IT14 Direktiiviluontotyypit

>> Indikaattorin taustatiedot

Nykyinen suojelutaso

Luontodirektiivin luontotyyppeihin sisältyy kuusi Itämeren luontotyyppiä. Ne kaikki ovat vedenalaisia, ja sijaitsevat suurimmaksi osaksi rannikon läheisyydessä matalissa vesissä. Poikkeuksena ovat vedenalaiset hiekkasärkät ja riutat, joita esiintyy myös syvemmissä vesissä kauempana rantaviivasta.

Kaikkien kuuden Itämeren luontotyypin suojelutaso on arvioitu epäsuotuisaksi. Jokisuistojen suojelutaso on lisäksi arvioitu huonoksi. Itämeren luontotyyppien suojelutaso määräytyy pääasiassa luontotyyppien rakenteen ja toiminnan perusteella. Suojelutasoa heikentää erityisesti Itämeren rehevöityminen, jonka ennustetaan jatkuvan edelleen. Jokisuistojen huono tila johtuu satama-alueiden, teollisuuden ja asutuksen rakentamisesta, sillä ne ovat usein keskittyneet juuri jokien suistoalueille. Itämeren luontotyypit määritellään yleensä maaston muotojen tai pohjan maaperän perusteella. Nämä ominaisuudet muuttuvat hyvin hitaasti, minkä vuoksi luontotyyppien pinta-alan tai levinneisyyden ei katsota olennaisesti muuttuneen

Itämeren rehevöitymisen merkittävimpiä aiheuttajia on rannikon jokien tuoma ravinnekuorma. Jokien kuljettamat ravinteet ovat peräisin muun muassa erilaisista ihmisen aiheuttamista kuormituslähteistä, kuten maa- ja metsätaloudesta, asutuskeskittymistä ja teollisuudesta. Iilmastonmuutoksen arvioidaan heikentävän Itämeren luontotyyppien suojelutasoa, sillä lämpötilan noustessa perustuotanto kasvaa. Kasvua todennäköisesti tehostaa vuosittaisen sademäärän nousu, joka lisää ravinteiden ja eloperäisen aineksen huuhtoutumista jokiin ja edelleen mereen.

Itämeren direktiiviluontotyyppien tilaa uhkaavat myös muunlaiset paineet. Esimerkiksi merihiekan otto uhkaa vedenalaisia hiekkasärkkiä ja ruoppaus ja rantarakentaminen rannikon laguuneja, kapeita murtovesilahtia, jokisuistoja sekä laajoja matalia lahtia.