SU1 Soiden ojitustilanne

>> Indikaattorin taustatiedot

Kehitys

Suomessa on tähän mennessä käytetty yhteensä noin 5,7 miljoonaa hehtaaria suota metsätalouden tarpeisiin. Tämä vastaa 55 % alkuperäisestä suoalasta. Metsäojituksen seurauksena lähes miljoona hehtaaria suomaata on nykyisin niin olennaisesti muuttunut, ettei sitä ole enää viimeisimmissä valtakunnan metsien inventoinneissa (VMI) luokiteltu suoksi. Ohutturpeiset suomaat ovat kuivuneet ja muuttuneet VMI-luokituksen mukaisiksi kankaiksi.

VMI10:n mukaan ojittamattomia soita on jäljellä 4,0 miljoonaa hehtaaria. Soiden ojitusasteessa on huomattavia alueellisia eroja. Etelä-Suomessa soiden ojittaminen on ollut huomattavasti Pohjois-Suomea yleisempää. Oulun läänin eteläpuolisessa osassa maata tämän hetkinen ojitusaste on noin 80 prosenttia ja Oulun ja Lapin lääneissä hieman yli 40 prosenttia.

Vaikutus luonnon monimuotoisuuteen

Soiden ojituksella on ollut hyvin merkittävä sekä määrällinen että laadullinen vaikutus suoelinympäristöihin. Soiden ojitus vaikuttaa suon vesitalouteen ja saa voimakkaimmillaan aikaan muutoksia, jotka johtavat suokasvillisuuden häviämiseen ja turpeenmuodostumisen loppumiseen. Ojittamisen myötä alkuperäinen kasvilajisto alkaa korvautua metsälajeilla. Ojitettujen alojen lajimäärä on korkeimmillaan muutamia vuosia ojituksen jälkeen, jolloin paikalla kasvaa vielä alkuperäisiä suolajeja sekä sinne tulleita yleisiä metsälajeja. Ajan kuluessa yleiset lajit alkavat runsastua harvinaisempien kustannuksella. Nopeinta muutos on märillä ja ravinteisilla soilla. Ojitus lisää puuvartisten kasvien kasvua, jolloin avoimien elinympäristöjen määrä vähenee ja varjostus kasvaa.

Eniten ojituksesta kärsivät märkien pintojen kasvilajit, kuten raate, isokarpalo ja suursarat (mm. pullo-, jouhi- ja juurtosara). Suovarvut ja muut mätäspintojen lajit usein aluksi hyötyvät ojituksen kuivattavasta vaikutuksesta, mutta muutoksen edetessä tarpeeksi pitkälle myös nämä lajit korvautuvat varsinaisilla metsälajeilla. Lähes kaikki rahkasammallajit kärsivät soiden ojituksesta, etenkin rimpi- ja välipintojen lajit. Myös monet mätäspintojen lajit vähenevät ojituksen seurauksena, poikkeuksena kuitenkin punarahkasammal, joka sietää ojitusta melko hyvin. Ojituksesta hyötyvät lajit, joita ei luonnontilaisilla soilla tavata välttämättä lainkaan, kuten seinäsammal.

Avointen suoelinympäristöjen häviämisen myötä avosoiden lintujen kuten kapustarinnan, pikkukuovin ja suokukon kannat pienentyvät. Ojitusta seuraavan suolampien pinnanlasku on vähentänyt muun muassa kaakkurin pesintöjä. Ojituksella ja sitä seuraavalla avointen suoelinympäristöjen vähentymisellä on negatiivinen vaikutus suopäiväperhosten yksilö- ja lajimääriin ja myös muiden päiväperhosten yksilömääriin.

Ojituksista kärsivät myös suoelinympäristöihin erikoistuneet kekomuurahaislajit kuten mustapäämuurahainen, suomenloviniska ja rämeloviniska. Näiden esiintymisen havaittiin VMI10:n yhteydessä tehdyissä kartoituksissa olevan yhteydessä ojituksesta kuluneeseen aikaan. Ojittamattomilla soilla lajeja tavattiin kaikkein useimmin, äskettäin ojitetuilla ja muuttumassa olevilla soilla huomattavasti harvemmin. Kuivahtaneilta turvekankailta saatiin havaintoja enää yhdestä soiden kekomuurahaislajista. Kangasmetsissä yleinen tupsukekomuurahainen puolestaan yleistyi ojitetuilla alueilla.