MA4 Torjunta-aineiden käyttö

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Torjunta-aineiden käyttö kasvoi voimakkaasti 1970-luvulle tultaessa ja säilyi korkella tasolla aina 1980-luvun lopulle saakka. Tämän jälkeen käyttömäärät laskivat merkittävästi, mutta ovat kääntyneet uudelleen nousuun vuoden 1996 jälkeen. Sekä kasvitautien että rikkakasvien torjunta-aineiden käyttö on lisääntynyt.

Suomen ympäristökeskuksessa kehitetty riski-indikaattori huomioi aineiden kokonaismyyntimäärän lisäksi tiedot eri yhdisteiden myynnistä sekä näihin liittyvistä ympäristövaikutuksista kuten myrkyllisyydestä ja kertyvyydestä eliöihin sekä pysyvyydestä maassa. Riski-indikaattorin mukaan vuonna 2006 myytiin keskimäärin haitallisempia kasvitautien torjunta-aineita (fungisideja) kuin aiempia vuosina. Myynnin painottuminen ympäristölle haitallisempiin fungisideihin on ollut selvä suuntaus 1990-luvun puolivälistä lähtien.

Rikkakasvien torjunta-aineiden (herbisidien) käyttömäärien olessa korkealla tasolla 1960?1980-luvuilla rikkakasvilajiston monimuotoisuus ja kasvien määrä väheni huomattavasti (MA10). Herbisidien käytön väheneminen 1990-luvun puoliväliin mennessä ja mahdollisesti myös muuttuneet viljelymenetelmät johtivat rikkakasvien uudelleen runsastumiseen. Etenkin monivuotiset yksisirkkaiset rikkaruohot, kuten esimerkiksi juolavehnä yleistyivät. Vuoden 1996 jälkeinen herbisidien myynninkasvu voidaankin nähdä reaktiona juuri näiden rikkaruohojen aiheuttamiin satotappioihin. Viime vuosien myynninkasvu johtuu suurelta osin suosituimman juolavehnän torjuta-aineen, glyfosaatin menekin kasvusta. Biologinen torjunta on yleistynyt aivan viime vuosina.

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Rikkakasvien ja tuhohyönteisten torjunta-aineet vähentävät suoraan pelloilla tavattavien kasvi- ja hyönteislajien yksilö- ja lajimääriä. Rikkakasveiksi luetaan kaikki viljelykäytössä olevilla pelloilla esiintyvät luonnonvaraiset kasvilajit. Rikkakasvit kilpailevat viljelykasven kanssa ja vähentävät siten niiden satoa. Ilman rikkakasvien torjuntaa satohävikki vaihtelee tuotantosuunnan mukaan kevätviljapeltojen viidestä prosentista jopa viitenkymmeneen prosenttiin sokerijuurikasviljelmillä. Tuhohyönteisten torjunta-aineet vaikuttavat myös sellaisten hyönteisten esiintymiseen, joita ei lueta tuholaisiksi.

Hävittämällä rikkakasvit ja niillä elävät selkärangattomat, torjunta-aineet vaikuttavat myös pelloilla eläviin selkärankaisiin. Esimerkiksi peltopyiden lisääntymismenestyksen on voitu osoittaa kärsineen torjunta-aineiden käyttöä seuraavasta hyönteisravinnon vähenemisestä. Peltopyiden poikaset käyttävät rikkakasveilta löytyviä hyönteisiä ravintonaan ensimmäisten elinviikkojensa aikana. Jos eläinvalkuaista ei ole saatavilla tarpeeksi, poikasten kasvu kärsii ja ne altistuvat taudeille ja petojen saalistukselle. Voimakkaimmillaan torjunta-aineiden käyttö näkyy suoraan myös aikuisten selkärankaisyksilöiden elinkelpoisuudessa. Voimakkaasti myrkylliset ja eliöihin kertyvät yhdisteet heikentävät eläimiä ja vaikuttavat etenkin niiden lisääntymiseen.

Viime vuosina paljon käytetty torjunta-aineiden tehoaineena käytetty glyfosaatti ei ole nykytietämyksen mukaan kovin hatitallinen eläimille. Se ei myöskään kulkeudu suuressa määrin peltoympäristön ulkopuolelle ja imeytyy voimakkaasti maaperään, jossa mikrobit hajottavat sen kokonaan.

Biologisilla torjunta-aineilla tarkoitetaan luonnosta eristetyistä organismeista tuotettuja valmisteita, joita levitetään viljelyksille suurina pitoisuuksina. Niiden teho perustuu yleensä käytöllä saavutettavaan kilpailuetuun, joskus myös toksiinien muodostamiseen. Biologiset valmisteet ovat kuitenkin hyvin valikoivia ja toimivat vain tiettyjä kasvien tuholaisia vastaan. Lisäksi niitä on markkinoilla toistaiseksi vain harvaan käyttötarkoitukseen, eikä niillä siksi täysin voida korvata kemiallisia torjunta-aineita.

Maatalouden ympäristötukijärjestelmän myötä pientareiden ja suojakaistojen käsitteleminen torjunta-aineilla on pääosin kielletty. Myös luomuviljelyalalla kemiallisten torjunta-aineiden käyttö on kielletty. Kaikkiaan torjunta-aineiden käyttö on kiellettyä tai rajoitettua noin 150 000 peltohehtaarilla, josta luomualan osuus on yli 90 prosenttia.