SU10 Soiden uhanalaiset lajit

>> Indikaattorin taustatiedot

Tilanne

Vuonna 2010 julkaistun lajien uhanalaisuusarvion mukaan suot ovat 104 lajin ensisijainen elinympäristö. Tämä on  4,6 % kaikista uhanalaisista lajeista, mikä vastaa kutakuinkin suolajien osuutta (4 %) koko Suomen hyvin tunnetusta lajistosta.

Uhanalaisista suolajeista eniten on putkilokasveja (21 lajia, 20 %), perhosia (19 lajia, 18 %) ja sammalia (18 lajia, 17 %). Puolet (53) uhanalaisista suolajista esiintyy ensisijaisesti letoilla. Lähes kaikissa lajiryhmissä on uhanalaistuneita lettolajeja, mutta suhteellisesti eniten niitä on putkilokasveissa ja lehtisammalissa. Toinen puoli soiden uhanalaisista lajeista jakaantuu melko tasaisesti nevojen (16 %), rämeiden (14 %) ja korpien (11 %) kesken.

Ensisijaisen elinympäristön lisäksi suot ovat verrattain tärkeä toissijainen elinympäristö monille uhanalaisille lajeille. Yhteensä tällaisia lajeja on 86.

Suoperhosilla ja putkilokasveilla tehty alueellinen tarkastelu korostaa Etelä-Suomen suolajiston heikkoa tilannetta. Monilla lajeilla on vielä vahva kanta pohjoisessa, mutta Etelä-Suomessa lajit ovat taantuneet voimakkaasti elinympäristön häviämisen seurauksena. Lisäksi esimerkiksi suoperhosten ja joidenkin pitkäikäisten suokasvien kantojen taantuminen voi näkyä vasta vuosikymmenien kuluttua elinympäristön muutoksesta.

Kehitys

Tarkasteltaessa uhanalaisten suolajien aitoja, lajien tilanteen kehityksestä johtuvia luokkamuutoksia vuosien 2000 ja 2010 välillä, on yleinen kehityssuunta selvä. Vain neljän lajin uhanalaisuusluokkaa on voitu laskea arviointien välillä. Näistä kaksi on lintuja: isolepinkäisen ja muuttohaukan kannat ovat kasvaneet. Näistä viimeksi mainitun kannankehitystä on käsitelty tarkemmin alla. Myös rämeristihämäkin ja kehnämittarin luokitusta on voitu laskea.

Yhteensä 30 suolajin tilanteen on todettu heikentyneen. Kolmasosa lajeista on putkilokasveja. Useita negatiiviseen suuntaan kehittyneitä lajeja on myös lintujen, sammalien ja perhosten joukossa.

Muuttohaukan kannankehityksestä on yksityiskohtaista seurantatietoa 1970-luvulta alkaen. Jakson alussa tunnettuja muuttohaukkareviirejä oli alle kymmenen ja laji oli kuolla sukupuuttoon Suomesta. Muuttohaukkaa uhkasivat etenkin ympäristömyrkyt ja vaino.

Sittemmin nämä paineet ovat vähentyneet ratkaisevasti. Tarkastettujen reviirien määrä on kasvanut koko seurantajakson ajan ja kanta on nyt lähes 300 paria. Erityisen nopeaa kannan kasvu on ollut 2000-luvulla. 1900-luvun alussa muuttohaukkoja arvioidaan pesineen Suomessa noin 700?1000 paria, joten matkaa tälle tasolle nykytilanteessakin vielä on. Muuttohaukka arviotiin vuoden 2010 uhanalaisarviossa vaarantuneeksi (VU) lajiksi. Lajia uhkaavat edelleen sille sopivien suoelinympäristöjen vähentyminen ja muuttohaukan tärkeiden saalislajien, soiden kahlaajalintujen vähentyminen.

Uhanalaistumisen syitä

Merkittävin suolajien uhanalaistumisen syy on soiden ojittaminen ja turpeenotto. Se on ensisijainen syy yli puolella (59) soiden uhanalaisista lajeista ja yhtenä syynä yli 80 % lajeista.

Soita on ojitettu niin metsä- kuin maataloudenkin tarpeisiin. Ojittaminen puuston kasvun lisäämiseksi on ollut hyvin laajaa, mutta myös selvästi pienempää pinta-alaa koskeneella soiden ojittamisella ja raivaamisella pelloiksi on silläkin ollut merkittävä vaikutus. Pellonraivaus on kohdistunut etenkin kasvilajistollisesti rikkaisiin suoelinympäristöihin eli lettoihin. Valtaosa osa Etelä-Suomen letoista ojitettiin pelloiksi jo ennen 1950-lukua. Nykyisin niistä ei ole jäljellä prosenttiakaan.

Muita suolajien uhanalaistumisen merkittäviä syitä ovat rakentaminen, avoimien alueiden sulkeutuminen, vesirakentaminen ja metsien uudistamis- ja hoitotoimet. Näistä etenkin rakentaminen ja vesirakentaminen ovat yleisiä uhanalaistumisen toissijaisina syinä.

Ilmaston ennustetun lämpenemisen aiheuttama pintakosteuden väheneminen voi tietyillä suotyypeillä aiheuttaa puuston latvuspeittävyyden lisääntymistä, mikä puolestaan voi vaarantaa valoa vaativien lajien säilymisen.