Hyöty: Poimittujen marjojen ja sienten määrä

Marjojen ja sienten hyötyä voidaan arvioida poimitun sadon perusteella. Suurin osa marjoista ja sienistä kerätään kotitalouskäyttöön, ei myyntiin. Siksi kerättyjä määriä ei voida laskea tilastojen pohjalta.

Myyntiin päätyvät marja- ja sienimäärät auttavat arvioimaan, paljonko niitä kerätään metsistä yhteensä. Metsäntutkimuslaitos on arvioinut, että 2000-luvulla 60–95 % marjoista päätyi kotikäyttöön. Lähes sama osuus eli noin 60–90 % sienistä kerättiin kotikäyttöön.

Mustikka ja puolukka ovat eniten myydyt marjat. Vuonna 2013 vähittäismyyntiin päätyi noin 860 000 kg mustikkaa ja 760 000 kg puolukkaa. Näihin määriin verrattuna muita marjoja myydään erittäin vähän, eikä niiden määristä ole kerätty tietoa vuosittain. Lakkasato vaihtelee vuosittain huomattavasti. Viimeisen vuosikymmenen aikana lakan vuosimyynti on vaihdellut 130 kilosta 36 000 kiloon. Variksenmarjan ja karpalon myynnistä on kerätty tietoa vain joinain vuosina. Variksenmarjan vuosimyynti on ollut 4 000–67 000 kg. Karpalon myynnistä kerättiin tietoa vain vuonna 2007, jolloin sitä myytiin noin 4 000 kg.

 

 

Vuotuinen sienisato vaihtelee huomattavasti. Eniten myytyjä sieniä ovat herkkutatti, rouskut, kantarelli ja suppilovahvero. Viimeisten 15 vuoden aikana herkkutatteja on myyty vuosittain noin 350 000 kg. Ajoittain on saatu suurempiakin satoja, esimerkiksi vuosina 2003 ja 2010. Rouskuihin lasketaan haaparousku, kangasrousku ja karvarousku, jotka ovat yleisimpiä myyntiin päätyviä rouskuja. Niitä on myyty noin 200 000 kg vuodessa viimeisten 15 vuoden ajan.

Kantarellien ja suppilovahveroiden sadot vaihtelevat jopa enemmän kuin herkkutattien ja rouskujen. Etenkin suppilovahveroiden määrä vaihtelee: vuosina 1998–2012 vuosittainen myynti vaihteli 10 kilosta 90 000 kiloon. Kantarellien ja suppilovahveroiden yhteenlaskettu vuosittainen myynti on ollut noin 40 000 kg. Muita sieniä ovat korvasieni, mustatorvisieni, lampaankääpä, kangastatti, vaaleaorakas, kuusenleppärousku, männynleppärousku, kartiohuhtasieni ja haperot. Niitä käytetään yleensä kotitalouksissa ja myydään vain harvoin.

MARSI-raportit 2010, 2011, 2012, 2013. Luonnonmarjojen ja -sienten kauppaantulomäärät. Mavi, maaseutuvirasto.

 

 

Keskustelua aiheesta

Aloita keskustelu »

Lisää kommentti


Jos et saa koodista selvää, klikkaa koodia ja saat uuden koodin.


Viestisi lähetetään sivuston ylläpitäjille tarkastettavaksi. Uudet kommentit pyritään julkaisemaan viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Sulje kommentit