SV13 Didirektiivilajit

  Tämä on vaikutusindikaattori (I = impact = vaikutus). DPSIR: drivers (taustavoimat), pressures (paineet), state (tila), impact (vaikutus), responses (toimenpiteet) Lievä negatiivinen trendi 1900-luvulla ennen vuotta 1990 (kehys). Vakaa tilanne vuoden 1990 jälkeen (nuoli).
>> Indikaattorin taustatiedot

Luontodirektiivin lajien suojelutaso

Euroopan Unionin luontodirektiivin raportointi on toteutettu Suomessa kaksi kertaa, vuosina 2007 ja 2013. Sisävesissämme esiintyy 28 EU:n luontodirektiivin lajia. Direktiiviin lajit edustavat monipuolisesti eri eliöryhmiä, ja niitä esiintyy niin järvissä ja lammissa kuin virtavesissäkin. Yli puolet lajeista on selkärankaisia eläimiä. Selkärangattomiin kuuluu kahdeksan hyönteistä, kaksi nilviäistä sekä yksi äyriäinen ja nivelmato. Luontodirektiiviin lukeutuu vain kaksi sisävesien kasvilajia. Kaikki direktiivilajit esiintyvät boreaalisella alueella ja saukko, sammakko, siika, lohi, harjus, muikku, kivisimppu sekä jokihelmisimpukka lisäksi myös alpiinisella alueella. Muikku ja kivisimppu on arvioitu alpiinisella alueella marginaalisiksi lajeiksi eikä niiden suojelutasoa ole arvioitu.

Neljän alpiinisella alueella esiintyvien sisävesien direktiivilajien suojelutaso on suotuisa, yhden lajin, jokihelmisimpukan, puolestaan epäsuotuisa-huono. Pohjoisten vesistöalueiden tila on säilynyt parempana maamme eteläosiin verrattuna, sillä ihmistoiminnan aiheuttamat paineet ovat olleet pohjoisessa vähäisempiä.

Suurin osa boreaalisen alueen lajeista arvioitiin suojelutasoltaan suotuisaksi. Tähän joukkoon kuuluvat saukko, sammakot, suurin osa kalalajeista, jokirapu, vuollejokisimpukka, kovakuoriaiset sekä neljä sudenkorentolajia. Seitsemän lajin suojelutaso on sen sijaan epäsuotuisa-riittämätön. Kalalajeista siian ja harjuksen kannat heikkenivät raportointien välillä 2007?2013 suotuisasta luokkaan epäsuotuisa-riittämätön. Ne olivat ainoat aidot suojelustatuksen muutokset arvioidulla ajanjaksolla sisävesien lajien kohdalla.

Saimaannorpan ja jokihelmisimpukan suojelutaso on arvioitu luokkaan epäsuotuisa-huono. Saimaannorpan kohdalla populaation koko arvioitiin erityisen heikoksi. Myös lajin elinympäristön ja tulevaisuuden ennusteen nähtiin heikentyneen. Jokihelmisimpukan kohdalla heikoimmassa luokassa olivat lajin populaatio ja elinympäristö. Lajin tulevaisuudenennuste nähtiin erittäin huonona.

 
Luontodirektiivin lajit
Euroopanmajava Castor fiber
Saukko Lutra lutra
Saimaannorppa Phoca hispida saimensis
Viitasammakko Rana arvalis
Sammakko Rana temporaria
Rupilisko Titurus cristatus
 
Toutain Aspius aspius
 
 
 
Muikku Coregonus albula
Siika Coregonus lavaretus
 
Kivisimppu Cottus gobio
 
 
Nahkiainen Lampetra fluviatilis
 
Pikkunahkiainen Lampetra planeri
 
Lohi Salmo salar
Harjus Thymallus thymallus
Jokirapu Astacus astacus
Verijuotikas Hirundo medicinalis
Jokihelmisimpukka Margaritifera margaritifera
Vuollejokisimpukka Unio crassus
Jokisukeltaja Dytiscus latissimus
 
