Toiminta: Kaupallisesti hyödynnettävän kalakannan vaihtelu
ITÄMERI Taloudellisesti merkittävät kalakannat ovat vaihdelleet suuresti 1960-luvulta alkaen. Kilohailikanta oli varsin suuri 2000-luvulla, mutta se on vaihdellut paljon kuluneiden 40 vuoden aikana. Vuonna 2012 kutukannan biomassa oli noin 900 000 kg. Vaihtelun syitä ja kalakantaa uhkaavia tekijöitä ei vielä tunneta tarpeeksi. Turskakanta oli 1980-luvun alkupuoliskolla moninkertainen nykyiseen verrattuna. Vuonna 2012 kutukannan biomassa oli noin 150 000 kg. Turskakanta on kärsinyt runsaasta kalastuksesta ja huonoista lisääntymisolosuhteista kuten kutupaikkojen hapenpuutteesta ja Itämeren alhaisesta suolapitoisuudesta. Vuonna 2012 silakkakanta oli 1,7 miljoonaa kiloa. Kanta oli samaa luokkaa myös 1970- ja 1980-luvuilla, mutta pieneni huomattavasti 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Silakkakanta vaihtelee huomattavasti Itämeren eri osissa. Varsinaisella Itämerellä ja Suomenlahdella kutukanta on vähentynyt yli 50 % viimeisten 40 vuoden aikana. Pohjanmeren kutukanta sen sijaan kasvoi 200 000:sta kilosta miljoonaan kiloon vuosina 1973–2012. Runsaasta kalastuksesta huolimatta silakkakanta ei ole juuri pienentynyt. Syynä on luultavasti se, että kala lisääntyy matalassa vedessä ja suurin osa saaliista on täysikasvuisia yksilöitä. Kanta saattaa silti pienentyä rehevöitymisen, alhaisen suolapitoisuuden ja suuren kilohailikannan vuoksi. Kala-atlas. Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus. |
- Päivitetty (05.07.2017)
Keskustelua aiheesta
Aloita keskustelu »
Lisää kommentti
Sulje kommentit