Arvo: Pölytyksen arvo
TALOUDELLINEN ARVO Pölytys on elintärkeä monille Suomessa taloudellisesti merkittäville kasveille, kuten rapsille, rypsille ja tomaatille sekä hedelmille ja marjoille. Rapsin ja rypsin tuottajahintoja on seurattu tilastollisesti vasta vuodesta 2009, ja ne ovat vaihdelleet huomattavasti. Vuonna 2013 niiden sadot tuottivat viljelijöille yhteensä 32,8 miljoonaa euroa. Marjastuksen tuottamat tulot ovat nousseet viime vuosina. Vuonna 2012 ne olivat yhteensä 25,3 miljoonaa euroa. TERVEYDELLINEN ARVO Onnistuneella pölytyksellä on terveydellistä arvoa, sillä se lisää saatavilla olevan ravinnon määrää. Pölytettävät kasvit ovat ihmisravinnon osana esimerkiksi merkittäviä vitamiinien fytosterolin lähteitä. Fytosteroli pienentää veren kolesterolipitoisuutta. SOSIAALINEN ARVO Taloudellisesti merkittävien kasvien pölytys on monenlaisen maataloustoiminnan edellytys. Se vaikuttaa myös suosittuihin luonnon virkistyskäyttötapoihin, kuten marjastukseen ja puutarhanhoitoon. ITSEISARVO Pölytys on itseisarvoista jo olemassaolonsa vuoksi sekä siksi, että monet kasvi- ja eläinkuntaan kuuluvat lajit ovat siitä riippuvaisia. |
- Päivitetty (13.07.2017)
Keskustelua aiheesta
Aloita keskustelu »
Lisää kommentti
Sulje kommentit