Rakenne: Symboliset lajit ja maisemat

Symbolisia eliölajeja ja maisemia on kuvattu suomalaisessa taiteessa paljon. Etenkin Suomen taiteen kultakaudeksi nimetyllä ajanjaksolla vuosina 1880–1910 lajeilla ja luonnonmaisemilla oli tärkeä osa. Kultakauden taiteessa kuvattiin myös suullisesta kansanperinteestä ja mytologiasta koottua kansalliseepostamme Kalevalaa. Kalevalan kertomukset ja hahmot ovat vahvasti sidoksissa luonnon elementteihin.

Luontoon liittyvä taide on eri aikakausina nojannut erilaisiin arvoihin. Taiteella oli 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa vahva nationalistinen ulottuvuus, sillä tämä ideologia levisi sen ajan Euroopassa. Nationalismi koettiin erityisen tärkeänä Suomessa, joka etsi perusteita itsenäistyä Venäjän keisarikunnasta.

Nykyään luontoon liittyvä taide kytkeytyy pikemminkin etiikkaan. Kiinnostus on siirtynyt symbolisista lajeista hieman enemmän kohti yleisiä lajeja – ajattelu on muuttunut vastaavalla tavalla myös luonnonsuojelua ajavassa ideologiassa. Nykytaiteessa tarkastellaan yhä useammin ihmisen ja luonnon suhdetta ja kuvataan esimerkiksi arkisia eläimiä, kuten tuotantoeläimiä.

 

Keskustelua aiheesta

Aloita keskustelu »

Lisää kommentti


Jos et saa koodista selvää, klikkaa koodia ja saat uuden koodin.


Viestisi lähetetään sivuston ylläpitäjille tarkastettavaksi. Uudet kommentit pyritään julkaisemaan viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Sulje kommentit