Rakenne: Luonnontilaiset elinympäristöt

Ravinteiden pidätys on kiinteästi yhteydessä maaperän ja kasvillisuuden vedenpidätyskykyyn. Virtaava vesi huuhtoo irtonaisia ravinteita vesistöihin. Vielä enemmän ravinteita irtoaa, jos maata on ojitettu tai muuten muokattu. 

SUOT

Soiden kuivatus lisää pintavaluntaa ja ravinteiden vapautumista. Soita on kuivattu pääosin maa- ja metsätalouden tarpeisiin. Lähes 80 % Etelä-Suomen ja 40 % Pohjois-Suomen soista oli kuivattu 2000-lukuun mennessä. Suot peittävät noin kolmanneksen Suomen maa-alasta. 

MAATALOUS

Maatalousympäristöjä kuivatetaan usein, ja niillä harjoitetaan vuosittain maanmuokkausta. Molemmat toimenpiteet aiheuttavat ravinteiden huuhtoutumista. Lisäksi liiallinen tai vääränlainen lannoitus voi lisätä ravinteiden valumista vesistöihin. Viljelymaan määrä on pysynyt viime vuosikymmenet varsin vakaasti noin 2,2 miljoonassa hehtaarissa. Muokkaamattoman kesantomaan osuus on ollut 2000-luvulla noin 12 %. Maanviljelysmenetelmiä on viime vuosikymmeninä muutettu, jotta ravinteiden katoaminen hidastuisi. Esimerkiksi salaojitus ja peltojen laidoille jätetyt suojakaistat ovat vähentäneet ravinnehuuhtoumia. 

METSÄTALOUS

Luonnontilainen metsäkasvillisuus ja metsämaa pidättävät ravinteita tehokkaasti, sillä ne imevät ja suodattavat vettä ja sitovat ylimääräisiä ravinteita. Metsätalouden toimenpiteet – kuivatus, hakkuut ja maaperän muokkaus – aiheuttavat kuitenkin ravinteiden katoamista. Yli 5 miljoonaa hehtaaria metsätalousmaata on uudisojitettu 1960-luvun jälkeen. Suomen metsissä on noin 1,5 miljoonaa kilometriä ojia. Vesistöihin valui ravinteita eniten 1970- ja 1980-luvuilla kuivatuksen ja lannoituksen vuoksi. Viime vuosikymmeninä eniten ravinteiden huuhtoutumista ovat aiheuttaneet päätehakkuut, maaperän muokkaus ja ojien perkaaminen. 

Valtakunnan metsien inventointi. Metsäntutkimuslaitos.

Metsätilastolliset vuosikirjat. Metsäntutkimuslaitos. 

Kenttämies, K. & Mattsson, T. (toim.) 2006. Metsätalouden vesistökuormitus. Suomen ympäristö 816. Suomen ympäristökeskus.