MA14 Uhanalaiset luontotyypit

>> Indikaattorin taustatiedot

Luontotyyppien tila

Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvio julkaistiin vuonna 2008. Kaikista maatalousympäristöjen biotoopeista arvioitiin vain niin sanotut perinnebiotoopit.

Perinnebiotooppien ryhmässä on suhteellisesti enemmän uhanalaisia luontotyyppejä kuin missään muussa luontotyyppiryhmässä Suomessa, sillä 93 % niistä on arvioitu uhanalaisiksi. Lisäksi 70 % perinnebiotoopeista on luokiteltu erittäin uhanalaisiksi. Tähän luokkaan kuuluvat muun muassa kaikki kuivat ja kosteat niityt sekä puustoiset niityt ja laitumet.

Puustoisten niittyjen ja suoniittyjen säilyminen riippuu täysin suojelualueilla tehtävistä luontotyyppien kunnostus- ja hoitotoimenpiteistä. Tuoreet ruohovaltaiset niityt, kalkkivaikutteiset kedot ja niityt, matalakasvuiset rantaniityt, tuoreet ja kuivat tulvaniityt sekä lehti- ja sekametsälaitumet ovat nekin äärimmäisen uhanalaisia. Yhden luontotyypin, lepikkoniittyjen, on arvioitu hävinneen.

Pienimmät perinnebiotooppien luontotyypit kattavat nykyisin kokonaisuudessaan kukin alle 100 hehtaaria. Näitä ovat muun muassa pienruohovarpunummet, kangaskedot, kalkkivaikutteiset kosteat niityt, suolamaalaikut sekä vesaniityt. Tulvaniittyjen alimmat vyöhykkeet on arvioitu silmälläpidettäviksi, sillä niiden säilyminen on osin luontaista. Yhtään perinnebiotooppia ei ole arvioitu säilyväksi.

Uhat

Perinnebiotooppien kokonaisala on pienentynyt Suomessa jo 1880-luvulta lähtien. Kehitys kiihtyi 1950-luvulta lähtien, ja on jatkunut tasaisena viime vuosikymmenet. Suurin osa perinnebiotoopeista on pienentynyt yli 90 % kuluneiden 50 vuoden aikana. Kehityksen taustalla ovat muutokset paitsi maataloudessa, myös yhteiskunnassa yleisesti.

Yksi merkittävimpiä muutoksia on niittyjen ja puustoisten laitumien kasvaminen umpeen laidunnuksen ja niiton loppumisen seurauksena. Peltojen raivaus ja metsitys sekä rantaniittyjen rakentaminen, ruoppaus ja vesien rehevöityminen ovat merkittäviä uhkia perinnebiotooppien säilymiselle.

Maatalouden ympärsitötuen erityistuki on  lisännyt perinnebiotooppien hoitoa vuodesta 1995 lähtien (ks. MA15), ja siten hieman hidastanut niiden vähenemistä. Erityistuen piiriin kuuluvien biotooppien määrä on kuitenkin vain murto-osa esimerkiksi 1950-luvun perinnebiotooppien määrästä.