SV13 Didirektiivilajit

>> Indikaattorin taustatiedot

Luontodirektiivin lajien suojelutaso

Euroopan Unionin luontodirektiivin raportointi on toteutettu Suomessa kaksi kertaa, vuosina 2007 ja 2013. Sisävesissämme esiintyy 28 EU:n luontodirektiivin lajia. Direktiiviin lajit edustavat monipuolisesti eri eliöryhmiä, ja niitä esiintyy niin järvissä ja lammissa kuin virtavesissäkin. Yli puolet lajeista on selkärankaisia eläimiä. Selkärangattomiin kuuluu kahdeksan hyönteistä, kaksi nilviäistä sekä yksi äyriäinen ja nivelmato. Luontodirektiiviin lukeutuu vain kaksi sisävesien kasvilajia. Kaikki direktiivilajit esiintyvät boreaalisella alueella ja saukko, sammakko, siika, lohi, harjus, muikku, kivisimppu sekä jokihelmisimpukka lisäksi myös alpiinisella alueella. Muikku ja kivisimppu on arvioitu alpiinisella alueella marginaalisiksi lajeiksi eikä niiden suojelutasoa ole arvioitu.

Neljän alpiinisella alueella esiintyvien sisävesien direktiivilajien suojelutaso on suotuisa, yhden lajin, jokihelmisimpukan, puolestaan epäsuotuisa-huono. Pohjoisten vesistöalueiden tila on säilynyt parempana maamme eteläosiin verrattuna, sillä ihmistoiminnan aiheuttamat paineet ovat olleet pohjoisessa vähäisempiä.

Suurin osa boreaalisen alueen lajeista arvioitiin suojelutasoltaan suotuisaksi. Tähän joukkoon kuuluvat saukko, sammakot, suurin osa kalalajeista, jokirapu, vuollejokisimpukka, kovakuoriaiset sekä neljä sudenkorentolajia. Seitsemän lajin suojelutaso on sen sijaan epäsuotuisa-riittämätön. Kalalajeista siian ja harjuksen kannat heikkenivät raportointien välillä 2007?2013 suotuisasta luokkaan epäsuotuisa-riittämätön. Ne olivat ainoat aidot suojelustatuksen muutokset arvioidulla ajanjaksolla sisävesien lajien kohdalla.

Saimaannorpan ja jokihelmisimpukan suojelutaso on arvioitu luokkaan epäsuotuisa-huono. Saimaannorpan kohdalla populaation koko arvioitiin erityisen heikoksi. Myös lajin elinympäristön ja tulevaisuuden ennusteen nähtiin heikentyneen. Jokihelmisimpukan kohdalla heikoimmassa luokassa olivat lajin populaatio ja elinympäristö. Lajin tulevaisuudenennuste nähtiin erittäin huonona.

Lintudirektiivin lajien kantojen kehitys

Sisävesillä tavataan 14 lintudirektiivin liitteessä 1 mainittua lajia. Näistä viiden lajin kannat taantuivat 1900-luvulla ennen vuotta 1990. Saamaan aikaan kuusi lajia runsastui.

Kaakkurin kantoja vähensi soiden ojituksen, peltojen raivauksen ja järvien laskun seurauksena vähentynyt suolampien ja muiden pienvesien pinta-ala. Osansa lienee myös häirinnällä, jolle kaakkuri on pesimäaikana herkkä.

Kalasääski taantui etupäässä petolintuihin kohdistuneen vainon seurauksena, jolle se altistui sekä pesimäalueillaan Suomessa että talvehtiessaan Länsi-Afrikassa. Myös orgaaniset ympäristömyrkyt saattoivat vauhdittaa kannan supistumista. 1970-luvun jälkeen sääksikannat ovat kasvaneet huomattavasti aktiivisten suojelutoimien ansiosta.

Toinen näyttävän paluun tehnyt, aiemmin ihmisen toimesta vähentynyt laji on laulujoutsen, jonka kannat kääntyivät kasvuun jo 1950-luvulla. Laulujoutsenen kannalta tärkein muutos oli metsästyksen ja pesien hävityksen loppuminen kokonaan.

Mustakurkku-uikku on ainoa laji, jonka kantojen laskeva kehitys on jatkunut myös vuoden 1990 jälkeen. Lajin kannoissa on tosin ollut jonkin verran heilahtelua ja sen kannankehitys tunnetaan ylipäätään heikosti. Taantuman taustalla voivat olla esimerkiksi naurulokkikolonioiden tarjoaman pesimäsuojan väheneminen, epäedullinen ravintotilanteen kehitys sekä talvikuolleisuus.

Neljä lintudirektiivin sisävesien lajia on runsastunut sekä ennen vuotta 1990 että sen jälkeen. Kaulushaikara, ruskosuohaukka, mustatiira ja kuningaskalastaja ovat kaikki lajeja, jotka saapuivat Suomeen pääasiassa 1900-luvun aikana ja ovat sen jälkeen levittäytyneet laajemmalle.

Kaulushaikara ja ruskosuohaukka ovat tällä hetkellä sopivissa ruovikkobiotoopeissa varsin yleisiä, kun taas mustatiira ja kuningaskalastaja ovat runsastumisestaan huolimatta edelleen harvinaisia.