MA3 Lannoitteiden käyttö

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Lannoitteiden kokonaismyyntimäärät kasvoivat koko 1980-luvun ajan. Vuonna 1990 saavutetun huipun jälkeen myyntimäärät ovat kääntyneet laskuun. Viljeltyä peltohehtaaria kohti myytyjen ravinteiden määrät laskivat vuodesta 1990 vuoteen 2013 noin 55 %. Suhteellisesti eniten on vähentynyt fosforilannoitteiden (yli 80 %) ja vähiten typpilannoitteiden (35 %) myynti.

Lannoitteiden käyttöä on tehostettu viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Tämä näkyy peltojen ravinnetaseissa, jotka ovat laskeneet selvästi. Lasku on seurausta paitsi lannoitteiden ja lannan käytön vähentymisestä, myös peltojen satomäärän ja sen myötä ravinteiden oton kasvusta.

Typpitase laski Suomessa 2000-luvun alussa alle 50 kilogrammaan hehtaarilla, joka vastaa eurooppalaista keskitasoa. Typen käyttöä voitaisiin mahdollisesti tehostaa edelleen karjataloudessa, jossa typpitaseet ovat tuotantomuodosta johtuen yhä paljon viljantuotantoa korkeammat.

Fosforitase on ollut koko seurantajakson selvästi typpitasetta alhaisempi. Se on myös laskenut typpitasetta jyrkemmin: noin 85 % vuodesta 1985 vuoteen 2010. Taseeen laskeminen johtuu lähes pelkästään lannoitekäytön vähenemisestä.

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Lannoituksella on merkittävä vaikutus maatalousympäristön lajiston monimuotoisuuteen. Peltojen lannoitus lisää pellonpientareiden ravinnetasoa. Monipuolinen niittykasvillisuus ei menesty liian ravinteikkaalla maaperällä, vaan pientareiden rehevöityessä niiden lajisto köyhtyy.

Peltojen selkärangattomiin lannoitus vaikuttaa epäsuorasti muuttamalla kasvuston tiheyttä ja lajistoa, jolloin ravinnon saatavuudessa tapahtuu muutoksia. Lannoituksen myötä viljelykasveista riippuvaiset lajit runsastuvat viljelykasvien menestyessä paremmin.

Liiallinen lannoitus yhdistettynä vähäiseen orgaanisen aineksen määrään maaperässä heikentää viljellyn alueen mikrobiyhteisön toimintaa. Runsas typpilannoitus myös laskee maan pH-arvoa, mikä voi olla haitaksi maaperän eliöille. Fosfori sitoutuu tehokkaasti Suomen tyypillisesti happamaan maaperään, mutta vuosikymmeniä jatkunut lannoitus on lisännyt myös liukoisessa muodossa eli eliöille käytettävissä olevan fosforin määrää peltomailla.

Peltojen lannoitus vaikuttaa koko valuma-alueen vesielinympäristöjen tilaan. Maatalousvaltaisilla alueilla ravinnehuuhtouma pelloilta onkin suurin vesistöjen kuormittaja ja rehevöittäjä (ks. SV1 ja SV2). Ravinteiden kulkeutumista vesistöihin on pyritty ehkäisemään paitsi tehostamalla lannoituskäytäntöjä, myös lisäämällä ravinteita sitovien suojakaistojen määrää ja pinta-alaa. Pysyvästi kasvipeitteiset suojakaistat ja pientareet suojaavat maan pintaa eroosiolta, jolloin ravinteiden ja kiintoaineksen huuhtoutuminen vähenee huomattavasti.

Maatalouden ympäristötuessa (MA17) on useita lannoitteiden käyttöön liittyviä ehtoja. Perustoimenpiteet velvoittavat noudattamaan kasvikohtaisesti määriteltyjä peruslannoitustasoja. Valtaojien pientareiden ja vesistöjen suojakaistojen lannoitus on kielletty. Lisäksi perinnebiotoopeilla ja luonnon monimuotoisuuskohteissa lannoitus on kielletty.