MA16 Perinnebiotooppien hoito

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Perinnebiotooppeja pyritään hoitamaan ensisijaisesti muun maataloustoiminnan ohessa. Hoitoa on vuodesta 1995 lähtien kannustettu ja tuettu maatalouden ympäristötuen erityistuen puitteissa. Vuonna 2007 perinnebiotooppeja oli tukisopimusten piirissä Manner-Suomessa vajaat 22 000 hehtaaria.

Valtaosa ympäristötuen piirissä olevista perinnebiotoopeista on puustoisia elinympäristöjä, kuten hakamaita ja metsälaitumia. Merenrannan ja sisävesien rantojen niityt sekä tuoreet niityt kattavat suuren osan jäljelle jäävästä pinta-alasta. Arvokkaiksi luokitelluista perinnebiotoopeista noin puolet kuuluu ympäristötuen piiriin. Ennen 1990-lukua perinnebiotoppeja ei juurikaan hoidettu suunnitelmallisesti, vaan niiden ylläpito tapahtui pääosin laiduntalouden sivutuotteena. Toisaalta laiduntalous oli vielä 1900-luvun alkupuolella kymmeniä kertoja laajempaa kuin nykyään.

Perinnebiotooppeja hoidetaan myös aktiivisten maatilojen ulkopuolisilla mailla. Metsähallituksen omistamilla alueilla perinnebiotooppeja on noin 3 000 hehtaaria, joista vuonna 2008 kunnostuksen tai hoidon piirissä oli lähes 2500 hehtaaria. Pienempiä määriä perinnebiotooppeja hoidetaan lisäksi monin eri tavoin, kuten järjestöjen talkoilla, työllistämishankkeilla sekä erilaisten projektien avulla. Uusimpien arvioiden mukaan perinnebiotooppeja on Suomessa nykyisin 40 000 hehtaaria, joista 30 000 hoidetaan säännöllisesti.

Ongelmia perinnebiotooppien hoidon toteutumiseen ja jatkuvuuteen aiheuttaa hoidon taloudellinen kannattamattomuus pienillä kohteilla. Useimpien arvokkaiden kohteiden omistajat eivät ole ympäristötukikelpoisia aktiiviviljelijöitä. Lisäksi kaikkein arvokkaimmat perinnebiotoopit sijaitsevat yleensä pientiloilla, joilla karjanpito on jo loppunut tai uhkaa loppua.

Jatkuvan hoidon merkitys

Perinnebiotoopit ovat runsaslajisimpia elinympäristöjämme ja niillä esiintyy niiden pinta-alaan nähden eniten uhanalaisia lajeja (ks. MA7 Perinnebiotoppien määrä). Perinnebiotoopit eivät säily avoimina ilman aktiivista hoitoa. Tärkeimpiä hoitomuotoja ovat laidunnus ja niitto.

Uhanalaisen lajiston kannalta tärkeimpiä perinnebiotooppeja, kuten ketoja ja tuoreita niittyjä, on hoidon piirissä vähän. Perinnebiotooppien hoidon laatu on osoittautunut paikoin heikoksi. Monilla kohteilla hoitotilanne on edelleen heikentynyt ja alueiden umpeenkasvu kiihtynyt, harvoilla kohteilla selvästi parantunut. Ongelmia aiheuttavat rehevöittävän lisärehun antaminen laiduneläimille sekä puuston ja pensaikon puutteellinen raivaus ja niittäminen.

Kansallinen perinnebiotooppien tilaa vuonna 2001 pohtineen työryhmän mukaan noin 60 000 hehtaaria arvokkaimpia alueita tulisi olla hoidon piirissä vuoteen 2010 mennessä, jotta niittyjen lajiyhteisöjen jatkuva heikkeneminen voitaisiin välttää. Vaikka tätä päämäärää ei saavuteta vuoteen 2010 mennessä, voidaan sitä silti pitää pidemmän aikavälin tavoitteena.