SU11 Soiden direktiivilajit

>> Indikaattorin taustatiedot

Luontodirektiivin lajien suojelutaso

Euroopan Unionin luontodirektiivin raportointi on toteutettu Suomessa kaksi kertaa, vuosina 2007 ja 2013. Vaikka suolajien osuus kaikista tunnetuista lajeista on kokonaisuudessaan suhteellisen pieni, on luonto- ja lintudirektiiveissä mainittujen lajien joukossa kuitenkin huomattava määrä pohjoisia soilla elämään erikoistuneita lajeja. Suot ovat ensisijainen elinympäristö yhteensä 18 luonto- ja lintudirektiivin lajille, mikä vastaa 9 prosenttia kaikista Suomessa tavattavista direktiivilajeista. Luontodirektiivissä on mainittu yksitoista lajia, joista viisi esiintyy boreaalisen alueen lisäksi alpiinisella alueella. Luontodirektiivin suolajit esiintyvät usein korvissa ja letoilla.

Boreaalisella alueella luontodirektiivin lajeista reilu kolmannes on suojelutasoltaan suotuisa ja toinen kolmannes epäsuotuisa-riittämätön. Raportointikierrosten välillä 2007?2013 yhden perhoslajin, kirjopapurikon, suojelutaso muuttui riittämättömästä suotuisaksi. Heikoimmassa luokassa, epäsuotuisa-huono, on kaksi suolajia, kiiltovalkku ja lapinsirppisammal. Kalkkisiemenkotilon nykytilaa ei tunneta.

Alpiinisella alueella tavattavan viiden lajin tila on parempi. Lettorikon, lapinleinikin, kiiltosirppisammalen ja isonuijasammalen suojelutaso on arvioitu suotuisaksi. Lettosiemenkotiloa koskevat tiedot ovat alpiinisen alueen osalta puutteellisia.

Suurin uhka suolajien säilymiselle on edelleen soiden ojitus. Esimerkiksi kiiltovalkku ja isonuijasammal ovat kärsineet soiden kuivatuksesta ja metsityksestä, jotka heikentävät niiden elinympäristön laatua.

Lintudirektiivin lajien kantojen kehitys

Lintudirektiiviin liiteessä 1 mainitaan seitsemän Suomessa tavattavaa suolajia. Lajit ovat pääasiassa avoimien soiden lajeja, mutta etenkin sinisuohaukkaa ja kurkea tavataan myös rämeillä. Varsinaisia korpien lajeja ei ole, tosin osa lintudirekiivin metsälajeista viihtyy myös korvissa (ME14).

Lintudirektiivin suolajeista viiden kannankehityksen on arvioitu säilyneen vakaana 1900-luvulla ennen vuotta 1990, joskin tiedot monesta lajista ovat puutteellisia. Ennen vuotta 1990 suokukon kannat kasvoivat laskenta-aineistojen mukaan monikertaisiksi, mutta ovat viimeisteen vuosikymmenten aikana romahtaneet jopa aiempia parimääriä alhaisemmalle tasolle.

Samaan aikaan ovat muutohaukan kannat kehittyneet päin vastoin. Muuttohaukan aallonpohja sattui 1970-luvulle, jonka jälkeen laji on jälleen runsastunnut. Näiden kahden lajin kannankehitysten välillä voi vallita osittainen syy-yhteys, sillä suokukko jää monia muita kahlaajia kömpelömpänä lentäjänä helposti muuttohaukan saaliiksi. Suokukon osalta tosin myös talvehtimisalueilla tapahtuneilla muutoksille lienee merkitystä.

Vuoden 1990 jälkeen ovat myös toisen kahlaajalajin, liron, kannat vähentyneet voimakkaasti. Tämän kehityksen taustalla on ainakin sopivien pesimäpaikkojen väheneminen suo-ojitusten seurauksena (ks. SU1).

Kurjen kannat ovat runsastuneet voimakkaasti viimeisten vuosikymmenten aikana (ks. SU7). Kurki pesii myös monenlaisissa muissa elinympäristöissä kuin varsinaisilla ja soilla.