IT11 Itämeren uhanalaiset lajit

>> Indikaattorin taustatiedot

Tilanne

Vuonna 2010 julkaistun Suomen lajien punaisen listan mukaan Itämeri on ensisijainen elinympäristö 0,8 prosentille kaikista maamme uhanalaisista lajeista. Alhainen luku selittyy Itämeren pienellä kokonaislajimäärällä. Itämeren murtovesiolosuhteet ovat vaikeita niin suolaiseen meriveteen kuin suolattomaan sisäveteen sopeutuneille lajeille. Itämeren osuus kaikista hyvin tunnetuista lajeista on sama kuin edellä mainittu uhanalaisten osuus eli noin yksi prosentti.

Itämeren yhteensä 17 uhanalaisesta lajista eniten on lintuja (5 lajia), kaloja (4) ja leviä (3). Loput lajeista ovat putkilokasveja, vesiperhosia ja kovakuoriaisia.

Itämeressä esiintyy suuri joukko lajeja, jotka tunnetaan niin huonosti, ettei niiden uhanalaisuutta ole voitu arvioida. Tällaisia ovat muun muassa runsaslajinen mikrolevien ryhmä sekä punalevät ja äyriäiset. Itämeri on tärkeä toissijainen elinympäristö monelle sisävesien uhanalaiselle lajille.

Kehitys

Aitojen, lajien tilanteen muuttumisesta johtuvien uhanalaisuuden luokkamuutosten valossa Itämeren lajien tilanne ei ole juurikaan parantunut tai huonontunut. Positiivisia luokkamuutoksia tapahtui vuosien 2000 ja 2010 arviointien välillä yhteensä viisi ja negatiivisia seitsemän.

Linnuista naurulokin kannan alamäen katsottiin taittuneen. Harvalukuinen räyskä on puolestaan yleistynyt jonkin verran. Molempien uhanalaisuusluokkaa laskettiin vaarantuneesta silmälläpidettäväksi. Vimpan, rikilän ja hallin luokitusta voitiin laskea silmälläpidettävästä elinvoimaiseksi.

Suurin muutos uhanalaisluokituksessa koski merikutuista harjuskantaa. Sen tilanteen arvioitiin heikentyneen merkittävästi. Merikutuinen harjuskanta on nyt arvioitu äärimmäisen uhanalaiseksi, kun se aikaisemmin kuului luokkaan silmälläpidettävät. Myös lapasotkan tilanne antaa aihetta huoleen. Lajin luokitus muuttui vaarantuneesta erittäin uhanalaiseksi.

Itämeren avoimilla rantaniittyillä ja hiekkarannoilla pesivä ristisorsa on monin paikoin vähentynyt. Lajin uhanalaisluokitus muuttui silmälläpidettävästä vaarantuneeksi. Muut negatiiviseen suuntaan kehittyneet lajit ovat merihapsikka, pilkkasiipi, haahka ja merenrantavesiäinen, joiden kaikkien luokitus muuttui silmälläpidettävästä vaarantuneeksi.

Uhanalaistumisen syitä

Itämeren uhanalaisia lajeja uhkaa melko laaja kirjo eri tekijöitä rehevöitymisestä ja veden rajan biotooppien umpeenkasvusta metsästykseen, kalastukseen ja satunnaistekijöihin. Rehevöityminen ja umpeenkasvu ovat tärkeimmät uhanalaisuuden syyt kaikille putkilokasveille ja näkinpartaisleville. Lajit ovat lisäksi esiintymiseltään niin rajoittuneita, että myös pienialaiset muutokset voivat olla niille kohtalokkaita.

Uhanalaisia kaloja eli ankeriasta ja rantanuoliaista sekä merikutuista harjusta ja karisiikaa uhkaavat veden kemialliset muutokset, erityisesti rehevöityminen. Vesirakentaminen uhkaa lisäksi vain muutamalla Suomenlahden itäosan hiekka- ja savipohjaisella rannalla esiintyvää rantanuoliaista sekä Perämeren ulkosaarten rantavesiin kutevia harjuksia. Ilmastonmuutoksen arvioidaan edelleen heikentävän karisiian ja harjuksen tilannetta.

Häirintä ja rakentaminen uhkaavat pikkutiiran ja merikotkan pesintää ja pesimäpaikkoja ja ovat siksi lajien keskeisiä uhkia. Merikotkan uhanalaisuuden ensisijaiseksi syyksi on kuitenkin määritelty kemialliset haittavaikutukset. Ympäristömyrkyt eivät kuitenkaan enää haittaa merikotkan pesintää samalla tavoin kuin edellisillä vuosikymmenillä.

Lapasotkan ensisijainen uhanalaisuuden syy on metsästys, mutta myös Itämeren rehevöityminen uhkaa lajia. Vain muutamalla ulkoluodolla pesivää etelänkiislaa uhkaavat meren saastumiseen ja sairauksiin liittyvät satunnaistekijät.