ME3 Maanmuokkaus hakkuualoilla

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Tavallisimmin uudistushakkuualojen maapohja muokataan koneellisesti, jonka jälkeen metsä uudistetaan istuttamalla tai kylvämällä. Uudistusalojen maanmuokkaus on yleistynyt 1960-luvun alun jälkeen vallitsevaksi käytännöksi. Vuodesta 1990 alkaen vuotuiset maanmuokkausalat ovat vaihdelleet vajaan 100 000 ja reilun 135 000 hehtaarin välillä. Maanmuokkausala pysyi pitkään suurin piirtein samalla tasolla, mutta on viime vuosina pienentynyt jonkin verran.

Viimeisen 40 vuoden aikana koko maan uudistushakkuualoja on käsitelty maanmuokkausmenetelmin joko auraamalla, mätästämällä, laikuttamalla tai äestämällä, yhteensä yli viisi miljoonaa hehtaaria. Nykyisen maanmuokkaustahdin jatkuessa noin kaksi kolmasosaa talouskäytössä olevista metsämaan kankaista tulisi käsiteltyä yhden keskimääräisen hakkuukierron (noin 100 vuotta) aikana.

Säätöaurauksesta (entisestä aurauksesta) on luovuttu sekä Metsähallituksen että metsäyhtiöiden omistamilla mailla, mutta yksityismaiden uudistusaloja säätöaurataan vielä noin 5 000 hehtaaria vuodessa. 2000-luvulla äestyksen osuus on vähentynyt ja mätästyksen kasvanut. Vuonna 2012 mätästyksen osuus kaikesta maanmuokkauksesta oli noussut jo 60 prosenttiin. Mätästys ja äestys ovat kevyempiä maanmuokkausmenetelmiä. Laikutuksen osuus on vähentynyt hieman.

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Vaikka erityisesti kevyempien maanmuokkausmenetelmien näkyvät jäljet häviävät verrattain nopeasti, maanmuokkauksen pitkäaikaisvaikutuksista monimuotoisuuteen ei ole kattavaa tietoa. Yksi sen todetuista vaikutuksista on maassa olevan lahoavan puuaineksen tuhoutuminen.

Uudistushakkuuikäisissä talouskuusikoissa on havaittu maapuukappaleiden tilavuushävikin olleen kokonaisuudessaan jopa 80 % uudistushakkuun ja äestyksen jälkeen. Maanmuokkaus vaikuttaakin merkittävästi mahdollisuuksiin kasvattaa lahopuun määrää talousmetsissä Maapuuta on kaikesta Suomen metsien lahopuusta hieman yli 70 %.