>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Suomen sisävesissä esiintyy yhteensä 25 ihmisen toiminnan seurauksena sinne kotiutunutta vieraslajia. Näistä seitsemää voidaan pitää selvästi alkuperäisen lajiston ja elinympäristöjen kannalta haitallisena ja 12 potentiaalisesti haitallisena. Muita vieraslajeja tavataan kuusi.

Sisävesien vieraslajien määrä on kasvanut tasaisesti koko 1900-luvun ja 2000-luvun alun eikä Itämeren vieraslajien kaltaista piikkiä (VL1) viime vuosikymmenten aikana ole havaittavissa. Lajeista peräti kaksi kolmasosaa on tuotu Suomeen tarkoituksella. Uusien vieraslajien istutuksia tehtiin ennen 1970-lukua, jonka jälkeen tästä on luovuttu.

Selvästi eniten vieraslajeja tavataan etelärannikolla. Täällä lajisto on muutenkin rikkaimmillaan, mutta myös ihmistoiminta – istutukset ja lajien tiedostomaton siirtäminen mukaan luettuna – on vilkkainta. Tunturi- Lappia lukuun ottamatta muualla maassa esiintyy kymmenkunta sisävesien vieraslajia.

Haitalliset vieraslajit

Seitsemästä haitallisesta sisävesien vieraslajista viisi on istutettu. Kaksi rapuruttoa aiheuttavaa munasienilajia on tullut tiedostamatta täpläravun mukana: toinen tuli 1960-luvulla suoraan Suomeen, toinen levisi jo 1800-luvun lopulla Etelä-Euroopasta vesistöjä pitkin maahamme.

Amerikanmajavan tuonti Suomeen 1930-luvulla oli ennen kaikkea vahinko. Euroopan- ja amerikanmajavan ei vielä tuolloin tiedetty olevan eri lajeja, ja niinpä sukupuuttoon Suomesta kuolleen euroopanmajavan palautusistuksissa käytettiin myös amerikanmajavaa. Sittemmin amerikanmajava on syrjäyttänyt euroopanmajavan alueilta, jolle on istutettu molempia lajeja.

Puronieriä ja täplärapu on tuotu Suomeen saalislajeiksi. Puronieriän ensimmäiset siirtoyritykset tapahtuivat jo 1800-luvun lopulla. Tähän mennessä se on vakiintunut Kemijoen valuama-alueen ja Koillismaan luonnontilaisiin virtavesiin sekä Etelä-Suomen lähdevaikutteisiin puroihin. Pohjois-Suomessa puronieriän on todettu syrjäyttävän alkuperäisiä tammukkakantoja.

Täplärapu tuotiin Suomeen 1960-luvulla korvaamaan rapuruton tuhoamaa jokirapukantaa. Rapuruton muoto As oli romahduttanut jo 1900-luvun alkuvuosikymmeninä jokirapukannan lukuisista vesistöistä. Pohjoisamerikkalainen täplärapu kestää rapuruttoa ja on suomalaista jokirapua voimakkaampi ja agressiivisempi kilpailija. Näin ollen se sekä valtaa jokiravun asuinalueita että levittää jokiravulle tuhoisaa rapuruttoa.

Haitallisista kasvilajeista isosorsimo tuotiin Suomeen 1700-luvulla rehukasviksi. Laji muodostaa laajoja kasvustoja matalilla hiesu-, savi- ja liejurannoilla ja siten muuttaa kasviyhteisöjen rakenteita. Kanadanvesirutto voi puolestaan vallata lähes koko järven vesiekosysteemin. Vesirutto haittaa vesien virkistykäyttöä ja saattaa talviaikaan kuluttaa järvivedestä hapen loppuun.

Potentiaalisesti haitalliset vieraslajit

Potentiaalisesti haitalliset vieraslajit ovat lajeja, joiden ei ole vielä todettu aiheuttaneen merkittävää haittaa, mutta jotka voivat olosuhteiden muuttuessa muodostua haitalliseksi. Tällainen muutos voi olla esimerkiksi ilmaston lämpeneminen. Ainakin karppi, kirjolohi ja hopearuutana todennäköisesti hyötyisivät lämpenemisestä ja voisivat runsastuessaan vaikuttaa alkuperäiseen kalalajistoon.

Kylmänvedenlajien kuten peledsiian, kyttyrälohen ja harmaanieriän lisääntymiseen Suomessa vaikuttavia tekijöitä ei tunneta kovin hyvin. Ilmastonmuutos ei niitä ainakaan parantane, mutta lajien sopeutuessa paikallisiin olosuhteisiin haitallisia vaikutuksia saattaa esiintyä etenkin kilpailun kautta. Erityisesti kyttyrälohen runsastuminen pohjoisissa lohijoissa, Tenojoessa ja Näätämöjoessa, saattaa muodostaa uhan jokien alkuperäiselle lohikannalle.

Hentokarvalehti tavattiin Suomessa ensimmäisen kerran Espoon Suomenojan rehevältä lintukosteikolta, jossa se on tätä nykyä hyvin runsas. Tämä muutamalle muullekin eteläiselle kohteelle levinnyt laji on todennäköisesti levinnyt akvaarioista, joissa sitä käytetään yleisesti. On mahdollista, että se levittäytyy jatkossa edelleen.

Ankeriaan uimarakkoloinen Anguillicola crassus voi merkittävästi heikentää luonnonvaraisen ankeriaan kantoja. Ankeriaan kannat ovat olleet pitkään laskussa, johon lienevät vaikuttaneet monet muutkin syyt kuten esimerkiksi liiallinen pyynti ja vesirakentaminen.

Muut vieraslajit

Muiden vieraslajien joukossa on kolme kalalajia, joita tavataan Suomessa nykyisellään hyvin suppeilla alueilla. Piikkimonnia on istutettu muutamiin järviin Etelä-Suomessa ja allikkosalakkaa Kotkan seudun pikkulampiin. Viisipiikki tuli Suomeen pikkubassin poikasten mukana Porlan kalanviljelylaitokselle ja on sittemmin kyennyt muodostamaan lisääntyviä kantoja Lohjan ja Vihdin seuduille.

Mölysammakkoa tavattiin 1930-luvun lopulta 60-luvun alkuun Helsingissä ja Porvoossa, jonka jälkeen se hävisi tai hävitettiin maastamme. Vuonna 2008 laji löydettiin jälleen, tällä kertaa Turun Ruissalosta, jossa laji on havaittu myös seuraavana kahtena vuonna.

Maineikas rohdoskasvi, kalmojuuri, tuotiin tataarien toimesta Intian-Kiinan seudulta Eurooppaan jo 1500-luvulla. Suomeen sitä istutettiin 1700-luvulla. Tällä hetkellä Etelä-Suomessa viljelyjäänteinä tavattavat kasvustot eivät tuota siemeniä vaan lisääntyvät ainoastaan kasvullisesti. Näin ollen sen leviäminen ei ole todennäköistä.