KH6 Uhanalaiset lajit

>> Indikaattorin taustatiedot

Tilanne

Vuonna 2010 julkaistun lajien uhanalaisarvion mukaan kalliot ovat 227 lajin ensisijainen elinympäristö. Tämä kallioelinympäristöjen määrään nähden suuri luku vastaa 10,1 prosenttia kaikista uhanalaisista lajeista. Kallioelinympäristöjä on vain noin prosentti Suomen kokonaispinta-alasta.

Ylivoimaisesti tärkein uhanalaisten kalliolajien elinympäristö on kalkkikalliot. Niillä esiintyy kolme neljäsosaa kaikista uhanalaisista kalliolajeista. Kalkkikalliota on Suomessa vähän, mutta niiden lajisto on kasvualustan ravinteikkuudesta johtuen rikas.

Erityisiä mutta niukkalajisia kallioelinympäristöjä ovat serpentiinikalliot sekä erilaiset rokot, luolat ja halkeamat. Elinympäristöinä ne ovat usein äärimmäisiä joko kemiallisen koostumuksensa tai pienilmastonsa vuoksi. Niillä elävien lajien osuus kaikista uhanalaisista lajeista on yksittäisiä prosentteja.

Muilla kalliolla eli lähinnä tavanomaisilla graniittipohjaisilla kallioilla esintyy seitsemän uhanalaista lajia. Myös tarkemmin erittelemättömän 36 uhanalaisen kalliolajn joukossa lienee tavallisten graniittikallioiden lajeja.

Kallioelinympäristöjen merkitys on erityisen huomattava jäkälille ja sammalille. Kaikista uhanalaisista jäkälistä 45 % ja sammalista 37 % on kalliolajeja. Yhteensä uhanalaisia kallioiden jäkäliä on 123 ja sammalia 68. Seuraavaksi suurimmat uhanalaiset kalliolajiryhmät ovat putkilokasvit (14 lajia) ja pehoset (12).

Kehitys

Kahden viimeisimmän uhanalaisarvion eli vuosien 2000 ja 2010 välillä kalliolajien uhanalaisuus näyttää syventyneen. Aidoista uhanalaisuuden luokkamuutoksista neljä oli positiivisia ja 21 negatiivisia.

Positiiviseen suuntaan olivat kehittyneet kaksi hämähäkkiä sekä yksi lintu- ja perhoslaji. Kärppähämähäkki on nyt vaarantuneen sijasta silmälläpidettävä ja luola-aukkohämähäkki erittäin uhanalaisen sijasta vaarantunut. Kangaskiuru on laajentanut esiintymisaluettaan ja sopeutuunut pesimään aiempaa yleisimmin myös hiekkakuopilla. Se arvioitiin elinvoimaiseksi. Ruostepapurikko on palannut Suomen pesimälajistoon yli 50 vuoden poissaolon jälkeen.

Negatiiviseen suuntaan kehittyneistä lajeista suurin osa kalkkikallioiden jäkäliä ja sammalia. Taantuneita uhanalaisia kallioden jäkälälajeja on peräti 12. Negatiiviseen suuntaan on kehittynyt myös kaksi putkilokasvia, kalliosirkunjyvä ja vuorimunkki. Loput taantuneista lajiesta kuuluu nilviäisiin, pistiäisiin ja lintuihin, joita kaikkia on yksi laji.

Uhanalaistumisen syitä

Selvästi merkittävin kalliolajien uhanalaisuuden syy on kaivannaistoiminta. Erityisen voimakkkaasti kaivannaistoiminan vaikutukset kohdistuvat lajirikkaisiin kalkkikallioihin. Suomen maaperästä kalkkiyhdisteitä on alle 0,1 prosenttia. Pieniin kalkkivaroihin kohdistuu kova kysyntä, sillä kalkkikivi on tärkeä raaka-aine muun muassa rakennusteollisuudessa.

Toisaalta kalkkikiven louhinta voi myös luoda uusia elinympäristöjä kallioden lajeille. Monen uhanlaisenkin lajin kasvupaikka löytyy tätä nykyä esimerkiksi vanhalta luohospinnalta tai jätekivikasalta. Toinen kallioiden uhanalaisia lajeja uhkaava kaivannaistoiminnan muoto on vuolukiven luohinta, joka uhkaa erityisesti serpentiinikallioiden lajeja.

Toiseksi suurin kalliolajien uhanalaisuuden syy on satunnaistekijät. Monen lajin esiintymät ovat vähälukuisia ja paikallisia ja siksi alttiita pienille paikallisillekin muutoksille. Myös metsien uudistamistoimet uhkaavat kalliolajeja. Koska monet lajit ovat erikoistuneet juuri tietynlaisiin valaistus- ja kosteusolosuhteisiin, saattaa pelkkä varjostavan puuston muutos hävittää ne, vaikka itse kallioon ei koskettaisikaan.

Tämä indikaattori päivitetään seuraavan kerran kokonaisuudessaan  uuden uhanalaisuusarvion valmistuessa vuonna 2020. Pienempiä tarkistuksia ja lisäyksiä voidaan tehdä myös sitä ennen.