Elinympäristöt › Maatalousympäristöt › MA17 Luomutuotantoala | Luonnontila.fi

MA17 Luomutuotantoala

  Tämä on toimenpideindikaattori (R = response = tila). DPSIR: drivers (taustavoimat), pressures (paineet), state (tila), impact (vaikutus), responses (toimenpiteet).
>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

 

Vuonna 2013 luomutuotannossa tai siirtymävaiheessa oli yhteensä hieman yli 206 000 hehtaaria peltoa. Tämä vastaa 9 prosenttia maamme kokonaispeltoalasta.

Luonnonmukainen viljely alkoi Suomessa 1970-luvulla, mutta aluksi toiminta oli hyvin pienimuotoista. Luomuviljelyn määrä alkoi kasvaa nopeasti 1990-luvulla. Vuonna 2002 luomun osuus kokonaispeltoalasta nousi ensimmäistä kertaa seitsemään prosenttiin. Tämän jälkeen luomuviljelyn osuus hieman laski, mutta vuoden 2007 jälkeen suunta on ollut jälleen nouseva.

Luomutuotannon osuus kokonaispeltoalasta on jakautunut epätasaisesti aluetasolla. Luomupeltoalan osuus on suurin Kainuussa (23 %), Ahvenanmaalla (22 %) ja Pohjois-Karjalassa (18 %). Pienimmät osuudet ovat Hämeessä ja Satakunnassa, joissa molemmissa jäädään alle 5 prosenttiin.

Eurooppalaisessa vertailussa Suomi sijoittuu sijalle kymmenen luomuviljelyosuuden osalta. Esimerkiksi Itävallassa lähes 19 % kokonaispeltolasta on luomuviljeltyä. Suurin hehtaarimääräinen luomuviljelyala löytyy Italiasta (9 %) ja Espanjasta (5 %): molemmissa on yli miljoona hehtaaria luomupeltoa.

 

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Luonnonmukaisesti viljellyillä alueilla lajimäärä on pinta-alayksikköä kohden yleisesti suurempi kuin tavanomaisesti viljellyillä alueilla. Esimerkiksi suomalaisilta luomupelloilta on  löydetty keskimäärin 24 kasvilajia neliömetriltä, kun tavanomaisesti vilejllyillä pelloilla vastaava luku oli 16 (ks. myös MA10 Kevätviljapeltojen rikkakasvit). Ero liittyy suurelta osin siihen, ettei luomutuotantoalueilla käytetä torjunta-aineita.

Lajimäärän muutos on todettu paitsi rikkakasveilla myös useissa hyönteisryhmissä. Esimerkiksi Itä-Uudellamaalla on luomuviljellyillä pelloilla havaittu olevan enemmän päiväaktiivisia perhoslajeja kuin tavanomaisilla viljelyalueilla, ja myös yksilömäärät ovat suuremmat. Tämä johtuu lähinnä heinäpeltojen ja nurmien suuremmasta määrästä, sillä niiden pientareet ovat kasvillisuudeltaan monipuolisempia kuin viljapeltojen pientareet. Piennarten kukkivat kasvit tarjoavat mettä ravinnoksi myös muille pölyttäjille kuten kimalaisille, ja siemeniä monille linnuille ja eräille kovakuoriaisille.

Erilaiset maisemaelementit, kuten yksittäiset puut ja pensaikot, sekä vaihtelevat pienelinympäristöt lisäävät monimuotoisuutta luomutuotantoalueilla. Luonnonmukaisesta viljelystä hyötyvät eniten tavanomaiset maatalousympäristöjen lajit.

 
Tämä indikaattori päivitetään vuosittain.  

Keskustelua aiheesta

Aloita keskustelu »

Lisää kommentti


Jos et saa koodista selvää, klikkaa koodia ja saat uuden koodin.


Viestisi lähetetään sivuston ylläpitäjille tarkastettavaksi. Uudet kommentit pyritään julkaisemaan viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Sulje kommentit