SU7 Soiden pesimälinnut

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Soiden pesimälintujen kannankehitystä kuvaava indikaattori on koostettu 15 lajin seuranta-aineiston pohjalta vuodesta 1979 alkaen. Keskimäärin suolintujen kannat vähentyivät viimeisen neljän vuosikymmenen aikana lähes 60 %. Suolintujen kannoissa on ollut voimakasta vuosittaista vaihtelua, mutta tästä huolimatta indikaattorin laskeva suuntaus on keskimäärin tasainen ja selkeä. Suolintukantojen alamäki on jatkunut myös aivan viime vuosina.

Mittava soiden ojittaminen on supistanut suolintujen pesimäalueita erityisesti Etelä-Suomessa. Suolintukantojen laskeva suuntaus johtuukin ainakin osittain sopivien pesimäalueiden vähenemisestä. Osa lajien taantumisesta voi johtua myös talvehtimisalueilla, etenkin Afrikassa, tapahtuneista elinympäristömuutoksista, sillä monet kaukomuuttajat ovat yleisesti taantuneet niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Soiden kaukomuuttajien lisäksi kuitenkin myös lähimuuttajat ja paikkalintu riekko ovat taantuneet yhteensä yli 40 % samalla tarkastelujaksolla. Tämä viittaa vahvasti siihen, että myös pesimäympäristön laatu on heikentynyt. Kokonaisuudessa suolinnuston tilanne on hyvin huolestuttava

Avosoiden lintujen poikastuotto perustuu pitkälti rimpien, kuljujen ja suolampien lyhytaikaiseen surviaissääskituotantoon, joka kasvaa pohjoista kohti. Suolinnustolle erityisen tärkeistä rimpisoista on edelleenkin ojittamatta Etelä-Suomessa noin kolme neljäsosaa ja Pohjois-Suomessa yli 90 %. Kokonaisuudessaan soista on ojitettu Etelä-Suomessa 80 % ja Pohjois-Suomessa 40 % (ks. indikaattori SU1)

Soiden linnut

Suolintuindikaattoriin on valittu mukaan 15 suoympäristöä suosivaa lajia. Suurin osa indikaattorin lajeista esiintyy avosoilla. Puustoisten ja pensaikkoisten suoelinympäristöjen lajeja ovat riekko sekä pohjan-, pikku- ja pajusirkku.

Monet suolinnut esiintyvät myös muilla aukeilla elinympäristöillä. Avosoiden ja rämeiden valtalinnut niittykirvinen ja keltavästäräkki pesivät myös rantaniityillä ja pelloilla, mutta pääosa niiden Suomen kannasta pesii kuitenkin soilla. Taivaanvuohen ja pajusirkun esiintyminen painottuu Pohjois-Suomessa soille, mutta Etelä-Suomessa ne kuuluvat muiden kosteikkojen lintuihin. Indikaattoriin on otettu mukaan vain sellaisten laskentareittien tulokset, joiden varrella on merkittävästi joko avosuota tai rämettä.

Suolinnuista voimakkaimmin on taantunut suokukko, jonka kanta väheni vuodessa jaksolla 1981–2014 noin 95 %. Laji on kolmannen lintuatlaksen perusteella lähes hävinnyt Vaasan eteläpuolisesta osasta maata. Myös liron Etelä-Suomen kanta on taantunut voimakkaasti, vuodesta 1979 lähtien lähes 50 %. Sekä liro että suokukko muuttavat Saharan eteläpuoleiseen Afrikkaan. Liron lisäksi soiden kaukomuuttajista ovat taantuneet selkeästi myös keltavästäräkki ja pohjansirkku. Etenkin Aasiaan muuttavan pohjansirkun väheneminen on ollut viime vuosina voimakasta ja kannasta on kadonnut lähes 40 vuodessa noin 70 %

Suolintuindikaattorissa mukana olevista lähimuuttajista ovat taantuneet etenkin niittykirvinen ja pajusirkku. Pitkäaikaisesti vakaimpina soiden pesimäkannat ovat pysyneet kapustarinnalla ja pikkukuovilla. Jänkäsirriäisellä, mustaviklolla ja pikkusirkulla seuranta-aineistoa on ehtinyt kertyä vasta vuodesta 2006 lähtien.

Indikaattorin linnuista ainoastaan yhden lajin pesimäkanta on kasvanut selvästi: kurjen pesimäkanta on noin nelinkertaistunut 1980-luvun alusta. Kurki talvehtii eteläisen Euroopan ja Pohjois-Afrikan kosteikko- ja suistoalueilla. Kurkiemme pesimäkannan kasvu liittynee lajin kuolleisuuden vähenemiseen.

Tämä indikaattori päivitetään 1–2 vuoden välein.