Isolampisukeltaja Graphoderus bilineatus
 
Viherukonkorento Aeshna viridis
Sirolampikorento Leucorrhinia albifrons
 
Lummelampikorento Leucorrhinia caudalis
 
 
Täplälampikorento Leucorrhinia pectoralis
 
Kirjojokikorento Ophiogomphus cecilia
 
Idänkirsikorento Sympecma paedisca
 
Notkeanäkinruoho Najas flexilis
 
 
 
Hentonäkinruoho Najas tenuissima
 

Lintudirektiivin lajien kantojen kehitys

Sisävesillä tavataan 14 lintudirektiivin liitteessä 1 mainittua lajia. Näistä viiden lajin kannat taantuivat 1900-luvulla ennen vuotta 1990. Saamaan aikaan kuusi lajia runsastui.

Kaakkurin kantoja vähensi soiden ojituksen, peltojen raivauksen ja järvien laskun seurauksena vähentynyt suolampien ja muiden pienvesien pinta-ala. Osansa lienee myös häirinnällä, jolle kaakkuri on pesimäaikana herkkä.

Kalasääski taantui etupäässä petolintuihin kohdistuneen vainon seurauksena, jolle se altistui sekä pesimäalueillaan Suomessa että talvehtiessaan Länsi-Afrikassa. Myös orgaaniset ympäristömyrkyt saattoivat vauhdittaa kannan supistumista. 1970-luvun jälkeen sääksikannat ovat kasvaneet huomattavasti aktiivisten suojelutoimien ansiosta.

Toinen näyttävän paluun tehnyt, aiemmin ihmisen toimesta vähentynyt laji on laulujoutsen, jonka kannat kääntyivät kasvuun jo 1950-luvulla. Laulujoutsenen kannalta tärkein muutos oli metsästyksen ja pesien hävityksen loppuminen kokonaan.

Mustakurkku-uikku on ainoa laji, jonka kantojen laskeva kehitys on jatkunut myös vuoden 1990 jälkeen. Lajin kannoissa on tosin ollut jonkin verran heilahtelua ja sen kannankehitys tunnetaan ylipäätään heikosti. Taantuman taustalla voivat olla esimerkiksi naurulokkikolonioiden tarjoaman pesimäsuojan väheneminen, epäedullinen ravintotilanteen kehitys sekä talvikuolleisuus.

Neljä lintudirektiivin sisävesien lajia on runsastunut sekä ennen vuotta 1990 että sen jälkeen. Kaulushaikara, ruskosuohaukka, mustatiira ja kuningaskalastaja ovat kaikki lajeja, jotka saapuivat Suomeen pääasiassa 1900-luvun aikana ja ovat sen jälkeen levittäytyneet laajemmalle.

Kaulushaikara ja ruskosuohaukka ovat tällä hetkellä sopivissa ruovikkobiotoopeissa varsin yleisiä, kun taas mustatiira ja kuningaskalastaja ovat runsastumisestaan huolimatta edelleen harvinaisia.

 

 
Lintudirektiivin lajit
Kuikka Gavia arctica
Kaakkuri Gavia stellata
Mustakurkku-uikku Podiceps auritius
Kaulushaikara Botaurus stellaris
Laulujoutsen Cygnus cygnus
Pikkujotsen Cygnus columbianus
 
Uivelo Mergus albellus
 
 
 
Ruskosuohaukka Circus aeruginosus
Kalasääski Pandion haliaetus
 
Luhtahuitti Porzana porzana
 
 
Pikkulokki Larus minutus
 
Kalatiira Sterna hirundo
 
Mustatiira Chlidonias niger
 
Kunigaskalastaja Alcedo atthis
 
Tämä indikaattori päivitetään seuraavan kerran...  

Keskustelua aiheesta

Aloita keskustelu »

Lisää kommentti


Jos et saa koodista selvää, klikkaa koodia ja saat uuden koodin.


Viestisi lähetetään sivuston ylläpitäjille tarkastettavaksi. Uudet kommentit pyritään julkaisemaan viimeistään seuraavana arkipäivänä.

Sulje kommentit