ME1 Hakkuukertymä

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Kokonaishakkuukertymällä tarkoitetaan kaikkea hakkuiden seurauksena metsästä poistuvaa puuta. Tämä koostuu kaupallisesti hakatusta puusta sekä kotitalouskäyttöön otetusta aines- ja energiapuusta.

Vuosittainen kokonaishakkuukertymä vaihteli 1980-luvun lopulla 50 miljoonan kuutiometrin molemmin puolin. 1990-luvun alun laman aikana se laski tilapäisesti, mutta kasvoi nopeasti uudelleen ja nousi 2000-luvun alkuun mennessä lähelle 60 miljoonaa kuutiometriä. Vuoden 2009 uuden notkahduksen jälkeen kokonaishakkuukertymän on kasvanut jälleen voimakkaasti ja saavutti vuonna 2015 uuden ennätyksen, hieman yli 68 miljoonaa kuutiometriä.

Vuosittainen kokonaishakkuukertymä on vaihdellut Etelä-Suomessa Pohjois-Suomea enemmän. Jaksolla 1990–2015 kokonaishakkuukertymä kasvoi Etelä-Suomessa noin 30 %. Pohjois-Suomessa kasvu on ollut voimakkaampaa – lähes 60 % viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana.

Tukkipuiden hakkuut

Tukkipuiden hakkuukertymät kasvoivat 1990-luvulla osittain kokonaishakkuukertymää nopeammin. Erityisen nopeaa oli kuusitukkien hakkuukertymän kasvu Etelä-Suomessa – yli 50 % kymmenessä vuodessa. Mäntytukkien hakkuukertymä kasvoi Etelä-Suomessa 1990-luvulla noin 15 % ja koivutukkien laski lähes saman verran. Pohjois-Suomessa sekä mänty- että kuusitukkien hakkuukertymät kasvoivat 1990–1999 hieman yli neljänneksellä.

2000-luvulla kuusitukkien hakkuukertymä on ollut Etelä-Suomessa selkeässä laskusuunnassa ja viime vuosina myös mäntytukkeja on hakattu hieman aiempia vuosia vähemmän. Lehtipuu- eli koivutukkien hakkuissa ei ole tapahtunut selviä muutoksia.

Pohjois-Suomessa mäntytukkien hakkuukertymässä on ollut vuosien 2007–2010 jyrkkiä heilahteluja lukuun ottamatta koko 2000-luvun ajan nouseva trendi. Kuusitukkien hakkuukertymässä ei sen sijaan ole selvää suuntausta.

Puu polttoaineena

Puunkorjuun metsäelinympäristöihin kohdistamaa painetta lisää osaltaan 2000-luvulla nopeasti kasvanut metsähakkeen käyttö. Metsähakkeesta noin kolmannes koostuu hakkuutähteestä eli hakkuualalta korjatuista oksista ja latvuksista. Tätäkin merkittävämmän osan muodostavat ohuet rangat eli pienpuu, jota saadaan taimikonhoidon ja nuoren metsän kunnostuksen tuotteena. Pienpuun osuus on kasvanut 2000-luvun aikana huomattavasti. Vuonna 2015 se oli jo 53 %. Kantojen osuus hakkeesta on noin 11%.

Metsähakkeen käyttö energiantuotannossa kasvoi varsin tasaisesti vuoteen 2013 saakka, jolloin haketta käytettiin yhteensä noin kahdeksan miljoonaa kuutiota vuodessa eli yli kymmenkertaisesti vuoteen 2000 nähden. Vuosina 2014 ja 2015 metsähakkeen käyttö kääntyi kuitenkin laskuun.

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Kokonaishakkuumäärät ovat viime vuosina olleet selvästi metsien kokonaiskasvua pienemmät. Metsätalous onkin tässä mielessä kestävää. Toisaalta erityisesti 1960-luvulta alkanut Suomen metsävarojen (puuston tilavuuden) kasvu on pitkälti seurausta soiden ojituksista ja voimaperäisestä metsien hoidosta. Tämä on merkinnyt mm. luonnontilaisten soiden (SU1 ja SU5) ja metsien lahopuun voimakasta vähenemistä (ME6). Metsien kasvu on voimakkaimmillaan silloin, kun puusto on nuorta.

Korkeat hakkuumäärät ja kasvava metsähakkeen korjuu vähentävät metsään jäävän lahopuun määrää. Talousmetsissä hakkuupoistuma on korvannut luonnonmetsien luonnonpoistuman, jossa elävä puu kuolee ja lahoaa metsään. Etenkin voimakkaan luonnonhäiriön kuten metsäpalon tai myrskykaadon jälkeen jää luonnonmetsiiin runsaasti kuollutta puuta, joka lopulta lahoaa. Tällainen puuaines kerätään talousmetsistä tehokkaasti pois.

Korkeiden hakkuumäärien seurauksena talousmetsissä ei muodostu juurikaan puustoltaan vanhoja metsiä, jotka ovat luonnontilaisessa boreaalisessa metsämaisemassa vallitsevia. Lukuisat uhanalaiset lajit ovat riippuvaisia joko vanhoista metsistä tai lahopuusta.

Nykyisten metsänhoitosuositusten mukaan talousmetsiin jätetään uudistushakkuiden yhteydessä jonkin verran korjaamatonta säästöpuustoa. Etelä-Suomen lahopuumäärät ovat hienokseltaan kasvaneet (ME6), mikä on todennäköisesti seurausta uusista käytännöistä.