ME2 Uudistushakkuut

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Metsätalouden vallitsevana käytäntönä on uudistaa päätöshakkuuikään tullut metsikkö joko avo- tai siemenpuuhakkuun keinoin. Avo- ja siemenpuuhakkuiden tavoiteena on poistaa koko hakattavan alueen puusto säästöpuita lukuunottamatta joko yhdellä tai kahdella hakkuukerralla. Näin hakkuualalle muodostuu tasaikäinen taimikko.

1990-luvulla avohakkuiden kokonaisala kasvoi lähes 30 % siemenpuuhakkuualan pysyessä lähes ennallaan. Vuosina 2000?2011 avohakkuiden määrä on vaihdellut reilusti, erityisesti viimeisimpinä vuosina. Vuonna 2007 avohakkuuala kasvoi suuremmaksi kuin kertaakaan aikaisemmin, yli 170 000 hehtaariin. Vuonna 2009 taas avohakkuita tehtiin vähiten sitten 1990-luvun alun. Siemenpuuhakkuiden kokonaisala on pudonnut viime vuosina noin kolmannekseen vuoden 2000 tasosta. 2000-luvulla avohakkuiden osuus kaikista uudistushakkuista on ollut yli 80 %, kun se 1990-luvun alussa oli noin 70 %.

Nykyiset metsikkökohtaisiin uudistushakkuisiin perustuvat menetelmät otettiin käyttöön 1950-luvulla. Sen jälkeen uudistushakkuita on toteutettu yhteensä yli 8 miljoonalla hehtaarilla. Luku ei kuitenkaan ole aivan täsmällinen, sillä uudishakkuiden kattava tilastointi aloitettiin vuonna 1966. Aikaisempien vuosien luvut perustuvat metsänviljely- (ME4), ja maanmuokkauspinta-aloihin (ME3). Voidaan kuitenkin arvioida, että viimeisimmän 60 vuoden aikana Suomen talousmetsien 19 miljoonan hehtaarin kokonaisalasta avo- tai siemenpuuhakattiin lähes puolet.

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Nykyiset uudistushakkuissa käytetyt menetelmät luovat metsiin rakenteita, jotka poikkeavat niiden luonnollisesta kehityskulusta, ja rajoittavat siten mahdollisuuksia säilyttää metsien luontainen monimuotoisuus. Koko puuston poistaminen aiheuttaa suuria muutoksia muun muassa valaistusolosuhteisiin ja lisää ilmaston paikallista vaihtelua. Lajit, jotka ovat riippuvaisia puista (elävistä tai lahopuusta) joko elinympäristöinä tai latvuksen tarjoaman suojan ja varjostuksen vuoksi, yleensä katoavat hakkuualoilta. Hakkuiden vaikutuksia aluskasvillisuuteen on käsitelty indikaattorissa ME12.

Uudishakkuita seuraavat yleensä muut metsätalouden metsänhoitotoimet. Maanmuokkaus (ME3) ja metsänviljely (ME4) vähentävät entisestään esimerkiksi ympäristön monimuotoisuutta sekä lahopuun määrää. Uudistushakkuut vaikuttavat voimakkaasti myös metsien pirstoutumiskehitykseen.

Uudistushakkuiden kielteisiä vaikutuksia luonnon monimuotoisuuteen voidaan vähentää säästämällä osa puustosta hakkuilta (ME17). Hakkuualoilla, joissa käsitellylle alueelle jätetään tavallista enemmän puita, pystytään säilyttämään puuston jatkuva peittävyys sekä vaihteleva ikärakenne. Jatkuvan peittävyyden mahdollistavat hakkuut ovat olleet pienimuotoisia viimeisten 60 vuoden aikana. Niistä ei ole saatavilla yksityiskohtaista tilastoa vaan ne sisältyvät esitettyyn uudistushakkuiden kokonaispinta-alaan.

Metsälain 6 §:n mahdollistamien, monimuotoisempia metsikkörakenteita tuottavien hakkuutapojen, esimerkiksi luontaista dynamiikkaa mukailevien erirakenteistavien hakkuiden tai pienaukkohakkuiden, soveltaminen on toistaiseksi ollut vähäistä. Vuosien 1997?2003 metsänkäyttöilmoituksista kerätyn aineiston perusteella erityis- ja erikoishakkuita tehtiin 278 tilalla.