IT8 Saaristolinnut

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Saaristolintujen kannat ovat pääasiassa kasvaneet koko 1930-luvulla alkaneen seurantajakson ajan. Lajien parimärät olivat korkeimmillaan vuosituhannen vaihteessa, jolloin Suomen rannikkoalueilla pesi arviolta yhteensä 500 000 sorsa-, lokki-, tiira-, ruokki- ja kahlaajalintuparia. Luku on kymmenkertainen verrattuna 1930-luvun parimääriin. Myös lajien lukumäärä on noussut 1940-luvun 25 lajista nykyiseen 32 lajiin.

2000-luvulla yhä useamman lajin kannat ovat kuitenkin kääntyneet laskuun. Eniten ovat vähentyneet sorsalinnut  haahka, pilkkasiipi, koskelot ja sotkat. Tällä hetkellä haahkan suotuisan suojelun taso on päättynyt, ja laji on luokiteltu uusimmassa Punaisessa kirjassa silmälläpidettäväksi. Lokeista selkälokki ja merilokki ovat vähentyneet merkitsevästi, joiden lisäksi myös useimpien kahlaajien parimäärät ovat pienentyneet.

Haahkakannan koon arvioitiin vuonna 2010 olevan hieman yli 100 000 pesivää paria eli noin viidesosa kaikista saaristolinnuista on haahkoja. Populaation kehityksestä on kerätty yksityiskohtaisempaa tietoa vuodesta 1986 lähtien. Suomenlahdella ja Saaristomerellä kannat ovat laskeneet nelisenkymmentä prosenttia seurantajakson aikana. Pohjanlahden huomattavasti pienempi kanta on vaihdellut voimaakkaasti vuodesta toiseen. Siinäkin on kuitenkin havaittavissa lievä laskeva trendi 2000-luvulle tultaessa.

Vuonna 2010 haahkakannat kääntyivät ilahduttavasti nousuun Suomenlahdella ja laajoilla alueilla Saaristomerellä. Tämä johtui erinomaisesta poikastuotannosta vuosina 2007 ja 2008. Haahka on sukukypsä 3-vuotiaana.

Sorsalinnut

Saaristolintuindikaattorin sorsalinnuista haahka on puhtain merilintu. Tätä lähinnä ulkosaariston saarilla ja luodoilla pesivää lajia ei tavata lainkaan sisävesillä. Myös ristisorsan esiintyminen on voimakkaasti sidoksissa mereen, vaikka lajin pesät saattavatkin sijaita jonkin matkaa mantereen puolella.Kaikki muut lajit pesivät jossain määrin myös sisävesillä.

Kyhmyjoutsen sekä meri- ja valkoposkihanhi olivat aiemmin puhtaita merenrannikon lajeja. Kantojen kasvaessa ne ovat kuitenkin nyt levittäytymässä myös sisämaan järville. Esiintymiseltään selvästi meripainotteisia ovat niin ikään lapasotka ja pilkkasiipi, joiden sisävesillä pesivä kannanosa rajoittuu pohjoisimpaan Lappiin. Tukkasotkaa sekä tukka- ja isokoskeloa tavataan myös sisävesillä kautta maan.

Indikaattorin sorsalinnuista meri- ja kanadanhanhea, haahkaa, tukkasotkaa sekä koskeloita saa metsästää. Näistä kaksi ensimmäistä ovat runsastuneet erittäin merkistevästi koko saaristolintuseurannan ajan. Metsästettävien sorsien kannat ovat puolestaan viime aikoina laskeneet. Hyvin jyrkästi ovat laskeneet myös rauhoitetun pilkkasiiven ja lapasotkan kannat. Syyt kannamuutoksiin eivät ole täysin selviä, mutta liittynevät metsästyksen lisäksi ainakin talvehtimisolosuhteisiin, vieraspetoihin ja Itämeren rehevöitymiseen.

