IT13 Uhanalaiset luontotyypit

>> Indikaattorin taustatiedot

Itämeren luontotyyppien tila

Ensimmäinen Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvio julkaistiin vuonna 2008. Sen mukaan yli puolet vedenalaisista Itämeren luontotyypeistä oli uhanalaisia ja kolmannes silmälläpidettäviä. Vain yksi luontotyyppi, matalan veden rihmaleväyhteisöt, arvioitiin säilyväksi. Toisin kuin useimmat muut luontotyypit, ne ovat hyötyneet Itämeren ravinteisuuden kasvusta.

Vedenalaisista luontotyypeistä uhanalaisimpia ovat kovien pohja-alueiden punalevä- ja rakkoleväyhteisöt, sekä meriajokas- ja sinisimpukkayhteisöt. Koko maan arvioiden lisäksi vedenalaisten luontotyyppien uhanalaisuutta arvioitiin vielä erikseen Suomen merialueiden kesken. Tämän perusteella luontotyyppien tila näyttää heikoimmalta Saaristomerellä sekä Suomenlahdella ja parhaalta Merenkurkussa ja Perämerellä.

Vedenalaiset yhteisöistä on yleensä saatavilla vähemmän tietoa kuin muista luontotyypeistä. Itämeren luontotyyppien luokittelu on siksi melko karkea, ja useat luontotyypit jäävät puutteellisesti tunnetuksi ainakin osassa rannikkoalueistamme.

Rehevöitymisen vaikutukset

Rehevöityminen muuttaa vedenalaisia yhteisöjä monin tavoin. Ravinteiden lisääntynyt saatavuus lisää perustuotantoa, kuten levien kasvua. Runsaan levän vuoksi vesi muuttuu sameammaksi, jolloin yhä pienempi osa valosta saavuttaa pohjan kasvillisuuden. Tämän seurauksena vedenalaiset kasvillisuusvyöhykkeet kapenevat. Myös päällyskasvustoina esiintyvät levät runsastuvat, ja alkavat haitata muiden kasvien kasvua.

Eloperäistä ainesta vajoaa pohjalle yhä enenmmän, kun perustuotanto ylemmissä vesikerroksissa kasvaa. Tämän aineksen hajotus kuluttaa happea, ja lisää siten hapettomien pohja-alueiden esiintymisen todennäköisyyttä. Hapenpuute on tuhoisaa pohjan eläimistölle (ks. IT7).

Rehevöitymisen lisäksi Itämeren luontotyyppejä uhkaavat rakentaminen, vieraslajit sekä öljy- ja kemikaalikuljetukset muun meriliikenteen ohella.