ME6 Lahopuun määrä

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Lahopuun määrää alettiin mitata kattavasti vasta yhdeksännessä valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI9) vuosina 1996–2003. Tätä aiemmista lahopuuumääristä on vaikea sanoa mitään täsmälllistä. Laajoilla aluilla etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa kattavan tieverkoston puuttuminen esti tehokkaan puunkorjuun yli 1900-luvun puolivälin, jolloin myös lahopuumäärät lienevät olleen näillä alueilla huomattavasti nykyistä korkeampia. Toisaalta Etelä- ja Länsi-Suomessa mm. polttopuiden keruu, tukkien harsinta ja kaskitalous vähensivät lahopuun määrää jo varhain.

Nykyaikaisilla, 1950-luvun jälkeen yleistyneillä metsänhoitotoimenpiteillä on pyritty vähentämään puuston kuolleisuutta talousmetsissä. Etenkin säännölliset harvennushakkuut vähentävät lahopuun määrää. Lisäksi lahopuuta tuhoutuu myös uudistushakkuiden ja niihin liittyvän maanmuokkauksen yhteydessä.

Uusimman vuosina 2009–2013 toteutetun valtakunnan metsien inventoinnin (VMI11) mukaan lahopuun kokonaismäärä on kasvanut Etelä-Suomen metsissä kahteen edelliseen inventointiin verrattuna. Suojelualueilla lahopuumäärä yli kaksinkertaistui ja talousmetsissä kasvoi noin neljänneksellä. Suhteellisesti eniten on kasvanut kuolleiden pystypuiden määrä.

Pohjois-Suomen metsissä lahopuuta on huomattavasti enemmän kuin Etelä-Suomessa. Täällä talousmetsien lahopuumäärä on kuitenkin Etelä-Suomesta poiketen vähentynyt. Viime vuosina Pohjois-Suomen talousmetsistä on hakattu enemmän puuta kuin koskaan aiemmin. Pohjois-Suomen suojelumetsissä lahopuuuta on varsin paljon, keskimäärin 18 kuutiota hehtaarilla. Pohjoisten suojelumetsien lahopuumäärät ovat hienokseltaan kasvaneet.

Lahopuu uudistusaloilla

Uusien metsänkäsittelyohjeiden avulla pyritään kasvattamaan lahopuun määrä taloumetsissä. Esimerkiksi metsäsertifioinnin mukaisesti uudistushakkkualoille jätettävän säästöpuuston myötä metsiin pyritään luomaan normaalin hakkuukierron yli säästyvää puustoa, joka järeytyy ja lahoaa luontaisesti. Lisäksi viime vuosien aikana yleistyneet kevyemmät maanmuokkausmenetelmät vähentävät maassa olevaa lahoavaa puuainesta aiempaa vähemmän.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion luonnonhoidon laadun seurannan tuloksien mukaan kuolleen puun määrät yksityimaiden avohakkuualoilla kasvoivat 0,6 kuutiometristä vuonna 1996 1,4 kuutiometriin vuonna 2007, mutta ovat sen jälkeen laskeneet takaisin 1990-luvun lopun tasolle.

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Metsälajeista lähes neljännes eli noin 4 000?5 000 lajia on riippuvaisia lahopuusta. Osa lajeista elää pieniläpimittaisella lahopuulla kuten oksilla ja rangoilla, mutta kokonaislajimäärä ja erityisesti harvinaisten ja vaateliaiden lajien määrä on suurin järeällä ja melko pitkälle lahonneella puulla. Harvinaistuneet lajit ovat usein erikoistuneet hyödyntämään vain tiettyjä puulajeja (usein lehtipuita), tiettyjä lahoamisvaiheita tai lahopuulaatuja, kuten järeitä maapuita.

Kuolleet pystypuut ovat useiden selkärangattomien eläinten, jäkälien ja kääpien elinympäristöjä. Ne toimivat myös esimerkiksi tikkojen ja tiaisten pesäpuina. Maapuiden lajisto riippuu lahoamisasteesta. Hyvin pitkälle lahonneella, sammalpeitteisellä maapuulla elää vähälukuinen, mutta sitäkin erikoistuneempi kääpä- ja orvakaslajistonsa.

Uhanalaisista metsälajeista noin kolmasosa elää lahopuulla. Viimeisimmässä uhanalaisarviossa metsien lahopuun vähenemisen arvioitiin olevan ensisijainen syy 159 lajin uhanalaisuudelle.

Luonnontilaisessa metsässä lahopuun määrä vaihtelee muuan muassa kasvupaikan ja metsän maantieteellisen sijainnin mukaan. Eniten lahopuuta on ollut rehevissä metsissä eteläisessä Suomessa. Esimerkiksi vanhoissa, luonnontilaisissa männiköissä ja kuusikoissa lahopuuta on noin 50-120 m3/ha. Luonnonmetsissä lahopuuta on eniten ? jopa useita satoja kuutiometrejä hehtaarilla ? heti metsiköitä uudistavien satunnaisten suurten häiriöiden kuten metsäpalojen ja myrskyjen jälkeen.

Nykykäsityksen mukaan metsäpalot olivat suhteellisen harvinaisia ennen ihmisvaikutuksen voimistumista, ja luonnonmetsämaisema koostui lähinnä vanhoista metsistä. Tällöin myös lahopuuta oli runsaasti. Etelä-Suomessa on havaittu uhanalaisten kääpälajien puuttuvan alueilta, joilla lahopuuuta on alle 20 m3/ha. Vaateliaan lajiston kannalta lahopuuta pitäisikin olla lähes kymmenkertainen määrä nykyiseen verrattuna.