ME12 Metsäkasvillisuus

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Luonnos 12.12.2013

Metsien aluskasvillisuuden muutoksia on tutkittu seurantajakson aikana kolme kertaa (vuosina 1985, 1995 ja 2006) varttuneissa hakkaamattomissa metsissä ja uudistushakatuissa metsissä. Varttuneet hakkaamattomat metsät olivat vähintään 55-vuotiaita vuonna 1985, eikä niissä ole tehty hakkuita vuoden 1975 jälkeen. Uudistushakatut metsät on hakattu ensimmäisen ja toisen inventointikerran välillä. Tulokset laskettiin erikseen tuoreille metsille (lehtomaiset ja tuoreet kangasmetsät) ja kuiville metsille (kuivahkot ja kuivat kangasmetsät).

Varvuista mustikka kärsi uudistushakkuissa puolukkaa enemmän. Sekä tuoreissa että kuivissa metsissä mustikan peittävyys romahti alle viidennekseen, eikä kahdessakymmenessä vuodessa ollut toipunut vielä lainkaan. Puolukankin peittävyys putosi hakkuiden seurauksena noin puoleen, mutta oli jo kolmannella inventointikerralla vuonna 2006 palannut hakkuuta edeltävälle vuoden 1985 tasolle. Hakkaamattomissa varttuneissa metsissä mustikan peittävyys ei ole merkittävästi vaihdellut, mutta puolukan peittävyys on hiukan vähentynyt tuoreissa ja kasvanut kuivissa metsissä.

Jäkälien peittävyydestä suurimman osan kattaa yksi suku, poronjäkälät. Ensimmäisen inventointikerran (1985) jälkeen uudistushakatuissa metsissä jäkälien peittävyys putosi erityisesti kuivissa metsissä, mutta alkoi 2000-luvulla hitaasti toipua. Hakkaamattomissa varttuneissa metsissä jäkälien peittävyys on suorastaan romahtanut. Kuivissa metsissä jäkälät vähenivät alle puoleen, ja tuoreissa metsissäkin ne ovat niukentuneet. 

Sammalten peittävyys putosi hakkuiden jälkeen lähes kolmannekseen sekä tuoreissa että kuivissa uudistushakatuissa metsissä. Vuoden 2006 inventoinnissa sammalpeite oli jo toipunut hieman, mutta peittävyys oli edelleen vain puolet hakkuita edeltäneestä tasosta. Hakkaamattomissa tuoreissa metsissä sammalten peittävyys on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla, mutta kuivissa metsissä niiden peittävyys on kasvanut neljänneksellä kahdenkymmenen vuoden aikana. Kuivissa metsissä ovat runsastuneet erityisesti seinäsammal ja kynsisammalet.

Uudistushakkuun jälkeen heinien ja ruohojen peittävyys metsissä kasvoi, mutta alkoi kahden vuosikymmenen jälkeen jo vähentyä kilpailun lisääntyessä. Lajimäärä pysyi kuitenkin edelleen suurena. Varttuneissa hakkaamattomissa metsissä heinien ja ruohojen peittävyys on tuoreissa metsissä muutaman prosentin luokkaa, kuivissa metsissä niiden osuus jää pääasiassa alle prosenttiin.

Metsäkasvillisuus

Metsien aluskasvillisuus koostuu puiden ja pensaiden taimista, varvuista, heinistä, ruohoista, sammalista ja jäkälistä. Metsien aluskasvillisuuden indikaattorilajeiksi on valittu mustikka ja puolukka ja indikaattorilajiryhmiksi sammalet ja jäkälät. Mustikka on erittäin yleinen laji Suomen metsissä ja sillä on suuri merkitys metsäekosysteemin rakenteelle, toiminnalle ja muille lajeille. Mustikka on ravinnonhankinnan kannalta tärkeä kasvi esimerkiksi metsäkanalinnuille, hirville, jäniksille ja myyrille. Jäkälien runsaus puolestaan indikoi kuivan ja karun elinympäristön tilaa ja siitä riippuvaisen lajiston (esim. jäkälät, sammalet, sienet, selkärangattomat) elinmahdollisuuksia.

Metsänhakkuu ja maanmuokkaus muuttavat metsänpohjan kasvuolosuhteita ja aiheuttavat usein suuriakin muutoksia metsien aluskasvillisuuteen. Hakkuiden seurauksena valon määrä ja lämpötilanvaihtelu kasvavat, kosteusolosuhteet muuttuvat kuivemmiksi ja ravinteita vapautuu maaperästä ja hakkuutähteistä kasvien käyttöön. Erityisen suuri vaikutus on uudistushakkuilla, joiden seurauksena suurin osa alueen puista korjataan pois ja maaperää muokataan voimaperäisesti. Tällöin heinien ja ruohojen osuus aluskasvillisuudesta lisääntyy samalla kun muiden kasviryhmien osuus vähenee.

Uudistushakkuun jälkeen mustikka kärsi puolukkaa enemmän, sillä se ei kestä yhtä hyvin kuivuutta eikä valon määrän kasvua. Pääosa mustikan ja puolukan biomassasta sijaitsee maavarsissa, jotka ovat tärkeä ravintovarasto ja lisääntymiskeino molemmille lajeille. Suurin osa maavarsista tuhoutuu hakkuiden ja maanmuokkauksen seurauksena ja niiden palautuminen hakkuuta edeltävälle tasolle kestää vuosikymmeniä. Uudistushakkuut vaikuttivat voimakkaasti myös sammalten ja jäkälien peittävyyteen. Sammalista erityisesti varjoisia kasvupaikkoja suosiva kerrossammal toipui hakkuista hitaasti. Seinäsammal ja kynsisammalet kestävät paremmin valoa ja sen vuoksi niiden toipuminen hakkuista oli nopeampaa. Jäkälät kärsivät hakkuissa erityisesti maanmuokkauksesta. Hidaskasvuisina niiden toipuminen hakkuiden jälkeen kestää kauan.

Varttuneissa hakkaamattomissa metsissä varpujen, heinien ja ruohojen peittävyys ei juurikaan muuttunut tutkimusajanjaksolla 1985?2006. Nuoremmissa hakkaamattomissa metsissä (vuonna 1985 alle 55-vuotiaat hakkaamattomat metsät, joissa ei ole tehty hakkuita vuoden 1975 jälkeen, ei kuvaajassa) mustikan ja puolukan peittävyys kasvoi merkittävästi, erityisesti kuivissa metsissä. Puolukan ja vielä selkeämmin mustikan toipuminen hakkuiden jälkeen on siten erittäin hidasta ja vie useita vuosikymmeniä.

Merkittävimmät muutokset varttuneissa hakkaamattomissa metsissä ovat kuitenkin jäkälien taantuminen ja sammalten runsastuminen. Pohjois-Suomessa jäkälien väheneminen selittyy paljolti porojen laidunnuksella. Etelä-Suomessa syiksi on arvioitu puiden varjostuksen ja kilpailun lisääntymistä, metsäpalojen vähenemistä sekä typpilaskeuman aiheuttamaa lannoitusvaikutusta. Varttuneissa metsissä varjostuksen ja kosteuden lisääntyminen hyödyttää sammalia. Varvuista variksenmarjan ja kanervan peittävyys hakkaamattomissa varttuneissa metsissä väheni jonkin verran. Tämän tulkitaan olevan luontaisen sukkession tulosta ja johtuvan muun muassa kilpailun lisääntymisestä.