Rakenne: Typensitojakasvit

Hernekasveja (Fabaceae) käytetään usein maanviljelyksessä muuttamaan ilmakehän typpeä (N₂) erilaisiksi organismeille soveltuviksi yhdisteiksi kuten ammoniakiksi, nitraateiksi ja typen oksideiksi.

Puna-apila (Trifolium pratense) on tavallisin kasvi, jota sekoitetaan nurmikasvustoon viljelykierron yhteydessä. Apilanurmea käytetään eläinten rehuna. Tutkimusten mukaan puna-apilaa pitäisi olla yli 40 %, jotta maaperän typpipitoisuus kasvaisi ja myöhempien vuosien viljelykasvit, kuten viljat, hyötyisivät siitä. Luonnonmukainen apilanurmi sitoo typpeä noin 125 kg/ha.  

Myös herne (Pisum sativum) on tärkeä typensitojakasvi Suomessa. Sitä viljellään viljelykierrossa joka neljäs tai viides vuosi. Herneen viljelyala vaihtelee vuosittain, mutta viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana se on ollut melko säännönmukaisesti 4 500 hehtaaria. Myös hernesato on vaihdellut. Keskimääräinen vuosisato on ollut noin 10 000 tonnia. Herne sitoo typpeä noin 50–150 kg/ha.

Muita typensitojia ovat esimerkiksi sinimailanen (Medicago sativa), härkäpapu (Vicia faba), vuohenherneet (Galega), virnat (Vicia) ja apilat (Trifolium). Viljat ja ruohokasvit sitovat typpeä myös assosiatiivisesti, mutta hernekasveihin verrattuna määrä on mitätön, noin 4 kg/ha. 

Muissa elinympäristöissä leppä ja syanobakteerit ovat tärkeitä typensitojia. Syanobakteerit elävät maaperässä, sammalilla ja vesistöissä sekä muodostavat jäkälää symbioosissa sienten kanssa.

Antikainen, R., Lemola, R., Nousiainen, J. I., Sokka, L., Esala, M, Huhtanen, P., Rekolainen, S. 2005. Stocks and flows of nitrogen and phosphorus in the Finnish food production and consumption system. Agriculture, Ecosystems & Environment. Volume 107, Issues 2–3. pp. 287–305. 

Rajala J. (ed.) 2006. Luonnonmukainen maatalous. Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, julkaisu no 80. 494 s.