IT3 Haitalliset aineet

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

PCB ja DDT ovat orgaanisia klooriyhdisteitä, jotka ovat saastuttaneet Itämerta jo vuosikymmeniä. PCB-yhdisteiden käyttö elektronisissa eristys- ja jäähdytysjärjestelmissä alkoi jo 1920-luvulla. DDT on hyönteisten torjunta-aine, jonka käyttö aloitettiin 1940-luvulla. PCB-yhdisteet ja DDT ovat erittäin myrkylllisiä, ja niiden käyttö onkin ollut useimmissa maissa kielletty 1970-luvulta lähtien.

Itämeren silakan PCB- ja DDT-pitoisuuksia on seurattu säännöllisesti 1980-luvun puolestavällistä alkaen. Tänä aikana pitoisuudet ovat laskeneet merkittävästi kaikilla seurantapaikoilla. Nykyiset pitoisuudet ovatkin erittäin pieniä verrattuna 1970-luvun korkeimpiin arvoihin. Molempien yhdisteiden pitoisuudet ovat olleet korkeammat Suomenlahdella ja Ahvenanmaan saaristossa kuin Pohjanlahdella.

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Haitallisilla aineilla on usein taipumus kerääntyä eliöihin ja rikastua ravintoketjuissa. Havaintojen mukaan ainakin PCB-yhdisteet, DDT ja elohopea kertyvät vuosien aikana silakan lihaksiin siten, että pitoisuudet 10-vuotiaissa yksilöissä ovat viisi kertaa suuremmat kuin kaksivuotiaissa. Rikastuminen ravintoketjuissa johtaa näiden yhdisteiden kertymiseen erityisesti huippupetoihin, joissa pitoisuudet voivat kasvaa haitallisiksi tai myrkyllisiksi. Tunnettu esimerkki meriympäristössä ovat hylkeet (ks. IT9 Hylkeet).

PCB- ja DDT-pitoisuudet ovat pienentyneet huomattavasti, mutta Itämeren ekosystemissä on yhä muita huolta aiheuttavia haitallisia aineita. Näitä ovat esimerkiksi dioksiinit, TBT ja raskasmetallit. Haitalliset aineet ovat yleensä peräisin teollisuudesta ja yhdyskunnista, mutta osa niistä voi myös sitoutua pohjan sedimentteihin ja vapautua taas myöhemmin. Myös raskaat öljyt ovat eliöille haitallisia joutuessaan luontoon (ks. IT4 Meriliikenne).