät veneiden pohjaan kiinnittyessään niiden kitkaa ja siten polttoaineenkulutusta. Epäsuorasti ne lisäävät myös lajien torjuntaan kehitettyjen myrkkymaalien käyttöä.

Marenzelleria-monisukasmatojen ja petovesikirpun keskeisimmät vaikutukset liittyvät meren ravinnekiertojen ja ravintoketjujen muuttumiseen. Uudet monisukasmatolajit lisäävät ravinteiden liukenemista pohjasedimenteistä veteen ja muuttavat myös pohjaeläinyhteisöjen rakenteita. Petovesikirppu lisää ravintokilpailua eläinplanktonia syövien kalojen kanssa, mutta on myös uusi ravintokohde mm. silakalle. Runsaana esiintyessään petovesikirput muodostavat limaista massaa, joka takertuu heloposti mm. kalanpyydyksiin.

Potentiaalisesti haitalliset vieraslajit

Potentiaalisesti haitalliset vieraslajit ovat lajeja, joiden ei ole vielä todettu aiheuttaneen merkittävää haittaa, mutta jotka voivat olosuhteiden muuttuessa muodostua haitalliseksi. Useimmiten on kyse Suomen merialueelle hiljattain levinneistä lajeista, joiden esiintymisalue on toistaikseksi suppea. Tällaisia ovat esimerkiksi kaksi kalalajia, hopearuutana ja mustakitatokko, jotka havaittiin Suomessa ensimmäistä kertaa 2000-luvulla. Etenkin ilmaston lämmetessä lajit saattavat levitä voimakkaasti ja muuttaa merialuiden ravintoketjuja.

Vesiruttoa lukuun ottamatta muutkin potentiaalisesti haitalliset vieraslajit ovat uusia tulokkaita Suomen merialueella. Vaeltajasimpukka on Mustanmeren-Kapsianmeren alueen lämpimien vesien laji, joka esiintyy runsaana mm. Loviisan ydinvoimalaitoksen lauhdevesien vaikutusalueella. Valekirjosimpukan tavoin se saattaa runsaana esiintyessään tukkia vedenottoputkia ja hidastaa veneiden kulkua.

Villasaksiravun leviämistä estää sen lisääntymisen vaatima yli 26 promillen suolapitoisuus, joka ylittyy Itämerellä vain Tanskan salmien alueella. Suomen merialueella tavatut villasaksiravut ovat tulleet tänne joko toukkina tai aikuisina, useimmiten laivojen mukana.

Muut vieraslajit

Myös suurin osa muista vieraslajeista on tullut pohjoiselle Itämerelle laivojen painolastivesien mukana. Ainoastaan kaksi kalalajia, karppi ja kirjolohi, sekä äyriäislaji kaspianmassiainen on istuttettu tarkoituksella. Viimeksi mainittua istutettiin Suomen lähivesien kalalammikoihin kalojen ravintolajiksi, joista se on levinnyt Suomeen.

Kirjolohi lisääntyy Suomen vesissä heikosti, joten sen kannat ovat ainakin toistaiseksi olleet istutusten varassa. Lämpimänvedenkausien pidentyessä ilmastonmuutoksen myötä on kuitenkin mahdollista, että kirjolohen mädinkehitys onnistuu useammin ja laji vakiintuu Suomeen. Kylmä ilmastomme estää nykyisellään myös karpin lisääntymisen Suomessa. Lajien tulevaisuudessa mahdollisesti aiheuttamien haittojen arvioidaan kuitenkin olevan suurempia sisävesissä kuin Itämeressä.

Pohjois-Amerikan Tyynenmeren rannikolta kotoisin oleva hankajalkaisäyriäinen Acartia tonsa on esimerkki vieraslajista, joka on jo paikoitellen varsin runsas, mutta jonka mahdollisia vaikutuksia koskeva tieto on puutteellista. Laji esiintyy planktonissa loppukesällä. Runsaimmillaan sen on havaittu muodostavan jopa puolet itäisen Suomenlahden hankajalaisyhteisöstä.