ME8 Metsien ikärakenne

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Suomen metsien ikärakenne on muuttunut merkittävästi viimeisten 100 vuoden aikana. Luonnon monimuotoisuuden kannalta suurin muutos on ollut Pohjois-Suomen vanhojen metsien määrän romahtaminen. 1920-luvulla Pohjois-Suomen metsistä 65 % oli yli 100 vuotta vanhoja ja yli 140-vuotiaita metsiäkin oli miltei puolet metsämaasta. 2010-luvulle tultaessa 100-vuotiaiden metsien osuus on pudonnut 23 prosenttiin ja yli 140-vuotiaiden 14 prosenttiin. Pohjois-Suomen vanhojen metsien häviämistahti on jatkunut käytännössä muuttumattomana viimeiset 50 vuotta.

Etelä-Suomen metsien ikärakenne oli jo 1920-luvulla voimakkaasti ihmistoiminnan muokkaama. Ainespuun korjuun ja laajalle levinneen kaskiviljelyn seurauksena yli 100-vuotiaiden metsien osuus oli kutistunut 6 prosenttiin ja yli 140-vuotiaiden 0,7 prosenttiin metsämaasta. Seuraavan 80 vuoden aikana Etelä-Suomen yli 100-vuotiaiden metsien määrä kaksinkertaistui, kun vuosisadan alun runsaat nuorten ja keski-ikäisten metsien ikäluokat (20-80 -vuotiaat) varttuivat. Kuitenkin 2000-luvulla yli 100-vuotiaiden metsien osuus on kääntynyt jälleen laskuun ikäluokkajakauman muututtua hakkuiden seurauksena tasaiseksi.

Samaan aikaan nuorten metsien ja taimikoiden osuus on kasvanut voimakkaasti. Sadassa vuodessa alle 40-vuotiaiden metsien osuus on kasvanut reilusta 30 prosentista 43 prosenttiin Etelä-Suomessa ja 5 prosentista 27 prosenttiin Pohjois-Suomessa.

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Jokaisella metsän ikävaiheella on oma lajistonsa. Erityisen rikasta metsäluonnon monimuotoisuus on  vanhoissa erirakenteisissa metsissä, joissa on nykyisin lähes aina myös metsän nuorempia vaiheita enemmän lahopuuta (ME6). Juuri lahopuu on metsälajiston monimuotoisuuden kannalta avainasemassa, sillä lahopuusta riippuvia lajeja on Suomessa 4 000–5 000 eli noin joka kymmenes kaikista maamme lajeista.  

Uhanalaisista metsälajeista 35 % on ensisijaisesti vanhojen metsien lajeja (ME13). Lahopuun väheneminen on ensisijainen uhanalaisuuden syy 21 prosentille ja vanhojen metsien sekä kookkaiden puiden väheneminen 14 prosentille uhanalaisista lajeista. Kokonaisuudessaan näiden yhteen kietoutuvien tekijöiden vuoksi on uhanalaisiksi luokiteltu lähes 300 metsälajia, joista suurin osa on sieniä, jäkäliä tai hyönteisiä.

Vanhassa sulkeutuneessa metsässä on ympäröivistä alueista poikkeava pienilmasto, joka voi vaikuttaa ratkaisevasti lajien selviytymiseen. Vanhassa metsässä on myös tyypillisesti puiden kuolemisen ja kaatumisen synnyttämää aukkoisuutta, mikä lisää lajiston monimuotoisuutta. Koska puut ylläpitävät eri ikävaiheissaan erilaista lajistoa, on vanhan erirakenteisen metsän lajisto erityisen monipuolinen.

Nuoret kasvatusmetsät ovat sen sijaan tyypillisesti tasaikäisiä ja usein yhden puulajin dominoimia. Tästä syystä niiden lajimäärät jäävät pieniksi. Toisaalta luonnonhäiriön (metsäpalo, myrskykaato jne.) seurauksena syntynyt nuori metsä voi olla hyvinkin lajirikas, mutta tällaisia metsiä Suomessa on äärimmäisen vähän. Luontaisesti syntyneitä nuoria metsiä on jonkin verran maankohoamisrannikolla, ja toisaalta esimerkiksi metsittymään jätetylle pellolle voi syntyä monimuotoinen nuori metsä. Valtaosa Suomen nuorista metsistä on kuitenkin keinollisesti uudistettuja talousmetsiä.