IT1 Fosfori

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Suurin osa ihmisen aiheuttamasta fosforikuormasta kulkeutuu Itämereen jokivedessä. Itämeren fosforikuormitus Suomesta on 2000-luvun aikana ollut keskimäärin 3 600 tonnia vuosittain. Yli 90 % siitä on kulkeutunut liuenneena jokiveteen. Suomen osuus Itämeren kokonaiskuormituksesta on fosforin osalta noin 10 %. Fosforikuormitus Suomen joista on keskimäärin hieman vähentynyt 1990-luvulta lähtien. Tänä aikana vuosittainen kuormitus on pienentynyt ehkä noin 20 %, mutta koska vuosittaiset vaihtelut ovat suuria, tulkinta on vaikeaa.

Ravinteiden kuormitus on yhteydessä sään vaihteluihin ja erityisesti joissa virtaavan veden määrään. Runsassateisina vuosina maaperästä valuu enemmän ravinteita vesistöihin kuin kuivempina vuosina. 2000-luvulla lämpimät talvet ovat lisänneet ravinteiden valuntaa, sillä maa on ollut aiempaa lyhyemmän ajan jäinen ja lumipeitteinen.

Pintavesien fosforipitoisuus eroaa Itämeren eri alueiden kesken. Perämerellä pitoisuus on vakiintunut 1980-luvun puolivälin tasolle. Suomenlahdella ja Saaristomerellä pitoisuudet ovat korkeammalla ja myös vaihtelut suurempia. Nämä vuosittaiset vaihtelut ovat mahdollisesti yhteydessä eteläisemmän Itämeren fosforipitoisuuksien muutoksiin.

Suurin osa itämeren fosforikuormasta on peräisin maataloudesta. Kuormituslähteiden suhteelliset osuudet vaihtelevat kuitenkin merialueittain. Esimerkiksi Saaristomerellä kalankasvatus on haja-asutuksen ohella maatalouden jälkeen suurin kuormituslähde, Perämerellä taas metsätalous. Asutuksesta aiheutuva kuormitus on suurinta Suomenlahdella, jonka rannikolla väestöntiheyskin on suurin. Myös fosforilaskeuma järviin on merkittävä Itämeren kuormittaja.

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Itämeren perustuotantoa rajoittaa Suomen vesillä ensisijaisesti saatavilla olevan fosforin määrä, mikä tarkoittaa, että fosforipitoisuuden nousu lisää lähes väistämättä perustuotantoa. Tämä johtaa usein muun muassa näkösyvyyden pienenemiseen, muutoksiin kasviplankton- ja pohjaeläinyhteisöissä sekä happipitoisuuden pienenemiseen.

Rehevöityminen vaikuttaa lajien runsaussuhteisiin ja lajilukumäärään. Monet uposlehtiset putkilokasvit ja levät kärsivät veden samentumisesta. Tunnettuja esimerkkejä ovat kirkkaiden vesien lajit meriajokas ja rakkolevä. Niiden vähentyessä muut kasvit, erityisesti veden pintakerroksissa elävät lajit lisääntyvät. Helposti havaittava esimerkki Itämeressä on rihmalevä, joka kasvaa tyypillisesti rantakivillä.

Fosforia pidetään yleisesti merkittävimpänä rehevöitymistä aiheuttavana ravinteena, mutta pohjoisella Itämerellä typellä on usein yhtä suuri vaikutus (ks. IT2 Typpi).