Rakenne: Porolaitumet

Suomen pohjoisosassa sijaitseva poronhoitoalue kattaa Lapin ja osia Pohjois-Pohjanmaasta ja Kainuusta. Sen pinta-ala on noin kolmannes Suomen maa-alasta. Porojen tärkeintä ravintoa kesäaikaan ovat varvut ja pensaiden ja nuorten puiden lehdet, talvisaikaan puolestaan jäkälä, lupot (Alectoriaceae sp.) ja metsälauha (Deschampsia flexuosa). Intensiivinen maankäyttö aiheuttaa laidunten määrää ja kuntoa koskevia paineita.

PORONHOITOALUEEN POHJOISOSA 

Suomen suurimmat jäkälälaitumet kasvavat maan pohjoisosissa. Niiden kunto on huonontunut. Vuosina 1995–1996 kahdentoista pohjoisimman tokkakunnan porolaitumet uusiutuivat joko hyvin tai hitaasti. Vain yhden tokkakunnan alueen laitumet olivat erittäin kuluneet. Tilanne huonontui merkittävästi vuosikymmenessä. Vuosina 2007–2008 kuuden tokkakunnan jäkälälaitumet olivat erittäin kuluneet. Muissa kuudessa tokkakunnassa niiden uusiutuminen oli hidastunut. Yhdessäkään tokkakunnassa jäkälälaitumet eivät uusiutuneet hyvin. 

PORONHOITOALUEEN KESKI- JA ETELÄOSA 

Jäkälä on merkittävä ravinnonlähde myös poronhoitoalueen keski- ja eteläosissa. Jäkäläpeite on vähentynyt sielläkin 1970-luvun jälkeen noin 80 %. Vähenemistä ovat aiheuttaneet liikalaiduntaminen, metsätalous ja typpilaskeuma.

Lupot vähentyivät 1970- ja 1980-luvuilla, mutta niiden määrä on kääntynyt sittemmin nousuun. Niitä vähensi ennen kaikkea metsätalous, sillä laji viihtyy parhaiten yli 70–80-vuotiaissa metsissä. Viime vuosina se on lisääntynyt todennäköisesti siksi, että rikkilaskeuma on pienentynyt. 

Metsälauhan biomassa on vähentynyt poronhoitoalueen keski- ja eteläosissa 1970-luvulta asti. Syytä ei tiedetä. Typpilaskeuman ja metsätalouden pitäisi päinvastoin lisätä lajin biomassaa. Vähenemisen syynä saattaa olla liikalaiduntaminen ja nuorten metsien lehvästöjen kasvu.

1970-luvulle saakka porot löysivät itsenäisesti kylliksi ravintoa luonnosta, mutta porojen määrän kasvettua poronhoitajat alkoivat antaa niille talvisin rehua. Talviruokinta on tarpeen, sillä jäkälälaitumet ovat pienentyneet ja muuttuneet hajanaisiksi myös metsätalouden ja muun maankäytön voimistumisen myötä. Talvikauden ravinto on ollut vuosikymmeniä poronhoidon pullonkaula. Viime vuosina myös kesäajan ravinnon saatavuus on alkanut rajoittaa poronhoitoa etenkin maan pohjoisimmissa osissa.