Elinympäristöt › Maatalousympäristöt › MA9 Maatalousympäristöjen pesimälinnut | Luonnontila.fi

MA9 Maatalousympäristöjen pesimälinnut

  Tämä on tilaindikaattori (S = state = tila). DPSIR: drivers (taustavoimat), pressures (paineet), state (tila), impact (vaikutus), responses (toimenpiteet). Peltolinnut taantuivat voimakkaasti 1900-luvulla ennen vuotta 1990 (kehys). Vuoden 1990 jälkeen laskeva trendi on jatkunut lievänä (nuoli).
>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

 

Peltolintuindikaattori on koostettu 14 lajin kannankehitysindekseistä vuodesta 1979 lähtien. Indikaattori heijastelee Euroopan laajuista peltolintujen ahdinkoa, joka alkoi tehomaatalouden kehittyessä 1950-luvulla. Viimeksi kuluneen runsaan 30 vuoden aikana peltolintujen kannat ovat pienentyneet Suomessa keskimäärin noin 40 %.

Tehomaatalous on muokannut ja vähentänyt peltolintujen pesimä- ja ruokailuympäristöjä sekä vähentänyt suojapaikkoja avoimessa peltoympäristössä. Keskeisimmät linnustoon vaikuttavat muutokset ovat olleet lypsykarjavaltaisen sekaviljelyn korvautuminen erikoistuneella viljojen ja juurikkaiden viljelyllä, syyskylvöisten viljojen korvautuminen kevätkylvöisillä viljoilla, salaojitus, karjanlannan korvautuminen väkilannoitteilla sekä lisääntynyt kemiallisten torjunta-aineiden ja maatalouskoneiden käyttö. Näiden maatalouskäytäntöjen vakiintuminen 1960- ja 1970-lukujen aikana on muokannut perustavalla tavalla maatalousympäristöä ja vaikuttanut yleisesti ottaen kielteisesti pesimä- ja ruokailuympäristöjen määrään ja laatuun.

Kuvaajassa B lajit on jaettu kahteen ryhmään: avomailla ja peltojen reunoilla pesiviin lajeihin. Näistä avomaiden lajit taantuivat voimakkaasti lähes koko seurantajakson ajan. Avomaalajien kannankehitys on kuitenkin viimeisen kymmen vuoden aikana ollut melko vakaa. Sen sijaan  reunalajien kannat pysyivät keskimäärin vakaana tai jopa runsastuivat viimeisen kymmenvuotiskauden aikana. Tämä tukee käsitystä, että suurimmat maatalousympäristön linnustoa koskevat muutokset ovat tapahtuneet avomaiden maankäytössä ja voimakkaimmin seurannan ensimmäisen kahden vuosikymmenen aikana.

 

Peltojen linnut

Indikaattorin lajeista ruisrääkän, töyhtöhyypän, kuovin, kiurun, niittykirvisen, pensastaskun ja peltosirkun kantojen kehitys on voimakkaimmin sidoksissa pelloilla tapahtuviin muutoksiin, sillä ne sekä pesivät että ruokailevat pelloilla. Esimerkiksi pesimäaikaiset maataloustyöt vaikuttavat suoraan niihin. Jos avomaalajin pesintä on kevättöiden aikaan käynnissä, on pesän tuhoutumisriski suuri. Lisäksi pellon laatu ja sen pitkäaikaiset muutokset vaikuttavat lajeihin ravinnon ja pesäpaikkojen suojan kautta.

Avomaalajeista kuovin, kiurun, niittykirvisen, pensastaskun ja peltosirkun pesimäkannat ovat merkitsevästi vähentyneet seurantajakson aikana. Erityisen jyrkkää on ollut peltosirkun alamäki – laji on vähentynyt keskimäärin 12 % vuodessa. Aiemmin 1980-luvulla romahtaneen töyhtöhyypän kanta on kääntynyt viime aikoina lievään nousuun.  Ainoa selkeästi runsastunut avomaalaji on ruisrääkkä. Kuitenkaan senkään kannat eivät ole vielä yhtä vahvat  kuin ne olivat 1900-luvun alkupuoliskolla.

Peltojen reunalajit eli pääasiassa reunapensaikoissa, pientareilla ja ojanvarsilla pesivät ja ruokailevat lajit ovat suojassa peltotöiden välittömiltä vaikutuksilta. Epäsuorasti peltotöiden vaikutukset välittyvät kuitenkin muun muassa ravinnonsaannin kautta (esim. torjunta-aineet), sillä lajit ruokailevat yleisesti pellolla.

Reunalajit ovat indikaattorissa edustettuina seitsemän lajin voimin. Näistä haara- ja räystäspääsky sekä kottarainen ovat vähentyneet seurannan aikana. Molempien pääskyjen kannat ovat laskeneet pitkään, joskin räystäspääskyn aiempi jyrkkä lasku näyttää viime vuosien aikana pysähtyneen. Kottaraiskanta romahti 1980-luvulla, mutta on ollut vakaa tai jopa hienoisessa nousussa 2000-luvulla. Karjamäärien merkittävä väheneminen maatalouden rakennemuutoksen myötä on vähentänyt dramaattisesti laidunten, nurmien ja kesantojen määrää. Seurauksena tästä hyönteisravinnon määrä peltoympäristössä on vähentynyt. Kottaraisen ja haarapääskyn kannan taantumien on osoitettu liittyvän juuri ravinnon vähenemiseen karjan ja laitumien vähenemisen myötä.

Runsastuneita reunalajeja ovat räkättirastas, pensaskerttu, naakka ja pikkuvarpunen. Näistä kahden viimeksi mainitun runsastuminen on ollut erityisen voimakasta. Pikkuvarpuskanta on kasvanut keskimäärin jopa 15 % vuodessa. Sekä naakka että pikkuvarpunen talvehtivat Suomessa ja hyötyvät ihmisasutuksen piiristä talviaikaan löytämästään lisäravinnosta.

Peltolintuindikaattorin lajeista kaukomuuttajia eli Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan tai Aasiaan muuttavia lajeja ovat ruisrääkkä, haarapääsky, räystäspääsky, pensastasku, pensaskerttu ja peltosirkku. Ne ovat lähimuuttajia tai paikkalintuja enemmän alttiina muuttomatkan ja talvehtimisalueiden vaaroille kuten esimerkiksi metsästykselle tai Afrikan kuivuudelle. Tämä voi heijastua näiden lajien kannankehityksiin pesimäalueillamme.

Peltojen indikaattorilinnut

Ruisrääkkä Crex crex
Töyhtöhyyppä Vanellus vanellus
Kuovi Numenius arquata
Kiuru Alauda arvensis
Haarapääsky Hirundo rustica
Räystäspääsky Delichon urbica
Niittykirvinen Anthus pratensis
Pensastasku Saxicola rubertra
Räkättirastas Turdus pilaris
Pensaskerttu Sylvia communis
Naakka Corvus monedula
Kottarainen Sturnus vulgaris
Pikkuvarpunen Passer montanus
Peltosirkku Emberiza hortulana
Tämä indikaattori päivitetään kahden vuoden välein.  

Keskustelua aiheesta

Aloita keskustelu »

Lisää kommentti


Jos et saa koodista selvää, klikkaa koodia ja saat uuden koodin.


Viestisi lähetetään sivuston ylläpitäjille tarkastettavaksi. Uudet kommentit pyritään julkaisemaan viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Sulje kommentit