Metsät

Metsät ovat sekä pinta-alaltaan että lajimäärältään Suomen merkittävin elinympäristötyyppi. Kangasmailla kasvavia metsiä on hieman alle 15 miljoonaa hehtaaria. Tämä vastaa 36 % Suomen kokonaispinta-alasta ja 49 % maa-alasta. Metsiä ensisijaisena elinympäristönään käyttävän lajiston osuus koko Suomen tunnetusta lajistosta on noin 42 %. Varsinaisten metsien lisäksi metsälajeja esiintyy myös monissa muissa elinympäristöissä kuten esimerkiksi puustoisilla soilla ja kalliolla.

Eri metsätyypeistä lajirikkaimpia ovat lehdot. Hyvin tunnetusta lajistosta lähes kolmasosa on lehtolajeja, vaikka lehtojen osuus koko metsäpinta-alasta on nykyään vain noin 1 %. Metsien lajimäärä vähenee yleisesti ottaen kasvupaikkojen muuttuessa karummiksi ja kuivemmiksi. Lehtojen lisäksi monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä ovat vanhat metsät. Näissä elinympäristöissä elää metsälajeista noin 13 %. Nykyisin jäljellä olevat luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset metsät ovat käytännössä kaikki vanhoja metsiä, sillä viime vuosikymmeninä nuoria luonnontilaisia metsiä ei ole juurikaan syntynyt.

Mitä ja missä

Metsälle on olemassa useita määrittelyjä. Metsätalouden piirissä metsä on perinteisesti määritelty vuosittaisen puunkasvun mukaan. Valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) sovellutetun luokituksen mukaan metsiä ovat kaikki sellaiset puuustoiset elinympäristöt, joiden kasvupotentiaali on yli 1 kuutiometri puuta vuodessa hehtaaria kohti. Toinen yleisesti käytetty määrittelyperuste on puuston latvuspeitto. Tällöin metsiksi luetaan tavallisimmin sellaiset alueet, joilla puiden latvukset peittävät yli 30 % maasta ylhäältä päin katsottuna. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) määritelmän mukaan metsäksi luetaan jopa alueet, joilla latvuspeitto on yli 10 % ja puuston pituus vähintään 5 metriä.

Ekologiselta kannalta katsottuna tarkoituksenmukaisempaa on kuitenkin määritellä metsä puustoisten elinympäristöjen maannoksen ja aluskasvillisuuden koostumuksen mukaan. Tällöin metsiä ovat sellaiset kivennäismailla sijaitsevat kasvupaikat, joilla on tai joille voi kehittyä kookkaan puuston luonnehtimia eliöyhteisöjä. Tämän määritelmän mukaan esimerkiksi turvemaiden metsät luetaan soiksi (korpia ja rämeitä) ja sellaiset puustoiset kasvupaikat, joilla esiintyy kalliopaljastumia, kallioksi.

Metsiä hallitsevat suomalaista maisemaa hyvin tasaisesti koko maassa. Ainoastaan suurtuntureiden alueella Käsivarren Lapissa metsien osuus maapinta-alasta jää alle 30 prosentin. Myös rannikkoseuduilla ja Kainuussa metsiä hieman muuta maata vähemmän. Etelä- ja Luonais-Suomessa on muuta maata enemmän taajamia ja peltoja, Pohjanmaalla ja Kainuussa soita. Vanhoja luonontilaisia metsiä on koko maassa jäljellä vähän. Niiden osuus kaikista metsistä on alle viisi prosenttia. Eniten vanhoja luonnontilaisen kaltaisia metsiä on Lapissa, Kainuussa sekä Pohjois-Karjalassa.