RN5 Rantojen uhanalaiset lajit

>> Indikaattorin taustatiedot

Tilanne

Rannat kattavat vain pienen osan (2 %) Suomen kokonaispinta-alasta. Tähän suhteutettuna ne  ovat lajistoltaan rikkaita ja lajien joukossa on huomattavan paljon uhanalaisia lajeja. Rannoilla esiintyy  290 uhanalaista lajia, mikä vastaa 12,7 prosenttia kaikista Suomen uhanalaisista lajeista.

Rantojen uhanalaisista lajeista lähes kaksi kolmasosaa esiintyy merenrannoilla loppujen ollessa järvi- ja jokirantojen lajeja. Merenrantojen elinympäristöistä hietikkorannat on uhanalaisille lajeille merkittävin. Niillä esiintyy yli puolet uhanalaisista merenrantalajeista. Sisävesien kohdalla hietikot eivät ole aivan yhtä tärkeitä. Kaikkiaan uhanalaisista rantalajeista 42 % on hietikkorantojen lajeja.

Toinen erityisen tärkeä uhanalaisten rantalajien elinympäristötyyppi on niitty- ja luhtarannat. Niillä esiintyy ensisijaisesti 33 % kaikista rantojen uhanalaisista lajeista, joiden joukossa on lähes yhtä paljon niin meren- kuin sisävesien rantojenkin lajeja.

Säännöllisesti suuria vedenkorkeuden vaihteluja niin sisävesien kuin merenkin rannoilla kokevat tulvarannat ovat ensisijainen elinympäristö 6 prosentille rantojen uhanalaisista lajeista. Yhtä suuri osuus on ranta- ja tulvametsien lajeja.

Rantojen uhanalaisista lajeista yli 60 % on selkärangattomia eläimiä ja neljännes putkilokasveja. Selkärangattomien osuus on huomattavin hietikkorannoilla, joiden uhanalainen lajisto koostuu lähes yksinomaan hämähäkeistä, perhosista, kovakuoriaisista, pistiäisistä ja nivelkärsäisistä. Uhanalaisten putkilokasvien säilymiselle ovat tärkeitä erityisesti niittyrannat.

Kehitys

Kahden viimeisimmän arvion välillä eli vuodesta 2000 vuoteen 2010 on 14 uhanalaisen rantalajin luokitusta voitu lieventää niiden parantuneen tilanteen vuoksi. Tällaisia niin sanottuja aitoja positiivisia luokkamuutoksia on tapahtunut etenekin kovakuoriaisten kohdalla, joista seitsemän luokkiteltiin aiempaa vähemmän uhanalaisiksi.

Kaksi sellaista lintulajia, jotka aiemmin luokiteltiin hävinneiksi, ovat palanneet maamme pesimälajistoon. Kiljukotkan ja heinäkurpan kohdalla on kyse kuitenkin vain yksittäisistä pesinnöistä ja lajit on nyt luokiteltu äärimmäisen uhanalaisiksi. Matelijoista rantakäärme on paikoin yleistynyt Itämeren rannoilla. Sen luokitusta laskettiin vaarantuneesta silmälläpidettäväksi.

Suurin osa rantalajien aidoista luokkamuutoksista on tapahtunut negatiiviseen suuntaan. Yhteensä 60 lajin luokitusta on jouduttu kiristämään. Negatiivista kehitystä on tapahtunut muun muassa putkilokasveissa (12 lajia), kovakuoriaisissa (12), perhosissa (9) ja sammalissa (7).

Suurin osa negatiiviseen suuntaan kehittyneistä lajeista kärsii avoimien elinympäristöjen umpeenkasvusta. Lajit esiintyvät pääasiassa rantahietikoilla sekä niitty- ja luhtarannoilla.

Uhanalaisuuden syitä

Lähes puolelle uhanalaisista rantalajeista on ensisijaiseksi uhanalaisuuden syyksi määritelty avoimien elinympäristöjen umpeenkasvu. Suurin uhkatekijä umpeenkasvu on niitty- ja luhtarannoilla.

Rantalaidunnuksen loppuminen päästää valloilleen kehityskulun, jossa heinistä ja ruohoista koostuva kasvillisuus kasvaa ensin pidemmmäksi ja tihenee ja korvautuu lopuksi merkittävissä määrin pensaikoilla. Myös järviruo'on leviäminen uhkaa avoimien rantaniittyjen ja -luhtien lajeja.

Itämerellä veden rehevöityminen vaikuttaa  rantaelinympäristöihin. Etenkin Suomenlahden rannoille kertyy huomattavia määriä rehevöittävää levämassaa. Tämä ja muu merestä tuleva ravinnekuorma vaikuttaa haitallisesti etenkin hietikkorantoihin, joita niukkaravinteisina elinympäristöinä uhkaa myös ilman typpilaskeuma.

Vesirakentaminen on uhanalaisten rantalajien toiseksi merkittävin uhanalaisuuden syy. Ensisijaisesti vesirakentamisen vuoksi uhanalaistuneita lajeja on yhteensä 37. Myös rakentaminen ja kuluminen ovat merkittävivä uhanalaisuuden syitä.

Itämeren hiekkarannoilla leviävä vieraslaji kurtturuusu on mainittu yhden lajin ensisijaiseksi uhanlaisuuden syyksi. Yhtenä uhkatekijänä vieraslajit ovat 18 lajilla.