ME17 Talousmetsien luonnonhoito

>> Indikaattorin taustatiedot

Luonnonhoito

Metsätaloudessa on otettu käyttöön useita kestävään luonnonhoitoon tähtääviä menetelmiä 1990-luvun lopulta lähtien. Tärkeimpiin kuuluvat PEFC- ja FSC-metsäsertifioinnit sekä metsälain määrittelemä arvokkaiden elinympäristöjen suojeluvelvoite.

Suomessa käytössä olevista metsäsertifioinneista PEFC-sertifiointi on huomattavasti yleisempi. Noin 95% talousmetsistämme on sertifioitu sen standardien mukaisesti. Luonnon monimuotoisuuden kannalta ehkä merkittävimmät PEFC-kriteerit liittyvät uudistusaloille jätettävän säästöpuuston määrään ja laatuun sekä luonnonsuojelullisesti arvokkaisiin säästettäviin elinympäristöihin.

Luontokohteet

Talousmetsien luontokohteilla tarkoitetaan neljää eri tavoin määriteltyä hakkuissa huomioitavaa elinympäristöjoukkoa. Luontokohteita ovat
1. luonnonsuojelulain suojellut metsäiset luontoyypit
2. metsälain erityisen tärkät elinympäristöt
3. PEFC-sertifioinnin 10. kriteerissä mainitut seitsemän elinympäristöä sekä
4. muut huomionarvoiset elinympäristöt, joiden säästäminen perustuu vapaaehtoisuuteen

Luonnonsuojelulain mukaisia metsäisiä luontotyyppejä ovat luontaiset jalopuumetsiköt, pähkinäpensaslehdot sekä tervaleppäkorvet. Yhteensä näitä oli vuoden 2010 loppuun mennessä rajattu xxx hehtaaria, joista suurin osa oli tervaleppäkorpia. Harvinaisuutenssa vuoksi luonnonsuojelulailla suojeltuja luontotyyppejä sattuu Tapion luonnonlaatuarviointien koealoille vain harvoin.

Yhteensä 102 000 hehtaaria eli 0,8% yksityisessä omistuksessa olevasta metsätalousmaasta oli vuonna 2010 määritelty metsälain mukaiseksi arvokkaaksi elinympäristöksi. Metsälaki suojaa arvokkaita ympäristöjä kieltämällä niille ominaisten luonnollisten piirteiden muuttamisen. Rajoitetut hakkuut ovat kuitenkin mahdollisia. Yksityismetsien arvokkaista elinympäristöistä valtaosan on 2000-luvulla katsottu säilyneen täysin ennallaan ympäröivän metsän hakkuista huolimatta.

PEFC-sertifioinnin 10. kriteerissä mainitut seitsemän elinympäristöä sisältävät muun muassa vähäpuustoisia paahderinteitä, lettorämeitä ja luonnontilaisia tulvametsiä. Näitä sattui luonnonlaatuarvioinnin koealoille vuosituhannen taitteessa noin prosentin verran hakkuualojen pinta-alasta. Tämän jälkeen niitä ei ole juuri tavattu.

Viimeinen luontokohdeluokka eli muut huomionarvoiset elinympäristöt on pinta-alaosuudeltaan suurin. Siihen kuuluu esimerkiksi vesistöjen rantametsiä, kangasmaiden kosteikkopainanteita, rämeitä, vaihettumisvyöhykkeitä sekä perinneympäristöjä.

Säästöpuuusto

Talousmetsien luonnonhoidon seurannan tulosten mukaan uudistushakkuualojen säästöpuuston tilavuus on vaihdellut viimeisen kymmenen vuoden aikana reilusta kolmesta vajaaseen viiteen kuution hehtaarilla. Säästöpuustosta noin neljännes on ollut kuollutta  ja kolme neljännestä elävää puustoa. Säästöpuumäärissä oli lievä nouseva suuntaus 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoleenväliin saakka, mutta tämän jälkeen suuntaus on ollut epäselvä.

Samaan aikaan puiden lukumäärä on noussut keskimäärin 7?10 puusta 10?12 puuhun hehtaarilla. Näin ollen puita säästetään lukumäärältään enemmän kuin kriteerien vaatimat viisi kappaletta hehtaarilla, mutta ne ovat yleensä pienikokoisia. Seurantajaksolla elävien puiden tilavuus on vähentynyt ja kuolleiden kasvanut.

Talousmetsien uudistushakkuualoille jätetyn puuston kokonaismäärää kasvattaa luontokohteisiin jätetty puusto. Keskimääräisellä uudistusalalla on viime vuosina ollut reilu kaksi kuutiota säästettyjen luontokohteiden puustoa. Kaiken kaikkiaan talousmetsien hakkuissa säästyneen puuston kokonaismäärä on näin ollen keskimäärin hieman yli kuusi kuutiota hehtaarilla.

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Talousmetsien luonnonhoidolla pyritään vähentämään metsätalouden haitallisia vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen. Sillä voidaan edistää myös muita tavoitteita, kuten monikäyttöä (virkistys, marjastus, metsästys jne.), kauko- ja lähimaiseman hoitoa ja vesiensuojelua.

Nykyisistä luonnonhoitomenetelmistä muun muassa säästöpuiden on voitu todeta auttaneen joidenkin uhanalaisten kovekuoriaisten tilannetta. Osittain säästöpuiden ansiosta metsien kokonaislahopuumäärä on kääntynyt hienoiseen nousuun. Luonnonhoitomenetelmät ovat hyvin laajassa käytössä, ja ne kattavatkin lähes koko maan talousmetsäalan.

Kokonaisuudessaan luonnonhoitomenetelmien suurimpia ongelmia ovat niiden matalat vaatimustasot (säästöpuut) ja kohtalaisen pienet kokonaispinta-alat (luontokohteet) . Myös arvokkaiden kohteiden valinnassa, rajauksessa ja käsittelyssä on havaittu ongelmia. Näin ollen niiden posiitiiviset monimuotoisuusvaikutukset eivät vielä kompensoi metsätalouden haitallisia vaikutuksia kovin voimakkaasti.