Lokkilinnut

Lokkien kantojen yleinen kehitys on ollut melko vakaata, vaikka lajien välillä onkin huomattavia eroja. Kalalokkien kanta on vuoden 1986 jälkeen kasvanut jatkuvasti. Selkälokit sitä vastoin vähenivät jyrkästi ensimmäisinä seurantavuosina, tasaantuivat välillä, mutta ovat jälleen vääjäämättömässä laskussa kaikilla merialueilla. Merilokki on toinen vähenevä lokki, eritoten eteläisillä merialueilla. Harmaalokin kanta on ollut seurantajakson ajan vakaa.

Naurulokin kanta laski 1900-luvun lopulla niin huolestuttavasti, että laji arvioitiin vuosituhannen vaihteessa vaarantuneeksi. Sittemmin laskusuuntaus on taittunut ja lajin ja saaristokannat ovat kasvussa. Kala- ja lapintiiralla selviä kannan kehityssuuntauksia ei ole havaittu. Uudistulokas pikkutiira on edelleen harvalukuinen ja vaarassa hävitä kokonaan. Niin ikään harvalukuinen räyskä runsastui 1960-luvulle saakka, harvinaistui 1970-luvulta alkaen, mutta on sittemmin jäälleen runsastunut. 2000-luvulle tultaessa sen kanta näyttää vakiintuneen.

Lokkilinnuista monet ovat suuresti hyötyneet ihmisen tarjoaman ravinnon lisääntymisestä (jätteet) sekä rehevöitymisestä. Monen kannankehityksen taustalla on myös se, ettei niiden pesiä enää hävitetä samalla tavoin kuin aiemmin.

Ruokkilinnut

Suomen merialueella verrattain vähälukuisten ruokkilintujen kannat ovat kasvaneet 1950-luvulta alkaen. Sitä ennen ruokin ja riskilän kannat olivat romahtaneet metsästyksen, munienkeruun ja ankarien pakkastalvien vaikutuksesta. Etelänkiisla asettui pesimään Suomen merialueelle vasta 1950-luvulla.

Pieniä kaloja syövät ruokkilinnut voivat periaatteessa hyötyä Itämeren rehevöitymisestä, jonka myötä kalamäärätkin kasvavat. Tarkempaa tietoa  rehevöitymisen vaikutuksesta esimerkiksi ruokkilintujen tärkeimpiin ravintokaloihin kuuluvaan tuulenkalaan ei kuitenkaan ole.

Kahlaajat

Kahlaajalintujen yleinen suuntaus on muista saaristolinnuista poikkeava. Kahlaajat eivät ole runsastuneet 1900-luvun alusta alkaen samalla tavoin kuin muut lajiryhmät. Viime vuosikymmeninä useat merenrannikon kahlaajalinnuista ovat taantuneet tuntuvasti. Runsaslukuisimmista lajeista näin on käynyt  punajalkaviklolle ja rantasipille, jotka on uusimmassa lajien punaisessa kirjassa arvioitu silmälläpidettäviksi. Hieman vähälukuisemman karikukon kanta on laskenut vielä jyrkemmin ja laji on nyt arvioitu vaarantuneeksi.

Saariston tyllikannat ovat palautuneet parinkymmenen vuoden takaisesta taantumastaan ja ovat nykyään hitaasti kasvamassa. Sitä vastoin sisämaan tyllikannat ovat vähentyneet ja näin ollen laji on luokiteltu silmälläpidettäväksi.

Kahlaajalintujen taantumisen taustalla olevat syyt eivät ole täysin selvillä. Osittain ne liittynevät lajien vaatimien avoimien pesimäkenttien umpeenkasvuun rehevöitymisen seurauksena ja vieraspetojen eli minkin ja supikoiran aiheuttamiin pesätuhoihin. Myös elinympäristömuutokset lintujen muuttomatkan varrella sekä niiden talvehtimisalueilla Afrikassa lienevät vaikuttaneet kantojen kehitykseen.